Leikkien Groupin tarina

"Miksi kaupoissa ei ole kivoja ja kehittäviä leluja?" ihmetteli pienen tytön äiti vuonna 2003. Kehittäviä leluja oli tarjolla päiväkoteihin, kouluihin ja muihin yhteisöihin, mutta meille tavallisille, kotona leikkiville lapsille ja vanhemmille ei juuri lainkaan. Pian syntyi yritysidea opettavaisiin leluihin erikoistuneesta lelukaupasta ja vuonna 2006 perustettiin perheyritys nimeltä Leikkien Group Oy.

Tänään, yli 13 vuotta myöhemmin, lelumaailmaa ihmetellyt pienen tytön äiti Marika Silván-Väliharju on jo kahden teini-ikään ehtineen tytön äiti. Samaan aikaan hänen perustamansa ja johtamansa Leikkien Group Oy on kehittynyt lähes kahden miljoonan euron liikevaihtoa pyörittäväksi kansainväliseksi yritykseksi.

”Meille kaikille on tuttua, miten lapset kehittyvät vaiheittain. Ensin käännytään, siten ryömitään, seuraavaksi kontataan, noustaan seisomaan, otetaan ensiaskeleet ja lopulta juostaan sekä hypitään. Jokeltelu kehittyy yksittäisiksi sanoiksi ja sanat lauseiksi. Näin on kehittynyt myös Leikkien”, kertoo Marika vertauskuvallisesti.

”Usein intoa on ollut enemmän kuin taitoa ja paljon on vuosien varrella opittu – jopa kantapään kautta. Mutta unelma on muuttunut todeksi ja sadoissatuhansissa kodeissa ympäri Pohjoismaita leikitään jo opettavaisilla leluillamme”, hän jatkaa iloisena yrityksensä menestyksestä.

”Yrittäjyyden ja perhe-elämän yhteensovittaminen on ollut ajoittain haasteellista ja huono omatunto ajankäytöstä on vaivannut usein, mutta silti koen onnistuneeni uran ja perhe-elämän yhdistämisessä vähintäänkin kohtuullisesti”, kertoo Marika.

Marika Silván-Väliharju on luonut unelmiensa lelukaupan.

Marika Silván-Väliharju on luonut unelmiensa lelukaupan.

Kaikille äideille ominainen, huippuunsa viritetty organisointikyky, on pelastanut paljon. Koska aika vain ei riitä kaikkeen mitä haluaisi tehdä, on osattava priorisoida. ”Välillä on ollut tunne, että jos ruuhkavuosille etsittäisiin prototyyppiä, niin saattaisin olla vahvoilla”, nauraa Marika.

Kiitosta arjen sujuvuudesta saa myös aviomies Timo, joka sarjayrittäjänä ymmärtää yrittäjyyden merkityksen perhe-elämälle. ”Minulle ja miehelleni yrittäjyys ei ole koskaan ollut vain työtä, se on elämäntapa, joka yhdistyy saumattomasti myös perhe-elämäämme”, jatkaa Marika.

Oma Leikkien-nimeä kantava tuotesarja on yrityksen erityinen ylpeyden aihe. Myös Leikkien Groupille myönnetyt palkinnot ilahduttavat. Erityismaininnan ansaitsee valinta Vuoden uusyritykseksi Suomessa vuonna 2010. Kaikkien startup-yritysten joukosta juuri Leikkien! Mahtavaa Leikkien Groupille, koko lelualalle sekä naisyrittäjyydelle! Myös Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa saavutetut Vuoden lelu- ja Vuoden peli -voitot ovat merkittäviä liiketoiminnallisesti mutta myös suuri kunnianosoitus. Lisäksi Marika on palkittu Vuoden Yrittäjänä.

Parasta palautetta yritykselle ja omalle työlle sekä kiitosta yrittäjänä toimimisesta on kuitenkin asiakkailta saatu suora palaute. Erityisesti perheiden viettämät yhteiset hetket Leikkien-tuotteiden parissa lämmittävät Marikan sydäntä. ”Olen aina kokenut, että Leikkien Group Oy:llä on myös erityinen yhteiskunnallinen tehtävä. Meidän tehtävämme on tarjota tuotteita, jotka kannustavat lapsia oppimaan leikin lomassa ja vanhempia sekä isovanhempia leikkimään yhdessä lasten kanssa”, kertoo Marika.

#äitimyytinmurtajat

Leikkien on yhteistyökumppanina mukana Mothers in Business -verkoston toiminnassa. MiB on Leikkien Group Oy:lle erinomainen yhteistyökumppani, sillä jaamme samanlaiset arvot äitien mahdollisuudesta omaan uraan sekä työn ja perheen yhteensovittamiseen normaalina osana arkea. Historiansa aikana Leikkien on myös tarjonnut tämän mahdollisuuden yli 400:lle Leikkien-edustajana toimineelle äidille.

Leikkienin ja MiBin yhteistyö näkyy myös konkreettisesti MiB:n järjestämissä tapahtumissa ympäri Suomea. Tapahtumissa mukana kulkevat Leikkien lelulaatikot ilahduttamassa tapahtumiin osallistuvia lapsia. Lisäksi Leikkien tarjoaa Mothers in Business -verkoston jäsenille 10 %:n alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista. Leikkien.fi lelukaupasta netissä edun saa koodilla "MiBverkosto". Leikkien-kutsuilla ja Leikkien Outlet -myymälässä edun saa mainitsemalla jäsenyydestä. Etua ei voi yhdistää muihin etuihin tai alennuksiin. 

Teksti: Marika Silván-Väliharju