Aika kiittää ja kumartaa

Kuluneen vuoden aikana yhdistystä on viety eteenpäin mielettömällä draivilla. Olemme keskittyneet rakentamaan pohjaa tulevaisuuden MiBille, sanoo väistyvä puheenjohtaja Heini Wallander.  

Uskallan väittää meidän olevan Suomen nopeimmin kasvava yhdistys!

MiBin kulunut vuosi on ollut täynnä inspiroivia kohtaamisia ja upeita saavutuksia. Paljon on tapahtunut, ja paljon on myös tehty töitä. MiBin kehitys on ollut hurjaa. Meillä on 2,5 vuoden olemassaolon jälkeen yli 3100 jäsentä. Vuoden 2017 aikana jäsenmäärämme on tuplaantunut. Uskallan väittää meidän olevan Suomen nopeimmin kasvava yhdistys!

Hurja kasvu on tuonut eteemme myös monta kehittämisen paikkaa. Toimintaa on monilta osin täytynyt rakentaa aivan erilaisin periaattein, kuin miten on lähdetty liikkeelle. Hallituksemme, paikallisjaostojemme aktiivit ja muut vapaaehtoisemme ovat urakoineet valtavasti. Yhdistystä on viety eteenpäin mielettömällä draivilla. Eipä uskoisi, että tässä ollaan toimittu ruuhkavuosiaan elävien vapaaehtoisten voimin.

Hallitustyössä olemme tänä vuonna keskittyneet rakentamaan pohjaa tulevaisuuden MiBille. Mahtavinta tässä kaikessa on MiBin henki – kliseet riitaisista naisryhmistä voi lopullisesti heittää romukoppaan.

Hallitustyössä olemme tänä vuonna keskittyneet rakentamaan pohjaa tulevaisuuden MiBille. Taustalla on pitänyt järjestää ja kehittää, jotta perusasiat toimisivat kasvavan yhdistyksen arjessa. Tämä työ ei välttämättä ole näkynyt jäsenistölle tai aktiiveillekaan. Mutta se on ollut työtä, joka on ollut välttämätöntä. Haluankin kiittää hallitus-kollegojani pyyteettömästä työstä yhdistyksen eteen. Olemme luoneet hyvän pohjan tuleville MiB-sukupolville.

Mahtavinta yhdistyksessämme on MiBin henki. Meillä on aivan valtaisa positiivinen energia ja yhdessä tekemisen meininki. Toisia kannustetaan ja tuetaan. Kliseet riitaisista naisryhmistä voi lopullisesti heittää romukoppaan.

Kaikki ei kuitenkaan ole aina yhtä juhlaa. Astuin puheenjohtajaksi kun kuopukseni oli kaksikuinen ja vanhempi vähän yli 2-vuotias. Kaikki tietää kuinka paljon huonosti nukuttuja öitä tähän elämänvaiheeseen mahtuu. Silloin kun pienempi ei keväällä ollut flunssakierteessä, näki esikoinen painajaisia. Syksyllä alkoivat työn ja perheen yhdistämisen haasteet painaa päälle.

Vuosi on ollut antoisa, mutta myös raskas.

Vuosi on ollut antoisa, mutta myös raskas. Sadat tunnit mitä olen yhdistyksen eteen tehnyt, ovat olleet osittain pois unesta, rentoutumisesta, urheilusta ja parisuhdeajasta. Olen aidosti antanut MiBille kaikkeni. Lasten läsnäollessa on mibbailut sentään jääneet taustalle.

Se, että sain edistää minulle rakasta yhdistystä aivan mahtavassa seurassa, teki minusta onnellisemman.

Asiat eivät kuitenkaan ole mustavalkoisia. Luulen, että en olisi selvinnyt pitkistä päivistä ilman motivoivaa, haastavaa ja positiivista MiBiä. Sain aikaan paljon ja olin tärkeä osa suurempaa kokonaisuutta. Se, että sain kehittää minulle rakasta yhdistystä aivan mahtavassa seurassa, teki minusta onnellisemman. Ja samalla pystyin hoitamaan myös perhettäni iloisemmalla otteella. Hyvinvoiva äiti, onnellinen perhe, sanotaan usein. Se pitää paikkansa. Omalla kohdallani kiitos siitä kuuluu MiBille.

Puheenjohtajuusvuoteni aikana olen saanut uusia ystäviä ja lukuisia inspiroivia hetkiä. Olen oppinut valtavasti. Olen tottunut antamaan haastatteluja ja ottamaan kantaa. Ammatillinen itsetuntoni on noussut kohisten, uskallan enemmän ja saada aikaan isompia juttuja. Kaiken kaikkiaan puheenjohtajuusvuosi on tuonut elämääni valtavasti hyvää.

Lopuksi haluan kiittää vielä kuluvana vuonna hallituksessa vaikuttaneita Annicaa, Sanna-Mariaa, Maria A:ta, Maria K:ta, Varpua, Johannaa, Susannaa, Miraa, Hannea, Emmaa, Millaa, Lauraa, Kukkaa, Oliviaa ja Jonnaa. Olette timantteja! Ja muistutan, että yhdistystä pyörittää aivan uskomaton aktiiviporukka. Paikallisjaostojen vetäjät ja aktiivit, valtakunnalliset vapaaehtoiset, jotka esimerkiksi hoitavat tätä blogia, uutiskirjettä, edunvalvontaa ja tietohallintoa – olette puhdasta kultaa ja oi, niin tärkeitä.

Lopuksi vielä iso kiitos jäsenillemme, yhteistyökumppaneillemme ja matkan varrella sparranneille. Alempana koostin pähkinänkuoreen kohokohtia ja saavutuksia tältä vuodelta.

Tämä on ollut upea kokemus. Nyt on aika antaa tilaa seuraaville. MiBin tulevaisuus on hyvissä käsissä ja näyttää valoisalta.

Väsyneenä, mutta onnellisena ihanaa joulua kaikille toivottaen,

 

Heini-Wallander_kuva_MiB_blogi-600x600.jpg

Heini Wallander
Puheenjohtaja 2017
Mothers in Business MiB ry

Heini Wallander on MiBin väistyvä puheenjohtaja. Heini asuu perheineen Tampereen Pispalassa ja nauttii yhteisöllisyydestä ja yhdessä tekemisestä. Heinin uskoo, että jokainen ihminen ja hetki on arvokas. Jopa ne hetket, kun lapset huutavat kurkku suorana. Niistä, jos jostain oppii kärsivällisyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja.