Ei niin perinteiset perheen perustamiset, osa 5.

Lapsi voi ilmoittaa tulostaan yllättävissäkin elämäntilanteissa.

MiBin blogiin on haastateltu viittä mahtavaa naista, joiden perheet eivät ole syntyneet oletetun käsikirjoituksen mukaisesti.

Tässä viides ja viimeinen tarinoista.

Kerttu tuli raskaaksi alle puolen vuoden jälkeen kumppaninsa tapaamisesta ilman, että he tunsivat toisiaan kunnolla.

Kerttu on 28-vuotias nainen, jonka perheeseen kuuluvat vuotta vanhempi puoliso ja 5-vuotias lapsi. Kerttu työskentelee unelmiensa alalla hiljattain valmistuneena hammashoitajana ja mies omalla alallaan. He ovat juuri rakennuttaneet omakotitalon ja kaikki elämässä on mallillaan.

Suhde ei kuitenkaan aina ole ollut yhtä ruusuisa, sillä jo aivan alkumetreillä ensitapaamisen jälkeen elämä heitti suuren kuperkeikan. “Tapasimme puolisoni kanssa helmikuussa 2015. Anoreksiataustani takia lääkäri oli todennut aiemmin, että mitä todennäköisimmin en tule lapsia luonnollisesti saamaan. Kuukautisia ei ollut ollut sitten teini-iän. Ehkäisyä en ollut aiemmin parisuhteessa eläessäni käyttänyt. Puolisoani asia ei vaivannut, hän ei lapsista haaveillut.”
 

2015 elokuussa 23-vuotias Kerttu sai kuitenkin suureksi yllätyksekseen tietää olevansa raskaana vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Lapsen isän hän oli tavannut alle puoli vuotta aiemmin, eikä suhde vielä ollut edennyt vakavaksi seurusteluksi. “Minulla oli ollut krapulan kaltaista väsymystä, pahoinvointia ja herkkuhimoa parin viikon ajan. En jaksanut tehdä mitään muuta kuin hädin tuskin käydä töissä. Ystäväni kehotti tekemään raskaustestin ja positiivinenhan se oli. Olin aivan järkyttynyt, aivan poissa tolaltani. Maailman hienoin ihme oli tapahtunut, mutta en kyennyt iloitsemaan siitä. Kerroin samana iltana puolisolleni ja hän sanoi “kyllä me selvitään” ja itki. Nukuin yön yli ja jotain kummallista aivoissani tapahtui, koska kaikkien pelkojeni keskellä ajattelin aamulla, että näin tämän kuuluikin mennä.”

Ennen raskausaikaa Kerttu eli normaalia nuoren aikuisen elämää. Hän kävi arkisin töissä ja haaveili tulevista opiskelusuunnitelmistaan. Viikonloppuisin juhlittiin ja tavattiin kavereita. Elämä muuttui kertarysäyksellä positiivisen raskaustestin jälkeen. Kevyt suhde, joka oli vielä oikeastaan tapailun asteella, muuttui hetkessä. Oli käytävä vakavia keskusteluja, ja suunniteltava yhdessä tulevaisuutta, johon aiemmin ei ollut vielä mikään kiire. Kerttu ja puoliso asuivat tuolloin vielä erillään, joten kaikki oli mietittävä yhteisestä kodista lähtien.

“Raskausaikana ajatukseni risteilivät laidasta laitaan. Olimme vasta tavanneet puolisoni kanssa, jälkeenpäin ajateltuna hädin tuskin tunsimme toisiamme lainkaan. Yritimme rakentaa parisuhdettamme, tutustua toisiimme, hankkia meille molemmille sekä lapselle sopivaa kotia. Riitelimme paljon, mietin usein onko missään mitään järkeä. Onko lasta viisasta synnyttää ja onko hyvä jatkaa suhdetta puolisoni kanssa. Abortti ei silti missään kohtaa käynyt mielessä. Oli selkeää, että kun tällainen ihme on suotu, niin se pidetään.”  


