Archive for toukokuu, 2017

Tulevaisuuden työelämä – parhaat palat seminaarista 20.5.2017

touko 29 2017

Vielä jaksaa hymyilyttää. Me, Mothers in Business MiB ry, valtakunnallinen koulutettujen, urahenkisten naisten verkosto, kokoonnuimme 20.5.2017 iloisen joukon kanssa Tulevaisuuden työelämä –…

Hyvinvointiyrittäjästä sängyn pohjalle – ja sieltä ylös

touko 22 2017

Alkoholistin lapsesta tulee pärjääjä – kiltti tyttö. Lapsuuden turvattomuus ja epävakaus jätti jälkensä. Minulla on aina ollut tunne, etten ole tarpeeksi hyvä…

Uraäitien oma verkosto on nyt kehittyvä kaksivuotias

touko 19 2017

Vuosi sitten yhdistyksen perustaja ja silloinen puheenjohtaja Emma Tullila vertasi vuoden vanhaa yhdistystä taaperoon, joka oppii koko ajan uutta. Jäseniä MiBillä oli…

Energisoivan verkoston salainen kaava

touko 18 2017

Lokakuun 8. päivän iltana viime vuonna ajoin kotiin Mothers in Business MiB ry:n tilaisuudesta. MiBillä oli meneillään valtakunnallinen verkostoitumisen teemakuukausi ja olimme…

Vaikea raskauspahoinvointi vaikeuttaa perheen ja työn yhdistämistä

touko 15 2017

15.5. vietetään kansainvälistä hyperemeesipäivää. Suurimmalla osalla äideistä on raskauspahoinvointia. Noin prosentilla odottajista pahoinvointi on kuitenkin todella voimakasta. Tällöin puhutaan hyperemeesistä (hyperemesis gravidarum),…

Äitienpäivänä: Vertaistukea vai vastakkainasettelua?

touko 14 2017

Ette arvaakaan, kuinka olen nauttinut Iholla-sarjan katselusta tänä keväänä. Aiempia tuotantokausia en ole katsonut, mutta tällä kertaa jäin kerrasta koukkuun. Erityisesti toimittaja…

Kuinka säilyttää rauha keskellä ruuhkavuosia

touko 08 2017

Olen start up -yrittäjä ja perheeseeni kuuluu 12-, 5- ja 3-vuotiaat pojat, mies ja koira. Arki on välillä melkoista säätöä ja voin…

Lopetin piilotyöpaikoista puhumisen ja haastan sinutkin mukaan

touko 05 2017

Kun asiaa tarkemmin miettii, eikö olekin hassua että puhumme Suomessa “avoimista työpaikoista” ja “piilotyöpaikoista”? Yritin hiljattain selittää asiaa Suomeen muualta muuttaneelle ammattilaiselle…

Täydellinen uraäitiys

touko 02 2017

Jos naisen elämä oli haastavaa työn ja äitiyden yhdistämistä Minna Canthin aikaan niin on se sitä edelleen. Jos saa lapsia nuorena, niin…