Kehutaan toisiamme

Kansainvälisenä naistenpäivänä juhlitaan naisia. Naistenpäivä on myös keino muutokseen. Tämän vuoden teema #BeBoldForChange kannustaa meitä tekemään rohkeita käytännön tekoja yhdenvertaisuuden kiihdyttämiseksi.

Mothers in Business ry:n keskiössä on yhteisöllisyys, innostavuus, energisyys ja hyväntuulisuus. Nostamme asioita esiin positiivisen kautta. Niinpä myös naistenpäivän haasteemme kannustaa kaikkia naisia tuomaan esiin sitä positiivista toisissamme. Kehutaan sekä itseämme että muita naisia. Kannustetaan toisiamme. Nostetaan esiin ja korkeammalle toisiamme.

 

giphy.gif

 

Kehujen ja toisten nostamisen avulla voidaan aidosti saada aikaan muutos. Obaman henkilökunnan naiset ovat tästä oiva esimerkki: voimistamalla toisten naisten kommentteja, he saivat äänensä paremmin kuuluviin.

Kehujen antamista on hyvä harjoitella säännöllisesti, mitä esimerkiksi Rosa Meriläisen Kehu nainen päivässä -konsepti hienosti kannustaa tekemään. Mothers in Business MiB ry tarjoaa siihen nyt myös kanavan. Facebook-ryhmissämme on avattu kehumisketjut, jossa itsensä kehumisen lisäksi kehutaan ja siten haastetaan myös joku toinen.

Oli sitten kanava Facebook, LinkedIn, neuvottelupöytä tai ihan face-to-face, kehuminen kasvattaa. Sekä kehun antajaa että vastaanottajaa. Ja sitähän me haluamme. Kasvaa ja kehittyä.

Iloista naistenpäivää upeille naisille!

Kirjoittaja Heini Wallander on MiB ry:n puheenjohtaja.