Ota kaikki irti verkostoista! Näin MiB ry vauhditti yrityksemme starttia

 

Ennen äitiyslomia ja niiden aikana velloin pitkään epämääräisessä työhön liittyvässä tuskassa. Tein freelance-toimittajana unelmatyötäni, mutta toisaalta työni oli pysynyt pitkään hyvin samanlaisena. Tuntui, että maailma ympärillä digitalisoituu, mutta itse vain naputan tekstiä kuten toimittajat vuosikymmeniä aikaisemminkin. En halunnut pudota kelkasta. Halusin myös tuloja muualtakin kuin suhdanneherkästä lehtimaailmasta. Enää piti keksiä, mistä uusi suunta löytyisi.

Itse pähkäilin pitkään, mitä se ’jokin muu’ oikein voisi olla. Kävin ammattiliittojen, yritysverkostojen ja oppilaitosten koulutuksissa. Opettelin tiedottamisen perusteita ja harjoittelin tekemään mobiilivideoita. Heikkona hetkenä harkitsin jopa hyppäämistä insinööriopintoihin.

Moni nainen pohtii äitiysloman aikana suhdetta työhönsä. Haluanko vanhempainvapaan jälkeen jatkaa aikaisemmassa työpaikassani? Millainen työ vastaisi paremmin arvojani? Olisiko työllistyminen helpompaa, jos vaihtaisin alaa tai opiskelisin lisää?

Mothers in Business -verkosto voi parhaimmillaan auttaa valtavasti tällaisissa pohdinnoissa. Nyt kerron, kuinka MiB auttoi eteenpäin yritystä, jonka perustin vanhempainvapaalla yhdessä kollegani kanssa.

 

Kirjoittaminen työelämässä yhä tärkeämpää

Syksyllä 2015 istuimme toimittaja- ja äitikollegani Sanna Seväsen kanssa kuuntelemassa yrittäjille suunnattua puheenvuoroa bloggaamisesta. Puhuja ei käsitellyt blogiteksien kirjoittamista, ja tilaisuuden jälkeen ehdotimme Sannan kanssa, että voisimme pitää vastaavan setin blogien kirjoittamisesta. Järjestäjä innostui aiheesta, mutta ajankohta jäi auki, sillä odotimme molemmat toista lastamme. 

Vuoden kuluttua lupaamamme kirjoituskoulutus tuli uudelleen mieleen. Ymmärsin, että aiheessa on aineksia paljon enempäänkin kuin yhteen aamupalatilaisuuteen. Me kaikki kirjoitamme työelämässä enemmän kuin koskaan ennen – blogipostauksia, somepäivityksiä, sähköposteja, uutiskirjeitä, ohjeistuksia, raportteja ja pikaviestejä. 

Digimaailmassa joka kanava tulvii viestejä, joten selkeiden ja napakoiden viestien kirjoittaminen on valtti. Kirjoitustaitoa on pitkään pidetty töissä itsestäänselvyytenä, vaikka vain harva on viestintä- tai markkinointialan ammattilainen. Kun kirjoittamiseen on selkeät työtavat, teksti syntyy jouhevasti. Kun teksti on kirjoitettu hyvin, myös lukijan aikaa säästyy, kun kirjoittajan ajatus aukeaa ensilukemalla. 

Sanna oli helppo innostaa mukaan käynnistämään työelämän kirjoituskoulutuksiin erikoistunutta yritystä. Kun pohdiskelin verkostoilleni tällaisen palvelun tarvetta, MiBin silloinen puheenjohtaja Heini Wallander pyysi meitä pitämään ensimmäisen koulutuksen Tampereen MiB-äideille. Ehdotus kauhistutti ja innosti yhtä aikaa, mutta tiesimme, että tähän on pakko tarttua. 

Muutamassa kuukaudessa ja melkoisella vauhdilla syntyi Kide – digiajan kirjoituskoulu. Mietimme kuntoon paitsi koulutuksen sisällöt, myös visuaalisen ilmeen ja verkkosivumme. Palaveerasimme usein sillä aikaa, kun kuopus nukkui päiväunia. Toukokuussa 2017 ensimmäinen koulutuksemme oli valmis ja pidimme after work -tilaisuuden tamperelaisille uraäideille.

Ilman Heinin ehdotusta yrityksen käynnistämiseen olisi mennyt huomattavasti kauemmin. Olisimme ensin viilanneet suunnitelmat ja laskelmat kuntoon ja alkaneet vasta paljon myöhemmin pohtia, mistä saamme ensimmäisen asiakkaamme. 

 

MiB auttaa eteenpäin

Latvasta puuhun -taktiikka on välillä pakottanut haukkomaan henkeä, mutta reilu vuosi ensimmäisen koulutuksen jälkeen on pakko todeta, että olemme saaneet paljon aikaiseksi.  

Olemme muun muassa auttaneet automaatioteknologiafirma Fastemsia yritysblogin perustamisessa. Sparrasimme usean koulutuksen verran Puolustushallinnon rakennuslaitoksen johtoryhmää intranet-tekstien kirjoittamisessa. Kevään aikana kolmelle kirjoittamisen verkkokurssillemme osallistui yli 350 eri alojen ammattilaista: yrittäjiä, virkamiehiä, tutkijoita, juristeja, psykologeja, ekonomeja ja viestijöitä. Asiantuntijablogin kirjoittamiseen tähtäävällä Osaaminen esiin! -verkkokurssilla on myös paljon oman uransa murrosvaiheessa olevia.

Työelämän uuden suunnan etsiminen on parhaimmillaankin työlästä, pahimmillaan tuskaista. Omalla kohdallani vei kolme vuotta ennen kuin palaset loksahtivat paikoilleen. Neuvoni muille vastaavassa tilanteessa oleville on pysyä sekä aktiivisena ja toiveikkaana: käydä kiinnostavissa tilaisuuksissa sekä puhua toiveistaan, niistä jäsentymättömistäkin, uusille ja vanhoille kontakteille.

 

Mari-Valkonen-Kide-400x600.jpg

Kuva: Marjaana Malkamäki

Mothers in Business tarjoaa mielettömiä mahdollisuuksia uuden uran etsijöille: tapahtumia,verkostoja, vertaistukea sekä mahdollisuuden aktiivijäsenenä kokeilla uudenlaisia vastuita. Toimintaa ympäröi mahtava tsemppihenki ja myönteisyyden ilmapiiri, joka saa uskomaan, että itsestä on vaikka mihin.

Inspiroivaa alkavaa syksyä kaikille uuden suunnan etsijöille!

Mari Valkonen on kahden pienen lapsen äiti, MiB-aktiivi, toimittaja, kirjoituskouluttaja ja yrittäjä digiajan kirjoituskoulu Kiteessä. Lisätietoja koulutuksistamme löytyy osoitteista www.kidekoulu.fi ja www.osaaminenesiin.fi.