Moninaiset jäsenemme: Miia Laakso, Toholampi

Pieni 3000 asukkaan kunta, metsää ja peltomaisemaa, rauhallista maalaiseloa, ei kiirettä mihinkään. Paitsi, jos olet Miia Laakso, kolmen 3–10 -vuotiaan lapsen äiti, tuore moottoripyöräilijä, lauluharrastaja, kuntoliikkuja, kunnan luottamushenkilö ja SK Protect Oy:n liiketoimintajohtaja, vastuullasi Pohjois-Suomen palveluliiketoiminta sekä koko yrityksen SHEQ- ja HR-asiat.

“Työelämä ja elämä muutenkin on tällä hetkellä erittäin hektistä”, Miia sanoo, mutta jatkaa työn suhteen olevansa onnellisessa asemassa, sillä työaika ja -paikka joustavat tarpeen mukaan, työ yrityksen johdossa on monipuolista ja se on mahdollistanut ammatillisen kehittymisen mm. johtamisen erikoistutkinnon suorittamisen kautta. Ja vaikka uusperheen arki on kiireistä, silti myös harrastuksille ja luottamustoimille on löytynyt omat aikansa.

Ura on kuljettanut elektroniikan DI:ksi valmistuneen Miian Oulun ja Etelä-Korean Busanin kautta takaisin Keski-Pohjanmalle. Tutkijan työt ovat vaihtuneet laatu- ja tuotepäällikkyyteen ja lopulta nykyisiin tehtäviin yrityksen kasvun ja kehityksen mahdollistajana. “Nimenomaan henkilöstön johtaminen, erilaiset jatkuvan parantamisen toimintamallit, laatujohtaminen ja strategisten linjausten jalkauttaminen yritystoiminnassa ovat osa-alueita, jotka minua eniten motivoivat ja joissa haluan kehittyä”, Miia kertoo työstään.

Perheelliset naiset motivoituneita moniosaajia

Miia oli seurannut MiBin toimintaa jo pidemmän aikaa ja liittyi itse mukaan jäseneksi noin vuosi sitten. Häntä kiinnosti kuulla muiden samassa elämäntilanteessa olevien elämäntarinoita ja hän toivoo myös, että itse voisi olla innostamassa muita ehkä vasta työelämässä aloittelevia naisia.

Esihenkilönä ja henkilöstöasioista vastaavana hän on kokenut perheelliset naiset valtavan motivoituneiksi moniosaajiksi, mutta ei ole voinut olla huomaamatta monien taitavien naisten painivan pitkien työttömyysjaksojen parissa samaan aikaan, kun nuoremmat ja vähemmän pätevät miehet popsivat yhä parempia työpaikkoja ja kehittyvät urallaan. Miia haluaisikin motivoida ja rohkaista naisia uskaltamaan ja olemaan välillä vähän röyhkeitäkin, sillä niin ovat miehetkin! “Omaan osaamiseen ja oppimiskykyyn luottamalla pääsee pitkälle eikä koskaan saisi pelätä tavoitella unelmiaan tai olla välillä hieman omalla epämukavuusalueellaan”, Miia kannustaa.

Ura ja perhe ovat molemmat tärkeitä

Vaikka Miia ei olekaan vielä ehtinyt Vaasassa, Seinäjoella tai työpaikkakunnallaan Kokkolassa järjestettyihin Mibin tapahtumiin, hän on seurannut toimintaa aktiivisesti somessa ja osallistunut webinaareihin.

Hän tuntee kuuluvansa rohkeiden, uramotivoituneiden naisten joukkoon, jolle kuitenkin myös perhe ja lähipiiri merkitsevät valtavan paljon. Hänen mielestään on hienoa, että MiB näkyy valtakunnan mediassa ja uskaltaa ottaa kantaa niinkin tärkeisiin asioihin kuin perhevapaisiin, perheiden rooleihin ja naisten urakehityksen lasikattoihin. ”Asioiden muuttaminen vaatii paljon pitkäjänteistä työtä ja on hyvä, että sitä tehdään isolla joukolla eri puolilla Suomea!”

Miia Laakso on kolmen lapsen äiti ja liiketoimintajohtaja Toholammilta. Hän on ollut Mibin jäsen noin vuoden.


Teksti: Peike Korvenmaa, MiBin sisällöntuottaja
Kuva: SK Protect Oy


Blogiteksti on osa Moninaiset jäsenemme -postaussarjaa, jossa esittelemme MiBin jäseniä.


Liity jäseneksi urasuuntautuneiden äitien järjestöön!

Mothers in Business MiB ry on juuri sinulle oikea järjestö, jos haluat päästä mukaan yli 300 osaamista kehittävään tapahtumaan, seminaariin ja striimiin vuosittain yhdessä yli 4 000 uraäidin kanssa.

Liittymällä jäseneksi 1.11.–31.12.2019 maksat vuoden 2020 jäsenmaksun, mutta saat jäsenedut heti käyttöösi.