MiBin uusi hallitus pursuaa energiaa ja unelmia

MiBillä on edessään tapahtumarikas vuosi. Huimaa vauhtia kasvava yhdistys taittaa vakaasti matkaa kohti unelmien yhteiskuntaa, jossa kaikki vanhemmat voivat valita sekä uran että perheen. Yhteisellä matkallamme yhdistystä luotsaa tammikuussa järjestäytynyt hallitus, jonka supernaiset valottavat nyt arjen voimavarojaan ja avaavat käsilaukkunsa.

 

 

Annica Moore, yhdistyksen valitsema puheenjohtaja (hallituksessa jatkava)

Toimin viime vuonna hallituksen varapuheenjohtajana, ja on mahtavaa jatkaa sillä tiellä! Odotan tulevalta vuodelta innostusta ja positiivista can do -asennetta. MiBin vahvuus ovat sen osaavat toimijat ja kiinnostavat sisällöt, joihin jäsenet voivat suoraan vaikuttaa.

MiBissä minulle tärkeää on hyvä henki ja sen ylläpitäminen, sekä laivan ohjaaminen uuden strategian osoittamaan suuntaan. Hallituskollegat ovat jo tarttuneet moniin prioriteetteihin: Viestinnän osalta ollaan käynnistämässä uusia avauksia, joita innolla odotan. Kiinnostavaa on myös seurata, miten jäsenmaksu-uudistus ja suunnitteilla olevat jäsenyyskampanjat lähtevät käyntiin. Myöhemmin tänä vuonna tullaan päivittämään myös MiBin yhteiskunnallisen vaikuttamisen ohjelma, ja siihen liittyen on jäsenistöstäkin saatu uusia ideoita.

Saan MiBistä paljon voimaa. Nautin siitä, kun saan asioita aikaan. MiBissä saa kehittää, tehdä ja toteuttaa itseään. Täällä myös tutustuu hauskoihin tyyppeihin ja saa uusia ystäviä, ja ystävien näkemisestä saa energiaa. Lisäksi minulla on aivan ihana lapsi, joka nukkuu hyvin. Ja rakastava puoliso joka kannustaa ja välillä kannattelee.

Kannan nykyään ihan minimaalista laukkua, ihan vain siksi etten enää selkä vääränä raahaisi kaikkea mahdollista kaikkialle. Puhelin kulkee kanssani aina, samoin hyvä huulipuna. Kiireessä ei välttämättä muuten ehdi ehostaa, mutta huulipunalla saa katseet kohdistettua muualle kuin silmäpusseihin. 

 

Anne Kuutio, varapuheenjohtaja (uusi)

Olen noin vuoden vanha MiBiläinen. Tuen puheenjohtajaa sekä hyppään tarvittaessa puikkoihin hänen estyneenä ollessaan. Strategiatyön jatkuva eteenpäin vieminen on tekemiseni keskiössä hallituskaudella. Toinen keskeinen roolini on verkostoituminen, johon haluaisin mibiläisiä mukaan. Tärkeintä on saada mibiläiset kukkimaan, antaa uskallusta ja rohkeutta kulkea kohti visiotamme, jossa nainen voi saada kaiken. Tätä työtä teen omien lasteni eteen.

Tältä vuodelta odotan eniten yhteistyötä, tapaamisia ja tutustumista mibiläisiin. Ilo ja riemu tuoda sanomamme esiin sekä vaikuttaa yhteiskunnallisesti toimii motivaattorina. Tehdään meistä isompi ja äänekkäämpi, sitä tässä ajassa tarvitaan ja sillä erottaudumme.

Tuon mukanani hallitukseen rohkeutta ja luovuutta! Haluan auttaa ymmärtämään ja näkemään asioita laaja-alaisesti. Näen johtamisen viestintänä ja palvelutehtävänä, jota haluan edesauttaa MiBissä.

Tunnen olevani mukana jossain, se motivoi vapaaehtoisuuteen – saan energiaa uramutseista ympärilläni! Nukun päiväunia aina kun voin. Unettomuus on itselleni suurin haaste jaksamisessa. Voimaa antaa tasapaino perheen ja oman itseni kesken. Otan aikaa hiljaisuudelle (mieluusti ulkona) sekä kehon kuuntelulle ja huollolle (erityisesti pilates).

Tahtoisin, että minulla olisi selviytymispakkaus kaikkeen mukana laukussani, mutta nykyään lähden varsin huolettomasti ulos kodista niin lyhyemmälle kuin pidemmälle reissulle. Huomasin, että se stressaa minua suotta, jos mietin, mitä kaikkea PITÄISI olla mukana. Avoin mieli ja kysyvä luonne riittää tosi pitkälle; suosittelen!

Lopetan juhlavasti Ganghin sanoin:

”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.”

 

Varpu Sneck-Lehtinen, sihteeri (jatkava)

Tulin mukaan MiBin toimintaan vuoden 2015 lopussa. Viime vuonna olin hallituksessa aktiivivastaavan roolissa. Odotan, että MiBin tunnettuus lisääntyy, ja saamme lisää jäseniä ja jalansijaa yhteiskunnallisena vaikuttajana – äitien äänenä yhteiskunnassa. Toivon, että hallituksessa tulee olemaan tänäkin vuonna yhtä hyvä henki ja yhteen hiileen puhaltaminen kuin viimekin vuonna.

