Vanhempainvapaalla yrittäjäksi – Sarin vinkit perheen ja työn yhdistämiseen

13.9.2018
Vieraskynä

Olin globaalissa ICT-alan yrityksessä markkinointipäällikkönä vastaten Suomen tuotelanseerauksista ja -markkinoinnista. Olin erittäin tyytyväinen silloiseen työpaikkaani ja palkka oli erittäin hyvä. Kahden peräkkäisen äitiysloman aikana alkoi kuitenkin kypsyä ajatus omasta yrityksestä, joka oli ollut ajatuksissa jo myös ennen lapsia. Kun törmäsin keväällä 2017 Mothers in Business -työpaikkaketjussa Jenni Vartiaisen postaukseen, jossa hän kertoi suunnittelevansa uutta startupia ja kaipasi kaupallista henkilöä perustajatiimiin, innostuin samantien.

Nuorimmaiseni oli vasta puolivuotias, mutta hyppäsin oitis mukaan kehittämään yrityksen ideaa sekä hakemaan rahoitusta. Olin aluksi mukana vain silloin tällöin, eritoten lasten päiväuniaikoja hyödyntäen. Isovanhempien avustamana aloitin pian kokoaikaisen työnteon, joskin tein kotoa käsin 90 % töistä. Esikoinen aloitti päivähoidossa vähän yli 2-vuotiaana, aluksi kolmena päivän viikossa. Kuopus oli kotona vielä puoli vuotta, mutta sain apua sekä lasten isovanhemmilta että puolisoltani. Työskentelin paljon iltaisin ja viikonloppuisin.

Työskentelimme yrityksemme parissa ilman palkkaa koko vuoden 2017, ennen kuin perustimme osakeyhtiön sen vuoden lopulla. Uskoimme niin paljon yritysideaamme, että halusimme satsata siihen aikaa ja rahaa. Luonnollisesti perheemme taloudellinen tilanne mahdollisti tämän riskin ottamisen.

Olen aina saanut monipuolisista töistä virtaa ja pitänyt kiireestä, muutoksista sekä paineen alla työskentelystä. Jos on liian helppoa tai päivät samanlaisia, tylsistyn ja motivaatio hiipuu. Kahden pienen lapsen äitinä tuntuu toisinaan, että olen töissä vähän kuin lomalla – henkisesti siis saa hetken hengähtää “ÄIIITIIIII” -huudoista. Työntekijänä olen entistä järjestelmällisempi; priorisoin ja keskityn, sillä aikaa ja tekijöitä on vähän.  Saan aikaiseksi lyhyessä ajassa todella paljon! Osaan myös sulkea korvani ulkopuoliselta hälinän, koska olen tietoisesti totuttautunut siihen jopa kotona. Negatiivisena puolena aiempaan tuntuu, etten voi enää luottaa ulkomuistiini samalla tavalla kuin ennen. En kylläkään tiedä, johtuuko se lapsista vai kiireisestä työstäni.

Suurimpana kiitoksena sanoisin, että perhe-elämämme joustavasta sujumisesta on iso kiittäminen avuliasta ja joustavaa puolisoani ja vanhempiani. Emme juurikaan riitele vaan pystymme keskustelemaan asiat asioina. Olen itseni esimies, joten itse määrään työstäni milloin ja miten teen asiat. Tämä joustavuus ei kaikille sovi, mutta itselleni se on ollut lottovoitto.

Sarin niksit työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi:

  • Älä stressaa liikaa äläkä ylisuorita, vähemmälläkin pärjää.
  • Ole hyvissä väleissä isovanhempien ja sukulaisten kanssa. Muista pyytää heiltä lastenhoitoapua!
  • Jos pystyt, tee myös etätyöpäiviä, jolloin ei mene työmatkoihin turhaa aikaa. Podcastit ja äänikirjat on hyvä työmatkan viihdyke/hyödyke.
  • Tee puolison ja/tai hoitajien kanssa puhelimiin yhteinen jaettu kalenteri, josta näkee menot ja sovitut lasten viemiset ja hakemisvuorot jne. Meillä on toiminut hyvin niin että toinen vie aamulla ja toinen hakee iltapäivällä.
  • Mieti ruokia etukäteen hieman pidemmälle ja osta myös sitä varten ainekset valmiiksi, ettei joka päivä tarvitse käydä kaupassa. Hyödynnä kauppakassipalveluja.
  • Anna puolisolle ja hoitajille alusta asti myös oma tyyli hoitaa lapsia itsenäisesti, ettet itse suunnittele ja tee kaikkea valmiiksi. He kyllä pärjäävät, jos annat heille mahdollisuuden alusta asti. En ole kertaakaan jättänyt ohjelappua lastenhoitoon liittyen, vaan luotan heihin täysin – samalla tavalla kuin vien lapsen tarhaankin. En joka päivä vie heille ohjeita, mitä pitää tehdä. Toki tämä toimii vain lähimpien hoitajien kanssa, jotka ovat usein tekemisissä lasten kanssa.
  • Muista myös ottaa omaa aikaa ja parisuhdeaikaa, arkikin sujuu paremmin sen myötä.

Tämä teksti on jatkoa Sari Hurme-Mehtälän aiemmalle aiheeseen liittyvälle kirjoitukselle https://mothersinbusiness.fi/kuinka-saada-tyopaikka-mammalomalla/

Sari Hurme-Mehtälä, BBA, asuu Kirkkonummella, mutta työskentelee Helsingissä. Hän on lasten tiedekasvatusta tarjoava Kide Science -yrityksen toimitusjohtaja sekä yksi perustajista. Sari lähti mukaan startup-yritykseen äitiysloman aikana 2017. Hänen perheeseensä kuuluu aviomies, 3-vuotias tytär, 2-vuotias poika sekä koira.

No comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ratkaise alla näkyvä laskutoimitus lähettääksesi kommentin *