Etätyön hyödyt ja haasteet sekä MiBin HR-ammattilaisten parhaat vinkit yhteisöllisyyden rakentamiseen etätyöaikana

MiBin HR-osaajille järjestetty mingle yhteisöllisyyden rakentamisesta etätyöaikana keräsi yli 50 alan ammattilaista pohtimaan yhdessä etätyön hyötyjä ja haasteita sekä jakamaan parhaita vinkkejä yhteisöllisyyteen. Lue alta HR-ammattilaisten ajatuksia korona-ajan aiheuttamista muutoksista työelämään. Tekstin lopussa on myös loistava 25 idean lista yhteisöllisyyden lisäämiseen!

Pandemia muutti työelämää

Koronapandemia on muuttanut työelämää monin tavoin. Olemme saaneet käyttöömme paljon uutta teknologiaa, uusia ohjelmistoja ja tapoja pitää yhteyttä työkavereihin. Viime kevään äkillinen siirtymä etätöihin pakotti työyhteisöt isoon digiloikkaan.

Työstä on tullut paikkariippumatonta: työtä tehdään nyt kotisohvalta, oman kotityöpöydän ääressä tai vaikka mökiltä. Fyysisen läsnäolon merkitys on vähentynyt, kun olemme oppineet kohtaamaan toisiamme etänä. Kovin kaukana eivät ole ne ajat, kun työntekijät eri puolilta Suomea kokoontuivat yhteiseen fyysiseen paikkaan vain kokouksen takia.

Etätyön myötä työn ja perheen yhteensovittaminen on helpottunut, kun koululaisista ehtii huolehtia työpäivän aikana tai imettää kotihoidossa olevaa vauvaa tauoilla. Arvokasta aikaa säästyy, kun ei tarvitse matkustaa työpaikalle tai eri paikkakunnille palavereihin. Etätyö on tuonut tullessaan lisää vapautta järjestää omaa aikatauluaan ja johtaa työtään. Tauoilla tai työn lomassa voi hoitaa pieniä kotiaskareita tai vaikka käydä kävelyllä.

Työt hoituvat, mutta miten yhteisöllisyys?

Työt tuntuvat hoituvan etätöissä samaan malliin kuin normaalistikin. Yhteisöllisyydessä sitä vastoin on koettu negatiivinen muutos, kun työkavereita ei kohdata enää samalla tavalla käytävillä tai kahvitunneilla. Päivien täyttyessä etäpalavereista, ei ehdi jutella kollegoiden kanssa epämuodollisemmin. Avun pyytäminen voi tuntua haastavammalta, kun työkaveri ei olekaan siinä sermin takana.

unsplash-image-smgTvepind4.jpg

Erityisesti perehtyminen uuteen työhön on haastavaa etänä. Työyhteisöön sisään pääseminen voi olla vaikeampaa, kun työkavereihin ei pääse samalla tavalla tutustumaan epämuodollisissa tilanteissa.

Palaverikäytännöissä on myös hiomista. Etäpalaverit ovat usein tehokkaita, mutta hiljaisempien henkilöiden on yhä helpompi jäädä syrjään aktiivisten dominoidessa keskustelua. Etätyössä on helpompi heittäytyä näkymättömäksi ja passivoitua. 

Parhaat vinkit yhteisöllisyyden rakentamiseen

Miten sitten voisimme lisätä yhteisöllisyyttä? MiBin HR-ammattilaiset listasivat meille parhaat vinkkinsä yhteisöllisyyden lisäämiseen:

  1. Aina kamera/videokuva päälle

  2. Epävirallinen after work -etätilaisuus, johon voi liittyä vapaasti työpäivän jälkeen

  3. Sokkotreffit työkavereiden kanssa, 1-to-1 -tapaamiset uusien ihmisten kanssa auttavat tutustumaan!

  4. Työhyvinvointihaaste koko firmalle

  5. Walks and talks – siirrä etäpalaverit lenkkipolulle

  6. Työpäivän huokoistaminen, palaverit voivat olla kestoltaan 45 tai 55 minuuttia, alkuun höpöttelyä ja loppuun aikaa reflektoinnille

  7. Virtuaalinen tietovisa, kokkikoulu tai karaoke yhteishengen kohottamiseksi

  8. Juhlitaan yhdessä, esim. etätyön 1-vuotissynttärit, pääsiäinen tai vappu

  9. Muistetaan etänä olevia työntekijöitä pienellä lähetyksellä, esim. suklaata tai kahvia

  10. Face-to-face aikaa pienissä ryhmissä ulkona

  11. Esihenkilön kanssa useammin 1-to-1 -keskusteluja

  12. Etälivekokkaus yhdessä ja sen jälkeen ruokailu pienemmissä ryhmissä etänä

  13. Säännölliset viikkopalaverit ja virtuaaliset kahvitauot

  14. Viikkovisa perjantaisin

  15. Haasta työkaverit hauskaan haasteeseen, esim. kiitä kaveria, elämäni biisi-kisa tai erilaiset kuvakilpailut

  16. Pidetään välillä epämuodollisia kokoontumisia, esim. kahvitaukoja tai tiimipalavereja, joissa ei saa puhua töistä

  17. Peli-illat kerran kuussa, esim. AmongUs

  18. Suklaatasting, popcorn, joulupuuro tms. kaikille kotiin

  19. Selkeä tauotusjärjestelmä ja käytännöt esim. palaverivarausten suhteen

  20. Taukojumppakisat tiimien kesken 

  21. Cuckoo workout tai vastaavan yhteisöllisen taukoliikuntasovelluksen hyödyntäminen

  22. Fiiliskortit kokouksen aluksi

  23. Virtuaalikeikka

  24. Yhteiset työtunnit, joissa tehdään omia töitä yhdessä, mutta ollaan samalla Teamsissa, jolloin voi kysyä heti, jos tulee kysyttävää

  25. Whatsapp-ryhmä tms. vapaamuotoiseen keskusteluun

BONUS: Muistetaanhan huomioida myös perhevapaalla olevat!

Riikka Rannikko, MiB Tampere

Riikka_Rannikko.jpg

Riikka Rannikko on pitkän linjan MiB-aktiivi ja toimii tällä hetkellä Tampereen jaoston paikallisvastaavana. Hän työskentelee Swecolla HR Business Partnerina. Kotona hänet pitää kiireisenä mies ja kolme lasta sekä lukuiset luottamustehtävät. Riikka kuvailee itseään reippaaksi ihmiseksi.


Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. MiBin tavoitteena on tasa-arvoinen ja perheystävällinen työelämä. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.