Gofore edistää työelämän perhemyönteisyyttä omalla työehtosopimuksella

Julkaisimme Goforen ensimmäisen oman yrityskohtaisen työehtosopimuksen alkuvuodesta 2022. Perhemyönteisyys on yksi vahvoista teemoista Goforen TES:sissä.

Läpinäkyvä viestintä sisäisesti ja ulkoisesti prosessin vaiheista, konkreettiset kirjaukset työajan- ja paikan joustoista, paikkariippumattomasta työstä sekä erilaisten perhemuotojen ja -tilanteiden huomioiminen sopimuksessa ovat herättäneet runsaasti positiivista keskustelua.

Hyvää huomista Goforelta!

Näillä sanoilla alkaa Goforen TES. Työehtosopimus pohjautuu Goforen yli 20-vuotiseen arvopohjaan, jonka kulmakiviä ovat kehittyminen hyvänä työpaikkana sekä aito iloitseminen asiakkaidemme onnistumisesta.

Olemme rakentaneet sopimuksen siten, että se kertoo pyrkimyksistämme työyhteisönä, ja kuvaa samalla yrityksemme tavoitteet ja toimintatavat selkeästi.

Goforelle työehtosopimus on sopimus työnteon periaatteista ja hengestä. Se on kokoelma yhdessä sovittuja ohjeita, joihin kuka tahansa goforelainen voi toimenkuvastaan riippumatta tukeutua, kun kyseessä on esimerkiksi työaikoihin, vapaapäiviin, työn ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen tai sairaustapauksiin liittyvistä kysymyksistä.

Joustavuus ja luottamus keskiössä

Goforen TES:sissä on runsaasti kirjauksia ja joustoja työajasta ja -paikasta. Meillä voi työskennellä paikkariippumattomasti ja sovittaa työn tekemistä yhteen perheen ja vapaa-ajan kanssa. Työntekijöillä on mahdollisuus hyödyntää joustavasti myös lyhennettyä työaikaa.

Lisäksi:

  • Gofore antaa kolmen kuukauden palkallisen vapaan työntekijälle, joka adoptoi alle 10-vuotiaan lapsen tai alle 18-vuotiaan vammaisen lapsen. Tavallisesti TES-sopimusten nojalla adoptiovapaan ajalta ei makseta palkkaa, vaan korvaus tulee Kelalta.

  • Lähtökohtaisesti Goforella työntekijä saa palkan normaalisti muun muassa siltä ajalta, jos käy joko itse tai puolisonsa kanssa lapsettomuushoidossa. Lapsettomuushoitojen aiheuttamasta työkyvyttömyydestä johtuen työtekijä saa sairausajalta palkkaa.

  • Sopimus huomioi erilaiset perhemuodot ja perhetilanteet esimerkiksi sairaan lapsen hoidossa. Yhtiön käytännön mukaisesti sairaan lapsen hoitoa voi kirjata jokainen goforelainen, jonka taloudessa asuvaa lasta hän hoitaa. Henkilö voi siis hoitaa puolisonsa lasta, tai vaikkapa sisarensa lasta, mikäli asuu yhdessä sisarensa kanssa. Gofore tarjoaa työntekijöilleen myös hoitopalvelua: jos lapsi on sairaana, goforelainen voi tilata yrityksen maksaman hoitajan kotiinsa hoitamaan lasta, jotta pääsee itse töihin.

  • Jos työntekijän vanhempi sairastuu äkillisesti, goforelaisella on mahdollisuus ottaa enintään kaksi päivää palkallista vapaata auttaakseen vanhempaansa. Mahdollisuus palkattomien vapaiden, saldovapaiden tai vuosiloman pitämiseen joustavasti on myös.

  • Ennen lomakauden alkua työsuhteeseen tulleen uuden työntekijän on halutessaan mahdollista pitää vapaata lomakauden aikana siten, että palkallinen ja palkaton vapaa ovat yhteensä vähintään neljä viikkoa.

Sopimus rakentui tiiviillä yhteistyöllä

Puhuimme omasta TES:sistä ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten. Silloin ajatus tuntui vielä kaukaiselta. Viimeistään viime keväänä 2021 ajatus todella konkretisoitui, kun Teknologiateollisuus kertoi jakaantuvansa jatkossa kahteen eri yhdistykseen ja kannusti jäsenyrityksiään oman työehtosopimuksen rakentamiseen.

Meillä Goforella oman TES:in rustaaminen oli lopulta melko nopea projekti. Elokuussa 2021 järjestäydyimme ja aloitimme valmistelutyöt. Alkuvuodesta, 10.1.2022, meillä oli käsissämme allekirjoitettu ja julkaistu uunituore Goforen oma TES.

Sopimusta rakennettiin tiiviisti yhteystyössä luottamushenkilöiden, työntekijöiden ja ammattiliittojen edustajien kanssa.

Työehtosopimusta kirjoittaessamme jakauduimme kahteen työryhmään. Kulttuuriryhmä valmisteli työehtosopimuksen lähtökohtana toimivia kuutta periaatetta ja sopimuksen sanoittamista työkulttuurilähtöisesti.

Puolestaan juristimme yhdessä HR:n kanssa sekä liittojen edustajat valmistelivat määräystekstejä ja peilasivat tilannettamme aiempaan työehtosopimukseen ja lainsäädäntöön. Työhön osallistui myös vapaaehtoisista goforelaisista koostuva sounding board, joka auttoi antamalla palautetta sisällöstä. Yhdessä pääsimme loppujen lopuksi melko lyhyessä ajassa todella hienoon lopputulokseen.

Tätä kirjoittaessani, TES on ollut julkinen nyt pari kuukautta ja siitä on jo nyt tullut aivan valtavasti hyvää palautetta.

Rekrytoivat esihenkilömme kertovat, että monet ihmiset haastatteluissa kertovat huomioineensa työehtosopimuksemme ja että siitä on jäänyt heille positiivinen kuva. Myös moni on kertonut, että Goforen työehtosopimus on ollut ensimmäinen työehtosopimus minkä on koskaan lukenut kokonaan. Näitä kommetteja kuullessani, tunnen että se iso työ mikä viime syksynä meillä tehtiin, on todellakin ollut jokaisen tunnin arvoista. Työehtosopimuskin voi olla siis vetovoimatekijä rekrymarkkinassa. Kuka olisi uskonut?

Kirjoittaja: Laura Tero
Kuvat: Gofore


Laura työskentee Gofore konsernissa Head of HR roolissa. Goforella työskentelee yli 1000 asiantuntijaa neljässä maassa.


Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. Meidän tavoitteenamme on perheystävällisempi ja tasa-arvoisempi työelämänä sekä naisten työmarkkina-aseman parantaminen. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.