Uskalla unelmoida - osa 2: Unelmoi, sitouta, toteuta ja juhli

MiB Kymenlaakson kantava teema tänä vuonna on Uskalla unelmoida! Syyskauden  unelma-aiheisen kolmen tapahtuman sarjan käynnisti elokuussa lämminhenkinen paneelikeskustelu unelmista. Inspiroivat panelistimme jatkavat MiBin blogissa tapahtumassa heränneistä ajatuksista ja blogisarjan toisessa osassa Sirpa Salin-Suolanen antaa vinkkejä miten organisaation unelmat viedään arkeen ja ihmisten tekemiseen.

UNELMOI, SITOUTA, TOTEUTA JA JUHLI          


Näetkö että yritysmaailmassa on tilaa unelmoinnille?

Mitä tällainen kysymys pitää sisällään? Sitäkö, että unelmointi ei kuulu yrityselämän vuosikelloon vai sitä, että sille halutaan raivata enemmän aikaa? Oma vastaukseni on helppo antaa; unelmointi on tärkeä osa yhteistä tekemistä ja unelmointia pitää johtaa kuten muitakin prosesseja yrityksessä. Businesskielessä unelmoinnin sijaan käytetään visiointi-sanaa mutta ei nimi miestä pahenna. Voi tietysti olla että visiointi sanana on hiukan kulunut ja huonomainen. Ehdotankin että yritysjargonin sanakirjasta otetaan visio ja visiointi sanat pois ja ryhdytään rohkeasti puhumaan unelmista ja unelmoinnista.

Uteliaisuudesta vilkaisin Suomessa 2019 eniten tulosta tehneiden yritysten visioita (Fortum konserni, Neste konserni, Telia Finland Oyj ja Kone konserni, lähde Alma Talent Tietopalvelut/Menestyjät). Vilkaisu vahvisti käsitystäni unelmoinnin tärkeydestä;

rakennamme puhtaampaa maailmaa, haluamme luoda elinvoimaisemman maapallon lapsillemme, visionamme on olla suunnannäyttäjä yhteisellä matkallamme kohti kestävää tulevaisuutta, teemme kaupungeista parempia paikkoja elää.

Uskon että nämä lainaukset eivät ole copywriterin sanahelinää vaan suunnitelmallisen yhteistyön tulosta johon mahdollisimman moni henkilökunnasta on päässyt osallistumaan. Ehdotus numero kaksi; jos organisaatiosi vuosikellosta puuttuu vielä kohta unelmoinnille, niin lisää se sinne. Yhteinen unelmointi on olennaisin osa ensi vuoden suunnittelua.

Nykyajan moderni liikkeenjohto ymmärtää hyvin, miksi unelmointiin kannattaa käyttää aikaa. Osallistuminen yhteisten unelmien luomiseen lisää sitoutumista yritykseen ja sen tavoitteisiin. Yhdessä voimme rakentaa jotain merkityksellistä ja inspiroivaa, joka saa meidät jaksamaan eteenpäin vaikeinakin hetkinä. Kun meillä on maali, niin se ohjaa toimintaamme ja helpottaa konkreettisten tavoitteiden miettimistä ja niiden saavuttamisen mittaamista. Sokerina pohjalle lisään vielä sen, että unelmointi on parhaimmillaan mukavaa yhdessä tekemistä, joka hitsaa ihmisiä ja tiimejä toisiinsa. Kun meitä ei enää yhdistä perjantaipizzat tai maantaikahvit , niin pitäähän meillä olla unelmia, jotka sitovat meidät itseohjautuvuuden mestarit toisiimme. Kolmantena ehdotuksenani on, että laitat kalenterikutsun tiimillesi mahdollisimman pian aiheena  unelmointi. Lyön aika paljon vetoa siitä että unelmointiin liittyvän linkin avausprosentti nousee uusiin ennätyksiin.