Mistä saan voimaa jaksaa arjessa? Vierivä kivi ei sammaloidu!  MiB tuo hyvää vastapainoa perheelle ja työlle. On hienoa toimia yhdessä samanhenkisten naisten kanssa.

Ennen olin varsinainen kassi-alma ja laukusta löytyi kaikkea mahdollista, mikä saattoi lähennellä jopa hätävarjelun liioittelua. Nykyään tulen toimeen vähemmälläkin. Laukussani on aina päänsärkylääkkeitä sekä sekalainen valikoima proteiinipatukoita, pikkuautoja, meikkejä ja lego-ukkoja.

 

Kirsti Toimela, talous ja rahoitus (uusi)

Olen heinäkuussa 2017 syntyneen pojan äiti, uusi hallituslainen ja myös melko tuore MiBiläinen. Odotan, että pääsemme hakemaan lisärahoitusta tälle mahtavalle toiminnalle, ja tähän rahoitusmahdollisuuksien kartoittamiseen haluan myös ensimmäisenä ryhtyä. Odotan myös tämän hienon naisjoukon ja muiden aktiivien kanssa työskentelyä!

Voimaa arkeeni antavat ihana hymyilevä vauva sekä osallistuva aviomies. Olen hyvä suunnittelemaan ja noudattamaan suunnitelmiani, se auttaa arjessa yllättävän paljon. Lisäksi uskallan unelmoida.

En tiedä olenko niin kiireinen vai vaan sopivan lyhyt, että jään usein housujen vyölenkistä tai paidan helmasta kiinni ovenkahvaan ja vaatehan se siinä usein repeää. Siksi käsilaukussani on aina neula ja musta lankarulla.

 

Susanna Mikkonen, toiminnan kehittäminen (jatkava)

Olen kahden tytön äiti Tampereelta, ja olen ollut aiemmin mukana MiBin vuosien 2016 ja 2017 hallituksissa.

Tulevalta vuodelta odotan MiBin toiminnan kehittymistä vielä vaikuttavammaksi, mutta myös sen vakiintumista. Yhdistys on kasvanut ja kehittynyt hurjaa tahtia, ja on aika saattaa palikat kohdalleen niin, että jäsenet saavat toiminnasta paljon irti, yhdistys on kestävällä pohjalla ja vapaaehtoiset ovat motivoituneita ja innostuneita.

MiBissä minua innostavat upeat ja osaavat naiset, joiden kanssa saan työskennellä. Koskaan en varmaan ole parin vuoden aikana oppinut niin paljon uutta, kuin MiBissä toimiessani! Tänä vuonna olen tarttunut ensimmäiseksi rekrytointeihin ja jäsenviestintään, joiden parissa on myös jo heti saanut oppia kollegoilta.

Arjessa jaksamisessa auttavat läheiset ihmiset, kollegat ja ystävät, joiden kanssa toimimisesta saa hyvää energiaa. MiBissä on todella positiivinen ja energisoiva ilmapiiri, jota kannattaa vaalia. Jo se auttaa jaksamaan, vaikka välillä olisi rankempia vaiheita elämässä!

Käsilaukustani löytyy aina luvattoman paljon rypistyneitä kuitteja, esitteitä ja töistä peräisin olevia artikkelimonisteita. Parasta, mitä laukusta voi löytyä, on pohjalle jäänyt karkki, joka piristää vaikkapa väsynyttä iltaa lasten kanssa. Sanomattakin on selvää, että karkkia ei jaeta.

 

Rimma Ahonen, paikallisjaostot ja jäsenkokemus (uusi)

Olen tamperelainen MiB-äiti. Tämä on ensimmäinen vuoteni hallituksessa, ja toinen MiB ry:n jäsenenä. Hallitustyöskentelyltä odotan lisää ahaa-elämyksiä, koska hallituksen kokoonpano ylittää ammattiryhmärajat. Jäsendemokratian turvaaminen ja jäsenkokemuksen tasalaatuisuus ovat itselleni tärkeitä. Haluan tukea paikallisjaostoja jäsenten palvelemisessa parhaani mukaan.

Olen onnekas, sillä minulla on puoliso, joka pyörittää kotihommia yhtä hyvin kuin minä itsekin, joten vapaa-ajasta saa lohkottua kunnon paloja kansalaisyhteiskunnan rakentamiseen. Karkaan välillä myös tuulettumaan tyttökavereiden kanssa.

Vaipat. Niitä on ollut vuodesta 2015 kaikissa iltalaukkua isommissa käsilaukuissa. Niitä on myös niissä laukuissa, joihin en ihan varmasti ole laittanut yhtäkään vaippaa. Vaippojen lisäksi käsilaukusta on pari kertaa löytynyt mielenkiintoinen kirja, jota en vain ehdi lukea loppuun – joululomalla sain loppuun Sylvain Neuvel’in Sleeping Giants -kirjan, jonka ostin Ruisrockin aikoihin heinäkuussa.

