Ei niin perinteiset perheen perustamiset, osa 2.

(Read this blog in English)

Lapsi voi saapua perheen elämään monella eri tavalla ja moneen eri elämäntilanteeseen.

MiBin blogiin on haastateltu viittä mahtavaa naista, joiden perheet eivät ole syntyneet oletetun käsikirjoituksen mukaisesti.

Tässä toinen tarinoista.

Unelma lapsesta toteutui itsellisesti, luovutettujen sukusolujen avulla

Venla on 32-vuotias pienen vauvan äiti, joka viettää parhaillaan kauan odotettua perhevapaataan. Venla on aina ollut lapsirakas ja työuraansa hän onkin tehnyt varhaiskasvatuksen ohjaajana. Unelma omasta lapsesta kulki mukana pitkään ennen sen toteutumista. Lopullisen potkun toi lääkärin antama kehotus kiirehtimiseen terveydellisten syiden vuoksi, eikä silloin enää ollut väliä, vaikka kumppania ei ollut elämässä.

“Olen aina halunnut lapsia ja se on oikeastaan ollut suurin haaveeni elämässä. Parisuhteita on ollut, mutta yhdessäkään perheen perustaminen ei ole ollut mahdollinen monista eri syistä. Kolmekymmentä meni rikki ja terveydelliset seikat tulivat yllättäen vastaan. Pohdin mitä tekisin elämälläni? Jäädäkö odottamaan oikeaa kumppania? Etsiäkö raivokkaasti suhdetta ja sittenkin jäädä mahdollisesti ilman lasta? Kehoni ei antanut enää lisävuosia ja päädyin kokeilemaan raskautumista yksin.”

Venlaa jännitti hedelmöityshoitoihin hakeutuminen ja hän pelkäsi onnistuuko raskautuminen niidenkään avulla. Onnekseen hän sai positiivisen raskaustestin tuloksen jo ensimmäisen kokeilun jälkeen ja helpotus oli suuri. Vihdoinkin unelma oli käymässä toteen, mutta odotusaikaa varjostivat ristiriitaiset tunteet: “Toisaalta olin toiveikas ja luottavainen, että maailman sivut naiset ovat pärjänneet yksin lasten kanssa, tehneet uraa ja jopa perustaneet yrityksiä. Joten kyllä minäkin. Ja toisaalta pohdin kauhulla, miten sitä oikeasti pärjääkään yksin. Mihin minä oikein lähdin? Millainen äiti olisin ja miten voisin kasvattaa lapseni parhaiten. Millainen minun oma elämäni olisi äitiyden rinnalla?”

Uusi perhe

Pääasiassa odotusajan tunnelmat olivat kuitenkin onnelliset, sillä lapsuudesta asti elänyt toive oli toteutumaisillaan. Raskaus tuntui Venlalle luonnolliselta olotilalta, ja monet hänen ystävistäänkin olivat sanoneet Venlan olevan synnynnäinen äiti jo ennen raskauttakin. Lapsen synnyttyä Venla oli helpottunut. “Olin toisaalta hieman hämmentynyt, mutta kuitenkin ihastuksissani pienestä nyytistä. Kesti muutaman viikon ymmärtää, että olen todella tuon pienen kultamurun äiti.“

Arki vauvan kanssa on ollut täynnä rakkauden täyteisiä hetkiä, kuten myös unettomia öitäkin. “Kun on yksin vastuussa pienestä elämästä 24/7, on oma lepo aivan tärkeintä. Kotityöt joutaa odottaa. Myös omien fiilisten kuuntelu sekä ymmärtäminen on tärkeää.”

Venlan lähipiiri on suhtautunut pääasiassa positiivisesti Venlan päätökseen ryhtyä itselliseksi äidiksi. Kuitenkaan hän ei ole voinut välttyä aiheettomilta kommenteilta: “Näin kasvotusten suurin osa on positiivisella ajatuksella ja ymmärtäväinen. Mutta kerran sain kommentin miten voit olla noin itsekäs, että viet lapselta kodin, jossa olisi myös isä. Se toki satutti, mutta kommentoija ei ole kulkenut minun saappaissani elämääni, joten hän ei tiedä mitä valintoja olen joutunut / päässyt tekemään. Tämä on juuri minun elämä, jonka vain minä kuljen. Jokainen kulkee omansa.”

