Mentorin avulla unelmat toteen

Pakko myöntää, että olen self-help-oppaiden ja erilaisten psykologiaan keskittyvien käsikirjojen suurkuluttaja. Viimeisin genressään tunnettu lukemani kirja on mentaalivalmentaja Erik Bertrandin teos Paras, joka kertoo, miten saa itsestään kaiken irti ja pystyy tavoittelemaan unelmiaan. Mentorointiohjelmassa on kyse hieman samasta asiasta.

Olen osallistunut MiB Helsingin mentorointiohjelmaan helmikuussa 2021. Pitkää järkeilyä vaati ponnistaa aktorin saappaisiin. Motivaatiokirjeen kirjoittaminen oli hyvin intensiivinen hetki, jolloin annoin pohjimmaisten uraunelmien nousta pintaan sen koommin niitä sensuroimatta. Annoin aidosti palan itsestäni kirjeeseen. Se kannatti, sillä vastakappale – se ”puuttuva palanen” – löytyi MiBin mentoreista.

Monelle mentorointi voi olla alkusysäys kohti itsensä kehittämistä tai unelmauraa

Oma polkuni mentorointiin ja siihen valikoituneisiin tavoitteisiin alkoi oikeastaan yli kolme vuotta sitten, ennen esikoisemme syntymää.

Heli_Koljonen_400.jpg

Toimin tuolloin markkinoinnin parissa. Pienen tiimin pitkäaikaisena jäsenenä minusta tuntui, että olin jo kokenut kaiken, mitä työllä oli tarjota. Yhden tiimin jäsenen siirtyessä uusiin haasteisiin roolini muuttui, ja palo työhön syttyi uudestaan – mutta vain hetkeksi. Tovin jälkeen pohdin taas, miten rohkenen repäistä itseni irti niin sanotusta kultaisesta häkistä.

Iloksemme väliin tulikin muu elämä ja esikoisemme ilmoitti tulostaan. Raskausaika oli haastavaa ja seesteinen äitiyslomani ehti kestää kaiken kaikkiaan neljä päivää, kunnes jouduimme yllättäen sisäisen verenvuotoni vuoksi kotisohvalta hätäsektioon. Pieni perheemme repäistiin ensimmäisten tuntiensa aikana kahteen eri sairaalaan. Taistelimme vauvan kanssa kumpikin tahoillamme hengestä. Onneksi kaiken onnettomuuden keskellä oli lopulta ripaus onnea, ja selvisimme kumpikin näkemään nämäkin päivät.

Teho-osastolla maatessa mielessä alkaa pyöriä erilaisia ”Tämä olisi voinut olla tässä” -skenaarioita. Niiden pyörittely johtaa valtaviin tunnemyrskyihin, joista oikeastaan selviää voittajana vain kahlaamalla ne läpi. Omalla ristiretkelläni menettämisenpelon maailmassa ymmärsin, että olin aina vaan siirtänyt unelmiani kauemmas ja kauemmas. Happiletkuissa, kurkku kipeänä hengityskoneen jäljiltä ja lounasjääpalat suussa päätin, että jos tästä selviän, niin tavoittelen haaveitani. Enkä tätä päätöstä ole rikkonut.

Matka voi olla itse unelmien saavuttamista tärkeämpää

Tärkeintä unelmien perään lähtemisessä ei ollut niinkään se, että unelmat kävisivät täysin toteen vaan, että lähden matkalle ja olen avoin lopputulemille. Kenelläkään meistä ei ole kristallipalloa, joka näyttäisi tulevaisuuden. Asioita ei lopulta pysty ennakoimaan niin, että voisit varmuudella sanoa, mihin joku valinta aikanaan johtaa.

Tärkeintä aktorina on ollut, että mentori jakaa kanssani saman arvomaailman ja uskoo, että tavoitteeni ovat mahdollisia saavuttaa.

Hänen sanoin: ”Kaiken voi saavuttaa, mutta kaikkea ei voi saavuttaa heti.”

Fokuksen pitäminen onkin ollut minulle aina suurin haaste. Luova luonteeni kimpoilee tuhansien ajatusten perässä ja ajoittain tarvitsen ”maadoitusta” – varsinkin, kun mentorointiohjelma käynnistyi suurin piirtein samaan aikaan toisen lapsemme syntymän kanssa. Vauvakuplassa väsymyksen keskellä oli mahtavaa, että minulla oli tuki, joka muistutti fokuksesta ja että on välillä ihan hyvä viettää rauhallista aikaa myös vauvan kanssa.

Lähde rohkeasti mukaan mentorointiohjelmaan

Pohditko nyt, kannattaako lähteä mukaan aktoriksi, löytyisikö sinulta siihen aikaa ja onkohan se nyt alkuunkaan sinun juttusi? Kannustan miettimään, voisiko mentorointi olla se reitti niiden asioiden äärelle, joiden kokematta jääminen harmittaisi sinua myöhemmin.

Ja ruuhkavuosista viis, täyttä elämää eletään täysillä niiden asioiden äärellä, joista innostuu. Mentoroinnista voi löytyä perhe-elämänkin ruuhkaan lisää merkityksellisyyttä ja samanhenkisiä vastakappaleita, joita myös ystäviksi kutsutaan.

Pst! Seuraavassa blogipostauksessa avaan enemmän omia mentorointitavoitteitani, jos haluat saada esimerkkiä siitä, minkälaisia juttuja mentoroinnissa voi työstää.

Teksti: Heli Koljonen

Kuva: Kalle Koljonen

Kirjoittaja on hyvinkääläinen luova sisällöntuottaja ja kahden pienen lapsen äiti. Helin tärkeimmät arvot ovat merkityksellisyys, kokonaisvaltainen hyvinvointi sekä aitous.


Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. Meidän tavoitteena on tasa-arvo ja naisten työmarkkina-aseman parantaminen. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.