 

Sanna Kranjc, viestintä ja markkinointi (uusi)

Olen 2-vuotiaan touhukkaan lapsen äiti. MiBin aktiivina olen uusi, mutta minulla on onneksi tukenani MiBin mahtava 14 aktiivin viestintä- ja markkinointitiimi, joiden kanssa hoidamme MiBin valtakunnallista viestintää.

Olen hyvin onnekas päästessäni osaksi MiBin innostuneiden ja osaavien äitien verkostoa. Voimme tarjota toisillemme tärkeää vertaistukea, hyödyllisiä kontakteja sekä upeita kokemuksia. Yhdessä voimme myös edistää äitien asemaa yhteiskunnassa ja työelämässä. Omalla panoksellani toivon erityisesti voivani kehittää MiBin asemaa näkyvänä ja kuunneltuna vaikuttajana perheen ja työn yhdistämiseen liittyvissä teemoissa.

Energian kannalta koen, että toiminta MiBissä antaa minulle enemmän kuin ottaa. On kiva olla osa jotain itselle tärkeää! Yleisesti reseptinä jaksamiseen toimii mielestäni parhaiten riittävä uni, ravinteikas ruoka ja mieluisa liikunta. Siihen pyrkiessä… 

Lapsella on vaihe, jossa päiväkotimatkalle pitää ottaa tärkeitä esineitä mukaan. Päiväkodin eteisessä sitten sullon niitä laukkuuni. Viime aikoina olen päässyt esittelemään työkavereilleni mm. Nipsua, paloautoa ja Ferraria.

 

Mirva Niskasaari, yhteiskunnallinen vaikuttaminen (uusi)

Olen kahden lapsen äiti Espoosta. Hallituksessa olen uusi, mutta MiBissä olen ollut mukana jo vuodesta 2015.

Odotan innolla yhdistyksen tunnettuuden ja vaikuttavuuden kasvua, sitä että MiB otetaan vieläkin vakavammin tasa-arvon ja perheystävällisen työympäristön asiantuntijana yhteiskunnallisessa keskustelussa. Sekä tietysti mahtavia yhteisiä hetkiä hallituksen huippunaisten kanssa!

Meillä on upea edunvalvontaohjelma, jota lähdemme toteuttamaan. Erityisesti nostaisin esiin tasa-arvokysymykset ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen panostamisen työelämän ja perheen yhteensovittamisen mahdollistajina.

Arjen voimavaraksi on nimettävä innokkaat lähellä asuvat isovanhemmat. Äitini on tehnyt pitkän akateemisen uran ja nyt eläkkeellä ollessaan hän on suuri apu ja tuki lapsiperhearjessa.

Näin pikkuvauvan äitinä huomaan, että jokaisesta käsilaukusta löytyy yllättävä määrä vaippoja ja huulipunia! Kummallekin on tarvetta kun astuu ovesta ulos.

 

Outi Määttä, yrityssuhteet (uusi)

Aloitin tänä vuonna uutena jäsenenä MiBin hallituksessa. Nyt äitiysvapaalla olen valmiina hyppäämään sairaalaan ihan näinä päivinä, kun kaksospojat ilmoittavat tulostaan. Perheeseeni kuuluu jo 2,5-vuotias tytär ja yrittäjämies.

Odotan tulevalta vuodelta haastavia tehtäviä, kunnianhimoisia tavoitteita sekä tietysti niiden saavuttamista yhdessä tiimin kanssa.

Haluan pohtia yhdessä yritysten kanssa kumppanuusmalleja, jotka aidosti hyödyttävät molempia osapuolia. Haluan myös aidosti nähdä työmaailman, jossa vanhempainvapaalla oleva henkilö ei joudu tinkimään urastaan perheen takia. Mitä enemmän työpaikat tukevat vapaiden tasa-arvoista jakamista vanhempien kesken ja rakentavat toimintatapansa perheystävällisiksi, sitä lähemmäs tätä tulevaisuudenkuvaa päästään.

Kliseisesti voisin sanoa, että saan arjessa voimaa sekä urheilusta että ulkoilusta, mutta on tässä varmasti luonteellakin aika paljon tekemistä. Olen huomannut, että olen kaikkein onnellisimmillani, kun onnistun jossain mikä oli tosi tosi tosi vaikeaa; on se sitten Jukolan viestin nappisuoritus, uuden taidon opettelu (esim. lastenvaatteiden tekeminen tai haastava kokkaustekniikka), työhaaste tai muu itsensä ylittäminen. Voima tulee juuri siitä euforiasta.

En kanna koko maailmaa mukanani. Käsilaukun vakiovarusteet ovat kännykkä, lompakko, avaimet sekä läjä muinaisia nenäliinoja, konvehteja ja käyntikortteja. Ihanin matkalaukusta löytynyt yllätys oli kerran työmatkalla tyttäreni duplo-kokoelma. Itku tuli hotellihuoneessa pitkän päivän jälkeen.