Venla on myös pohtinut tulevaa ja lapsen kasvamisen myötä mahdollisesti herääviä keskusteluja. “Olen valmistautunut vastaamaan lapsen tuleviin kysymyksiini parhaani mukaan. Kaikkea ei voi ennakoida tai tietää miten lapseni reagoi. Tämä valintani voi olla lapselleni joskus suuri ongelma, joka käsitellään sitten silloin. Tai tämä voi olla hänelle aivan luonnollinen juttu, jossa hän ei näe mitään erikoista.” Vaikka lapsen elämässä ei ole mukana isää, on hänellä kuitenkin paljon turvallisia aikuisia ympärillään, jotka luovat oman osansa lapsen perheestä. “Ei ole väliä ovatko he isejä, äitejä, kummeja, ystäviä tai vaikka hoitohenkilökuntaa, jos he ovat lapselle tärkeitä ihmisiä.” Venla toteaa. 

Äitiys ja ura 

Venla tietää, että hänen uransa odottaa häntä, ja juuri nyt vauva-arjen keskeltä ajatukset eivät vielä ole töihin palaamisessa. “Olen vastuussa lapseni lapsuudesta, johon kuuluu läsnäolevan aikani antaminen hänelle ja hänen tarpeidensa täyttäminen. Hänellä on vain yksi lapsuus, minulla puolestaan vielä 25 vuotta työikää jäljellä. Se on myös haluni, ei vain velvollisuuteni.”

Venlan tavoitteisiin kuuluu ammatin vaihtaminen ja kehittyminen työelämässä. “En aio jättää tätä suunnitelmaa pöytälaatikkoon, vaan pyrin myöhemmin löytämään ratkaisuja asian toteuttamiseen.” Mahdollinen opiskelu yksinhuoltajaäitinä arveluttaa Venlaa taloudelliselta puolelta, mutta ne huolet saattavat koittaa vasta tulevaisuudessa, ja nyt on aika nauttia vauva-arjesta. Hetkestä nauttiminen on tärkeää Venlalle.

 

Milloin Venlan mielestä on oikea aika perustaa perhe? “Sen pitää lähteä sydämestä ja itseään kannattaa kuunnella. Jos kumppani ei ole "varma" haluaako lapsia ja sinä haluat, ei muutakun next. Älä jää odottelemaan ketään tai sitä, että kumppanin mieli muuttuisi. Löydä kumppani, joka tässä asiassa on aivan samoilla linjoilla kanssasi. Tässä asiassa ei kannata joustaa tai tehdä kompromisseja, jos toive lapsesta on jo juurtunut sydämeen.”


Venla toivoo, että ihmiset uskaltavat tehdä rohkeita ja omannäköisiä ratkaisuja perheen perustamisen suhteen, ja että esimerkiksi itsellinen äitiys olisi tulevaisuudessa valinta, jota muut eivät kokisi tarpeelliseksi kritisoida. “Olen ehdottomasti onnellinen ja tyytyväinen tästä pienestä perheestä. Minulla on maailman ihanin pienokainen ja en kadu mitään liittyen tähän perheratkaisuun.”


Jokainen perhe on arvokas

MiBin jäsenistöstä löytyy hyvin monimuotoisia perheitä ja jokainen näistä perheistä on yhtä arvokas. Odotetun lapsen saapuminen elämään, on aina suuri lahja. Toivottavasti tämä teksti antoi teille ymmärrystä itsellisestä äitiydestä, ja kenties inspiraatiota oman oman elämän pohdintoihin.

Toivottavasti tulevaisuudessa monet löytävät rohkeutta muodostaa oman kaltaisensa perheensä rauhassa, ilman mahdollisia ympäröiviä ennakkoluuloja tai haitallisia asenteita. Haluamme myös nostaa hattua jokaiselle yksinhuoltajaäidille! <3

Kaikki nimet haastatteluissa ovat muutettu

Blogin kirjoittaja ja haastattelujen koostaja:

Anna-Mari Back,
MiBin työntekijä,
äiti & monimuotoisten perheiden fani!


Tutustu blogisarjan muihin osiin


Mothers in Business on verkosto äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. MiBin tavoitteena on tasa-arvoinen ja perheystävällinen työelämä. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.