never-stop-dreaming-4660071_1920.jpg

Parhaat unelmat on pilkottu yksilötason tavoitteiksi; mikä on minun roolini kun rakennamme maailmasta parempaa paikkaa elää? Jokaiselle organisaatiossa löytyy oma rooli ja tehtävät ihan varmasti. Minua harmittaa, jos näen että unelmointi on jätetty kesken. Unelmia ei ole viety arkeen ja ihmisten tekemiseen. Silloin ne kääntyvät itseään vastaan ja saavat aikaiseksi lähinnä kyynisyyttä ja syvää turhautumista. Mutta tämä peli ei enää vetele. Nuoret, koulutetut tulevaisuuden rakentajat kysyvät ensimmäisessä työpaikkahaastattelussa mahdollisen työnantajan unelmista ja arvoista. Heille ei kelpaa vastaukseksi osakkeenomistajan osakesalkun arvon nostaminen. Sitä vastaan heillä ei tietystikään ole mitään mutta he näkevät että arvonnousu on tulosta siitä, että ihmiset tekevät työtä jolla on merkitystä ja että yritys toimii arvopohjalla, johon voi sitoutua. Yhdessä työstetyt unelmat ja niiden näkyminen arjessa muodostavat yritykselle kilpailuedun kiristyvillä työntekijämarkkinoilla ja globaalissa kilpailussa. Sitten taas tähän vinkkiin; kun unelmat ovat valmiina, siirry tiimeinesi arvojen päivittämiseen tai määrittelyyn.

Mothers in Business -järjestön unelmapaneelissa meiltä panelisteilta kysyttiin, mitkä ovat tärkeimpiä tähän mennessä saavutettuja unelmianne? Tähänkin kysymykseen oli helppo vastata; nuorena aikuisena unelmoin työstä, jossa saan auttaa toisia. Kun minulle tuli ikää lisää, unelmoin auttamisen lisäksi lapsista ja työ-ja perhe-elämän yhteen sovittamisesta. Nyt tässä vaiheessa voin sanoa, että tämä on toteutunut. Mutta kovaa työtä, kompromisseja, epäonnistumisia ja sitkeää puurtamista se on vaatinut. Ja ennen kaikkea uskoa omaan itseensä sekä hyvien verkostojen apua ja tukea.

Kun vanhin lapsistamme jo uhkailee kotoa muuttamisesta joka viikko, niin on tullut aika uusien unelmien synnyttämiselle. Olen vielä prosessin alkupäässä mutta taisin Unelmapaneelissa vahingossa mainita jotain kirjan kirjoittamisesta. Sen seurauksena tämän lipsahduksen kuulleet ilmoittavat jo odottavansa kirjan julkistamistilaisuutta. No sanottu, mitä sanotttu. Aiheen, tyylilajin ja julkaisupäivän jätän vielä salaisuudeksi. Liittyisiköhän se jotenkin kuitenkin unelmointiin?

Se viides vinkki; kun unelmat ja arvot ovat dokumentoitu ja visualisoitu, pitäkää kunnon bileet ihan livenä.

Sirpa.jpg

Blogin kirjoittaja, Sirpa Salin-Suolanen, toteutti pitkäaikaisen haaveensa yrittäjyydestä ja oman osaamisensa jakamisesta perustaessaan yritysvalmennuksiin keskittyvän Vastuu Valmennus Oy:n vuonna 2009. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä Sirpa on toiminut erilaisissa johto-, esimies- ja asiantuntijatehtävissä yli 20 vuotta. Sirpan osaamisalueita ovat ratkaisumyynti b-to-b-ympäristöissä, johtaminen, tiimityö ja vuorovaikutus. Valmentajana Sirpa on innostava, kannustava ja tavoitteellinen. Hän haastaa ja kyseenalaistaa totuttuja ajattelu- ja toimintatapoja luoden parempia olosuhteita ajattelulle.



Kuvituskuva: Pixabay