Lupaava ura nousuun perhevapaan jälkeen

Töihinpaluu mietityttää, ja syystä: tiimissäsi on ehkä tapahtunut kaikenlaista, tai kenties jopa koko työyhteisösi on käynyt läpi ison muutoksen. Kun jäit perhevapaalle, urasi oli hyvässä vauhdissa. Paluu kiinnostaa, mutta toivoisit uudenlaisia – jopa haastavampia tehtäviä kuin ennen perhevapaata. Kuulostaako tutulta? 

Mietit samoja ajatuksia kuin monet muutkin: miten löydän jälleen vanhan tutun työminäni ja kehitän uraani, kun pelkästään ulkoiluhousujen vaihtaminen palaverijakkuun tuntuu suurelta muutokselta? Miten käy toiveilleni haastavista tehtävistä työn ja perheen kanssa tasapainoillessa, jos jo kotona ollessa päivät tuntuvat täysiltä? Huh! Saisiko tähän jostakin sparrausta?

Nämä ovat juuri niitä kysymyksiä, joita pääset pohtimaan sekä työnantajasi edustajan että samassa tilanteessa olevien palaajien kanssa Fambitionin FAM Back -töihinpaluuohjelmassa.

 

Hyvin johdettu töihinpaluu on kaikkien etu

Kunnon perehdytys on aina tarpeen, mutta me uskomme, että hyvin johdettu töihinpaluu on sekä sinun että työnantajasi etu. Työnantajasi saa paluuohjelman myötä motivoituneen palaajan lisäksi työkaluja perhevapaalta palaamisen johtamiseen.

 

FAM-Back_kuva-2-1024x576.jpg

 

Seuraava FAM Back alkaa Helsingissä 28.11. Mikäli olet palaamassa töihin vuoden vaihteen aikoihin, nyt on oikea aika ilmoittautua. Tiedämme, että kotona ollessa on vaikea löytää aikaa muotoilla ajatuksiaan selkeästi edes siivousfirmalle, saati sitten esimiehelle. Koska haluamme auttaa sinua, rakas mibiläinen, omistajamme, niin täältä pääset helposti lähettämään viestin esimiehellesi.

Me uskomme ohjelmaamme ja olemme nähneet sen positiiviset vaikutukset sekä palaajiin että heidän työnantajiinsa. Siksi juuri nyt on hyvä aika pyytää esimieheltä tämä panostus sinun urakehitykseesi ja teidän yhteiseen tulevaisuuteenne. Työnantajasikin arvostaa, kun osoitat olevasi oma-aloitteinen ja motivoitunut palaamaan töihin sekä johdat omaa uraasi.

Fambition Consulting Oy on Mothers in Business MiB ry:n ensimmäinen spin-off ja MiB on yrityksen suurin omistaja. Fambition auttaa ratkaisukeskeisillä palveluillaan edelläkävijätyönantajia tekemään perheystävällisyydestä kilpailuedun.