MiB-äiti: Maiju Suokas, Hollola

“Nautin ruuhkavuosista”, sanoo Maiju Suokas ja jatkaa, että on aina halunnut sekä perheen että uran. Hänellä on kaksi lasta, 9-vuotias tytär ja pian 8 vuotta täyttävä poika, ja aviomies. Perhe elää ihan tavallista kiireistä, mutta tasapainoista arkea.

Maijun elämänfilosofia on jatkuva oman osaamisen kehittäminen. Hän myös elää sen mukaisesti. Hänellä on kolme AMK-tutkintoa: sairaanhoitaja, terveydenhoitaja ja palveluliiketoiminnan tradenomi. Tällä hetkellä hän suorittaa johtamisen opintoja. Vaikka Maijun opinnot ja työhistoria (myyjästä ensihoidon kautta koulutus- ja pr-päälliköksi ja edelleen nykyiseen työhön) eivät ulkopuolisen silmin välttämättä näytä liittyvän mitenkään toisiinsa, on niissä selkeänä yhdistävänä tekijänä ihmislähtöisyys. Nykyisessä työssään Maiju voi käyttää hyödykseen niin bisnespuolen kokemustaan kuin tuntemustaan sote-alasta ja palvelumuotoilusta.

Maiju työskentelee liiketoimintakehittäjänä Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:ssä, joka on kuntien rahoittama kehitysyhtiö. Hän auttaa sote-alan pk-yrityksiä muun muassa brändin rakentamisessa ja uudistamisessa, asiakasymmärryksessä, myynnissä ja markkinoinnissa sekä yhteistyöverkostojen rakentamisessa palvelumuotoilun menetelmiä hyödyksi käyttäen. Hän kokee ennen kaikkea olevansa ikään kuin mentori tai coach, sillä tarkoitus ei ole tehdä valmiiksi, vaan auttaa, opettaa ja valmentaa yrityksiä tekemään itse.

Muistilappuja.jpg

MiB riippusiltana äitikuplasta työelämään

MiB tuli mukaan kuvioihin Maijun opiskelukaverin, Iisa Heinolan, mukana. Pian ystävykset olivat perustamassa Lahden seudulle omaa paikallisjaostoa, MiB Päijät-Hämettä, ja Maijusta tuli paikallisvastaava, jonka toimenkuva keskittyi käytännön toimintaan ja ihmisiin. Paikallisvastaavan tehtävässä pääsi käyttämään hyödyksi niin koordinointi- ja organisointitaitoja kuin tietämystä johtamisesta. Sittemmin Maiju on luopunut aktiivistatuksestaan, mutta on edelleen jäsen. Hän yrittää päästä mukaan tapahtumiin, vaikka ruuhkavuosien hektisessä arjessa se on vaikeaa. Onneksi monet MiBin tilaisuudet striimataan, joten niitä voi katsella vaikka kaukalon laidalla pojan lätkätreenien aikana tai kuntopyörää polkiessa.

Kun lapset olivat ihan pieniä, Maiju halusi elää ihanassa äitikuplassa: olla kotona ja käydä muskarissa. Lasten kasvaessa sieltä alkoi kuitenkin kaivata pois. MiB oli Maijun mukaan turvallinen riippusilta äitikuplasta takaisin muuhun elämään. Mibiläisten kanssa on helppo verkostoitua, mutta heidän kanssaan voi puhua muustakin kuin työ- tai äitijutuista.

Maiju kokee MiBin antaneen paljon. Hän on saanut ystäviä ja päässyt sekä kehittämään että jakamaan omaa osaamistaan. “Maksan mielelläni jäsenmaksun joka vuosi, koska MiB tekee hyvää työtä”, Maiju toteaa.

Maiju_Suokas.jpg

Maiju Suokas on kahden lapsen äiti ja liiketoimintakehittäjä Hollolasta. MiBin jäsen hän on ollut noin kolmen vuoden ajan.

 

 

Teksti: Mia Gustafsson, MiBin sisällöntuottaja
Kuvat: Maiju Suokas

Julkaistu alunperin 14.11.2019


Äitienpäivän ja MiBin tulevien 5-vuotissynttäreiden kunniaksi olemme erityisellä juhlatuulella 10.-15.5. jolloin on mahdollista liittyä jäseneksemme erityiseen kampanjahintaan. Vain 25 eurolla saat ulottuvillesi laajat verkostomme, ammatillista kehittymistä edistävät tapahtumamme ja olet osa yhteiskunnallista liikettä, jossa äitien asema on keskiössä.