Hallå! Rohkeasti ruotsiksi

Rohkeasti ruotsiksi -tapahtumat eivät varmasti ole jääneet keltään huomaamatta MiBin tapahtumatarjonnassa. Tapahtumat ovat tähän mennessä keskittyneet pääkaupunkiseudulle, mutta poikkeustilanne on mahdollistanut hankkeen nopean levittymisen ympäri Suomen virtuaalisten tapahtumien muodossa. 

Tapahtumia on monipuolisesti erilaisista mingleistä lukupiiriin ja after workiin sekä yritysvierailuista uratarinoihin. Myös satujoogaa ja loruja ja riimittelyä on kokeiltu ruotsiksi. 

“Aluksi lähdin mukaan ystäväni seuraksi, mutta huomasin nopeasti, että mingleissä oli aina hyvä tunnelma ja kiinnostavia keskusteluja, jolloin aloin osallistumaan niihin mielellään yksinkin, vaikka ystäväni ei aina päässytkään mukaan. Olen osallistunut mingleihin, afterworkeihin, käytännössä lähes kaikkiin Rohkeasti ruotsiksi -tilaisuuksiin sekä yritysesittelyihin ja -vierailuihin”, kertoo Kersti, joka on osallistunut tapahtumiin aktiivisesti keväästä 2019. 

Ruusu osallistui ensimmäisen kerran Rohkeasti ruotsiksi -tapahtumaan myös keväällä 2019. “Olen osallistunut mingleihin, afterworkeihin, Lilla Luckanin tilaisuuksiin (pikkujoulut ja kesäjuhlat), lukupiiriin, satujoogaan”, hän lisää. 

Molemmat ovat olleet MiBn jäseniä vuodesta 2016 lähtien. “Toisen lapsen myötä olemme molemmat osallistunut pääasiassa Rohkeasti ruotsiksi -tapahtumiin.”

Promenad och fika -mingle syksyisissä maisemissa

Promenad och fika -mingle syksyisissä maisemissa

Ruotsia kaikille

Tapahtumien tavoite on ennen kaikkea kannustaa kaikkia käyttämään ruotsin kieltä aina vain kuin mahdollista, niin työelämässä kuin vapaa-ajalla. Tapahtumiin voi osallistua kuka vain omasta ruotsin kielen tasosta riippumatta. Ilmapiiri on kannustava ja tärkeintä on vain uskaltaa. Tapahtumat ovat myös suunniteltu niin, että eritasoisilla puhujilla on mahdollisuus osallistua omista lähtökohdistaan. Minglet ovat useimmiten alustettu teemalla, johon voi halutessaan valmistautua etukäteen. Vierailuiden tarkoituksena on mahdollistaa ruotsin kielen käyttö ruotsinkielisessä ympäristössä sekä tutustuttaa jäseniä ruotsinkielisiin ja pohjoismaisiin toimijoihin.

Kielitaitoa, verkostoja ja rohkeutta

Myös osallistujat ovat huomanneet monta positiivista vaikutusta tapahtumien myötä. 

“Mingleissä ja muissa tapahtumissa on ollut aina tosi kivaa ja odotan niitä aina innolla. Jos joku muu meno on osunut päällekkäin niin aina harmittaa, ettei pääse mingleen ja kuule muiden kuulumisia. Olen myös saanut uuden ystävän, jota tapaan jo muutenkin! Parasta antia!”, Ruusu kertoo. 

“Huomasin lisäksi nopeasti, että minulle tekee myös oman kielitaitoni ylläpitämisen vuoksi tosi hyvää puhua säännöllisesti ruotsia, vaikka periaatteessa osaan sitä  muutenkin. Olen myös ottanut esikoiseni mukaan afterwork -tilaisuuksiin, ja näin pystynyt näyttämään hänelle mallia monikielisyydestä ja sen tärkeydestä. Kotikielemme ovat viro ja suomi”, Kersti lisää.  

Osallistujat ovat huomanneet myös, että tapahtumiin osallistuminen onnistuu kielitaidosta riippumatta. 

“Suosittelisin tapahtumia ilman muuta kaikille ruotsia edes avustavasti osaaville MiBin jäsenille! Itseään paremmin kieltä puhuvien kanssa keskusteleminen parantaa omaakin kielitaitoa tosi nopeasti, jos kontakti on säännöllinen. Lisäksi tilaisuudet ovat mukavaa vaihtelua ja hyvää harjoitusta myös ruotsia sujuvasti puhuville jäsenille, joilla ei kuitenkaan ole säännöllistä ruotsinkielistä keskusteluseuraa”, Kersti tiivistää tapahtumien antia.

“Tapahtumat ovat olleet todella kivoja ja tuoneet mukavaa säännöllisyyttä myös arkeen, on tavannut säännöllisesti samoja ihmisiä ja tullut käytyä kävelyllä. Suosittelisin ehdottomasti kaikille jotka edes vähän ymmärtävät ruotsia. Itse ymmärrän lähes kaiken kuulemani ja lukemani, mutta puhuminen on vähän hidasta ja unohtelen sanoja - mingleissä olen saanut ainakin rohkeuden puhua vaikka vähän kangertelisin sanoissa! Plus Jessica ja muut paremmin osaavat auttavat aina unohtuneiden sanojen kanssa, joten oppii heti uutta”, Ruusu vielä lisää. 

Rohkeasti ruotsiksi löytyy myös Instagramista!

Rohkeasti ruotsiksi löytyy myös Instagramista!

Ruotsinkieliset, säännölliset minglet alkoivat vuonna 2018 aktiivien johdolla. Näissä tapaamisissa äidit pääsivät treenaamaan ruotsin taitojaan vaunulenkeillä, keskusteluryhmissä ja vierailuilla ruotsinkielisiin organisaatioihin. Samana vuonna toiminnalle päätettiin hakea Hallå! -rahoitusta, jonka Svenska kulturfonden myönsi Rohkeasti ruotsiksi -hankkeelle. Vuoden 2019 alusta hanketta on koordinoinut kielenopettaja Jessica Rosenberg. Monipuolisia tapahtumia järjestetään noin 4 kuukaudessa.

Tavoitteena on toiminnan laajentaminen myös muille MiB-paikkakunnille. Tällä hetkellä toimintaan voi kuitenkin osallistua virtuaalisesti paikasta riippumatta, joten tulethan rohkeasti mukaan! 

Kirjoittaja: Jessica Rosenberg on Rohkeasti ruotsiksi -hankkeen kouluttaja-koordinaattori sekä kielenopettaja. Jessica on vastannut hankkeen tapahtumista tammikuusta 2019 lähtien. Yhteydenotot: jessica@mothersinbusiness.fi

Kuvat: Jessica Rosenberg, kannen kuva Pixabay