MIB went on a cruise

27.12.2017
Vieraskynä

Työnsin lastenrattaita Viking Linen terminaalia kohti roikottaen matkatavaroita perässäni, olallani ja käsissäni. Paljon tavaraa lyhyelle reissulle, mutta tavanomaiseen seminaariin verrattuna minulla tuli olla läjä vaippoja, viltti, kantoreppu sekä pari vaihtovaatekertaa sekä itselleni että viiden kuukauden ikäiselle assistentilleni. Kaikki tuiki tarpeellisia, mutta hieman perinteisistä seminaareista poikkeavia. Päästyämme tyttäreni kanssa terminaaliin istahdimme alas ja aloimme odotella seuruettamme. Ei mennyt kauaa, kun aula oli täynnä iloista puheen sorinaa ja lasten kummastelua suuresta laivasta. Sisälläni kupli kasvava innostus.

Uusia tuttavuuksia ja virtuaalikasvot tutuiksi

Meillä on Rovaniemellä ollut innokas tohina saada MiB rantautumaan myös Lappiin. Eilisen teereen poikina olemme usein kääntyneet kokeneempien mibien puoleen, jotta toiminta lähtisi heti kunnolla liikkeelle. Tuntui hyvältä viimein tavata näitä aktiiveja ja saada oikeat kasvot, katse sekä hymy sen pienen kuvakkeen tilalle, joka ruudussa aina vilkkuu uuden viestin myötä. Seminaarissa sainkin tutustua upeisiin, uusiin ihmisiin, jotka jakoivat hyviä vinkkejä ja yhteistyöideoita, joita voisimme hyödyntää Rovaniemellä jo alusta saakka.

MiB risteilyllä

Perheet mukana matkassa

Aikatauluongelmien vuoksi mieheni jäi matkasta, ja pitkien junapäivien vuoksi 2-vuotiaan tyttäreni oli mukavampaa jäädä mummon hoiviin. Saimme siis viettää nuorimmaisen prinsessani kanssa kahdenkeskistä laatuaikaa. Perheistä pidettiin risteilyllä niin hyvä huoli mielenkiintoisen ohjelman ja lastenhoitajien avustuksella, että kurkkuani kuristi useaan kertaan ajatellessani kuinka esikoisemme olisi matkasta tykännyt. Gracen viihtyisät leikkipaikat ja Ville Vikingin diskot olivat pienille kuin taivas. Myös mukana olleista aveceista pidettiin hyvä huoli, jolloin koko seurueen ollessa tyytyväisiä tahoillaan, äidit saivat keskittyä keskenään olennaiseen.

Kehitystä yhdessä vuorovaikuttaen

Uunituoreena aktiivina odotin innokkaasti uuteen strategiaan tutustumista. Asioista keskusteltiin ja ajatuksen vaihto oli vilkasta. Tunnelma oli avoin , jolloin ideoita oli helppo heitellä ilmaan. Seminaarissa sai ensikäden tietoa ajankohtaisimmista asioista,  jota oli mukava viedä tuliaisina Rovaniemen aktiivien tehotiimille.

Potkua aktiivitoimintaan

Seuraavan päivän matkustimme pikku prinsessani kanssa junalla takaisin pohjoiseen. Matka meni yllättävän nopeasti junasta toiseen hyppien, tulevaa toimintaamme suunnitellen sekä uusilla leluilla leikkien. Vaikka matka oli pitkä ja raskaskin, se kannatti. Eikä ainoastaan siksi, että tuleva toimintamme sai siitä paljon eväitä vaan ihan oman henkisen hyvinvointini vuoksi.  Vaikka rakastankin tämänhetkistä vaaleanpunaista vauvapumpulielämääni, oli ihana saada tehdä aikuisten juttuja, jotka olivat minun ihan omaani. Matka oli pitkä, mutta se todellakin kannatti. Seuraavassa seminaarissa olemme jälleen mukana.

 

Henna Rinta-Säntti

Kirjoittaja: Henna Rinta-Säntti

Henna Rinta-Säntti on Lapin yliopistosta valmistu
nut yhteiskuntatieteiden maisteri, pääaineenaan matkailututkimus. Häneen voi tällä hetkellä törmätä pienten tyttäriensä kanssa miltei missä vain, enimmäkseen Rovaniemen MiB-meiningeissä ja koko perheen harrastuksissa ja tapahtumissa.


MiB ry:n vapaaehtoiset risteilivät Viking Linen M/S Gracelle marraskuussa 2017, jolloin järjestimme yhdistyksen aktiivien seminaarin. Mukana risteilyllä oli yli 40 vapaaehtoistamme sekä heidän 24 aikuisavecia ja 56 lasta. Aktiiviristeilyn ohjelmassa oli mm. yhdistyksen strategian työstämistä, workhshoppailua jäsenkyselyn tulosten pohjalta, verkostoitumista sekä yhteistä ajanviettoa perheen parissa. Pääsimme myös kuulemaan Viking Linen yritysesittelyn. Yhteistyökumppanimme Viking Line tarjosi meille kerrassaan huikeat puitteet ikimuistoisen, ja perheystävällisen, seminaarin viettoon. www.vikingline.fi

Tags: aktiivit, MiB,

No comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ratkaise alla näkyvä laskutoimitus lähettääksesi kommentin *