Millaista on työskentely MiB hallituksessa?

23.10.2016
MiB

Kysyimme kahdelta hallituslaiselta, jäsenvastaava Susanna Mikkoselta ja varapuheenjohtaja Jonna Lampiselta, millaista on työskennellä MiBissä.

Kerro vähän itsestäsi ja elämäntilanteestasi.

Susanna: Olen kasvatustieteilijä ja kahden tytön äiti. Työskentelen tutkijana Tampereen yliopistossa asiantuntijuuden kehittymiseen liittyvien teemojen parissa. Pyöritämme tällä hetkellä kotona palapeliä, johon kuuluu aika monta liikkuvaa osaa: minun työni ja väitöskirjan kirjoittaminen työn ohella; hoitovapaileva, osa-aikatyössä käyvä ja opiskeleva mies; 5- ja 1-vuotiaat kotihoidossa olevat tytöt, sekä kaksi koiraa.

Jonna: Olen ekonomi ja liikkeenjohdon konsultti sekä kahden pienen tytön äiti. Olen tällä hetkellä alkuperäisistä suunnitelmista poiketen vielä hoitovapaalla, sillä päätimme hyödyntää kohtuullisen hyvän ajankohdan lähteä ulkomaille miehen saadessa työtarjouksen Tanskasta. MiB tarjoaa tässäkin elämäntilanteessa loistavan mahdollisuuden ylläpitää verkostoa Suomeen ja hyödyntää omaa ammattitaitoa vastapainona lapsiperhearjelle sekä uuden maan ja kulttuuriin tutustumiselle.

Mikä sai sinut lähtemään mukaan MiBin toimintaan ja hallitukseen?

Susanna Mikkonen

Susanna Mikkonen

Susanna: Lähdin mukaan MiBin toimintaan syksyllä 2015 jäädessäni äitiyslomalle meidän nyt 1-vuotiaasta Stellasta. Vauvavuosi esikoisemme Idan kanssa oli mennyt vähän neljän seinän sisällä kykkimiseksi, sillä perinteiset äiti-vauvatapaamiset ja hiekkalaatikkoturinoinnit soseista, vaipoista ja kasvukäyristä eivät itseäni niin kiinnostaneet. MiBin rantautuminen Tampereelle tuli juuri hyvään saumaan, ja lähdinkin kohta ensimmäisen tapahtuman jälkeen rekrykahveille ja aktiivitoimintaan mukaan.

Hain hallitukseen viime keväänä. Minua kiinnosti nimenomaan jäsenvastaavan toimenkuva; yhdistyksen toiminnan kehittäminen rivijäsenen näkökulmasta jäsenten toiveiden ja tarpeiden suuntaiseksi. Aiempaa kokemusta järjestötoiminnasta minulla oli muutaman vuoden takaa opiskeluajoilta.

Jonna: Toukokuussa 2015 espoolaisystäväni vinkkasi minulle MiBistä ja lähdin heti mukaan muutaman tamperelaisäidin kanssa perustamaan Tampereelle MiBin ensimmäistä paikallisjaostoa. MiBin toiminta-ajatus tuntui erittäin osuvalta ja virkistävältä sen hetkisessä elämäntilanteessani. Olinkin jo ehtinyt miettiä, että tulevaksi talveksi on tarpeen keksiä myös itselle erityisen mieleistä ja normivauva-arjesta vaihtelevaa tekemistä ollessani kahden pienen lapsen kanssa kotona.

Toiminnasta innostuneena hain myös hallitukseen ja marraskuusta 2015 lähtien olen toiminut MiBin varapuheenjohtajana. Ensi alkuun toimin sekä Tampereen paikallisvastaavana että myös hallituksen varapuheenjohtaja. Hallitustyöskentely MiBissä tarjoaa hyvän kanavan ylläpitää ja edelleen kehittää omaa ammatillista osaamista, minun tapauksesssani esimerkkiksi laajojen kokonaisuuksien hallinta, toimintojen kehittäminen sekä työnohjaus ja sparraus. MiB tarjoaa myös yhteisön, jota jäin kaipaamaan esikoisen vauva-aikana.

Minkälaisia asioita hallituksessa hoidat ja minkälaista hallitustyöskentely on ollut?

Susanna: Jäsenvastaavan pesti pitää sisällään jäsenrekisterin ylläpitoa, jäsenten kyselyihin vastaamista, jäsenpalautteen keräämistä ja hyvästä jäsenkokemuksesta huolehtimista. Isossa roolissa toimenkuvassa on vuosittaisen jäsenkyselyn koostaminen ja analysointi sekä yhdistyksen toiminnan kehittäminen jäsenkyselyn pohjalta. Teen paljon yhteistyötä mm. MiBin viestinnän, talousvastaavan ja tietohallinnon kanssa. Oman toimenkuvani työtehtävät hoidan pääsääntöisesti verkon välityksessä Facebookissa ja sähköpostilla. Hallitus kokoustaa pari kertaa kuukaudessa livenä tai sähköisesti. Tampereella kokoonnumme usein samaan tilaan ottamaan osaa kokouksiin, ja kasvokkain on aina mukava nähdä energisiä hallituskollegoja!

Jonna: Varapuheenjohtajana toimin puheenjohtajan työparina ja olemme jakaneet yhdistyksen toimintaan ja kehitykseen liittyvät tehtävät keskenämme. Olen esimerkiksi vastannut MiBin toiminnan ja toimintamallien määrittelytyöstä, avustanut yhdistyksen strategian toimeenpanossa, tukenut MiBin paikallisjaostojen toimintaa esimerkiksi coachaamalla paikallisvastaavia.  Toimin myös puolelle hallituskollegoistani työparina tukien, ohjaten ja sparraten heitä omissa tehtävissään. Usealla hallitusvastuullisella on oma valtakunnallinen tiimi, jonka kanssa yhdessä hallituslainen pääsee työskentelemään.

Jonna Lampinen

Jonna Lampinen

Hallituslaiset ovat erittäin osaavia ja motivoituneita naisia, joiden kanssa on ilo työskennellä. Kaikilla on erittäin kunnianhimoiset tavoitteet oman osa-alueensa edistämiseen, että välillä työskentely on hyvinkin intensiivista ja aikaavievää, mutta samalla erittäin antoisaa. Hallituslaiset ovat tällä hetkellä pk-seudulta ja Tampereelta, minkä vuoksi kokoukset hoidetaan etäosallistumisjärjestelmän avulla, jolloin myös minun etätyöskentely onnistuu hyvin. Voin siis lämpimästi kannustaa hakemaan hallitukseen myös muilta paikallisjaostopaikkakunniltamme.

Mikä hallitustyöskentelyssä on parasta?

Susanna: Hallitustyöskentelyssä parasta on työn tekeminen motivoituneessa ja kannustavassa porukassa. Mukana on ihmisiä erilaisilla työ- ja koulutustaustoilla, ja se on ehdottomasti rikkaus! Mahtavaa on ollut myös päästä kehittämään itseään ja omaa osaamistaan. Olen hallituspestin myötä mm. järjestänyt ensimmäistä kertaa webinaarin, saanut vinkkiä työhöni hallituskollegojen harrastamien prosessi- ja strategiakaavioiden käyttämisestä sekä seurannut mielenkiinnolla, minkälaisia työskentelytapoja ihmisillä on oman yliopistokuplan ulkopuolella. Omaa itseluottamusta on kasvattanut senkin huomaaminen, että juuri omasta osaamisesta tai ajattelutavasta on hyötyä, vaikka se onkin ehkä erilaista kuin muiden hallituslaisten. Tämä on sitä moniammatillisuutta parhaimmillaan!

Jonna: Hallitusporukka muodostaa erittäin tiiviin moniammattilisen yhteisön, jossa kannustetaan olemaan oma itsensä ja tuomaan rohkeasti omat eriävätkin näkökulmat esille. Nautin erityisesti hallituksen kokouksista, jolloin oman alueensa taitajat kokoontuvat yhteen ja eri näkökannat sinkoilevat suuntaan jos toiseen päätyen useimmiten erinomaisiin, jopa luoviin loppupäätöksiin. Ja ylipäänsä yhdessä työskentely esimerkiksi aivoriihi kollegan kanssa tai pj:n kanssa tulevan visiointi on MiBin parasta antia näin hoitovapaalla. Työskentely hallituksessa on ollut hyvin antoisaa, kehittävää ja  mieluista monesta eri näkökulmasta. Tapaan hallituskollegoitani aina tilaisuuden tullen myös vapaa-ajalla ja tiiviin yhteistyön myötä olen saanut myös uusia ystäviä

Kenelle suosittelisitte hallituspaikan hakemista?

Jonna & Susanna: Suosittelemme hallitustyöskentelyä naiselle, jolta löytyy intohimoa ja luovuutta yhdistyksen toiminnan kehittämiseen. Osaat tarttua toimeen ja tuot rohkeasti omia ideoita ja aloitteita keskusteluun. Ekonomien ja diplomi-insinöörien joukkoon kaivataan myös toisista vinkkeleistä maailmaa katsovia ammattilaisia, joten tervetuloa mukaan humanistit, yhteiskuntatieteilijät ja muut! Hallituksessa on mahdollista päästää sisäinen visionääri valloilleen, ja kehittämisideat otetaan aina kannustavasti vastaan. Työskentely on ajoittain intensiivistä, mutta kaikki myös ymmärtävät, jos välillä lapset sairastavat tai töissä deadlinet painavat päälle. Hallitustyöskentely on opettavaista, yhteisöllistä, tarmokasta ja voimakkaasti eteenpäin suuntautuvaa. Pääset ainutlaatuisen verkoston ytimeen, mistä on varmasti monenlaista hyötyä jatkossa. Jokaisen toimenkuva muokkautuu myös omien toiveiden ja vahvuuksien mukaan, joten hallitukseen pyrkivän ei tarvitse olla juuri tietyn alueen piinkova osaaja, vaan mukaan voi tulla myös oppimaan ja kehittymään.  Olisi mahtavaa saada hallitukseen väkeä myös uudemmilta MiB-paikkakunnilta. Toivottavasti saamme vuoden 2017 hallitukseen paljon uusia innokkaita tekijöitä!

 

MiBin hallitus vuodelle 2017 valitaan syyskokouksessa 22.11.2016. Lisää tietoa kokouksen ajankohdasta ja paikasta löytyy marraskuun uutiskirjeestä.

Tweet about this on TwitterShare on Facebook34

No comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ratkaise alla näkyvä laskutoimitus lähettääksesi kommentin *