Uusi perhe

Kerttu ja hänen puolisonsa muuttivat lopulta yhteen vain paria kuukautta ennen lapsen syntymää. Kertun synnytys oli hyvin rankka ja draamantäyteinen, sillä pitkittyneen rupeaman jälkeen lapsi lopulta syntyi elottomana. Hetken päästä lapsi kuitenkin päästi ensimmäisen rääkäisynsä ja helpotus vyöryi yli. “En muista hetkeä, kun sain lapseni ensimmäistä kertaa syliini. Mutta muistan hetken, kun minua kuskattiin pyörätuolissa vauva sylissä synnytyssalista osastolle ja mietin miten nämä ihmiset uskaltavat antaa tämän lapsen minulle mukaan? Eihän ne tiedä, osaanko minä tätä hoitaa.” 

Äitiys lähti kuitenkin liikkeelle kuin luonnostaan, vaikkakin perhe-elämä tuntui toisinaan rankalta. “On ollut raskasta tutustua samaan aikaan omaan kumppaniin, kun on yrittänyt opetella perhe-elämää. Mutta mitä kauemmin tätä on harjoiteltu, sitä helpommalta se tuntuu näin jälkeenpäin ajateltuna. Monta mutkaa ja suurempaa kriisiä on matkan varrelle mahtunut, mutta onneksi ei ole tullut luovutettua. En kuitenkaan syvällä sisimmässäni haluaisi kuvitella itselleni mitään toisenlaista elämää. Minun elämäni on kuulunut mennä näin. On ollut uskomatonta kasvattaa noin hienoa ihmisen alkua.”

Kertun ja hänen puolison suhteen alku oli täynnä suuria käänteitä, jotka luonnollisestikin toivat haasteita suhteelle. Kerttu on onnellinen siitä, että he taistelivat vaikeuksien läpi ja nyt asiat ovat paremmin kuin hyvin ja perhe on rakkaudentäyteinen. “On onni, että saan kasvattaa lastani yhdessä puolisoni kanssa. Olemme puolisoni kanssa hyvin erilaisia ja ajattelemme monestakin asiasta eri tavalla, mutta lapsen kasvatukseen liittyvissä asioissa olemme hyvin yksimielisiä. Parasta perheessämme on samanlainen huumorintaju ja jekut mitä toisillemme teemme. Ja se, että voimme hermostua toisillemme ja hetken kuluttua sopia tilanteen.”  

 

Ennakkoluulot riesana

Kerttu on kohdannut monenlaisia negatiivisia ajatuksia perheensä perustamisesta raskauden aikoihin. “Ihmiset ovat poikkeuksetta sitä mieltä, että kumppanin kanssa on oltava pitkään ennen kuin alkaa lapsista haaveilla. Olisihan se varmasti helpompaa niin, mutta aina asiat eivät mene helpoimman kaavan mukaan. Silti lopputulos voi olla mahtava.”  

Kerttu tai hänen puolisonsa eivät ikinä haaveilleet lapsista ennen kuin odottamaton tilanne tuli kohdalle. Kerttu epäilee, että lapsihaaveet tuskin ikinä olisivatkaan saaneet tuulta siipiensä alle. “Meidän mielestämme tuskin koskaan olisi ollut hyvä hetki lapsille. Aina voisi olla asiat paremmin, jotta lapsen on sopiva hetki syntyä. Siksi oli kenties onni, että näin tapahtui, vaikka monet luulevatkin tämän olevan väärä tapa.”  


Äitiys ja ura

Lapsensa syntymän jälkeen Kerttu on opiskellut hammashoitajaksi ja haaveilee etenevänsä lopulta hammaslääkärin työhön. “Opiskelemaan lähteminen tuntui vaikeammalta, sillä en ollut enää vastuussa vain itsestäni, vaan minulla on myös pieni lapsi. Tulevia jatko-opiskeluhaaveita elätellessä esiin nousee aina muun muassa raha- ja aikakysymykset.” Kerttu tietää kuitenkin pystyvänsä saavuttamaan tavoitteensa, kun aika on lopulta sopiva ja uskoo motivaationsa olevan suurempi lapsensa vuoksi. 

Mitä Kerttu haluaa sanoa ihmisille, jotka miettivät milloin on oikea aika perustaa perhe?

“En usko, että koskaan on oikea aika. Riittää, että aika on tarpeeksi hyvä. Lapsi onneksi ilmoittaa yleensä tulostaan hyvissä ajoin ennen kuin elämään saapuu, joten siinäkin on aikaa järjestellä elämää sopivanlaiseksi lapsen kannalta. Rakkaus ja rajat riittää pitkälle. Omia voimavarojaan kannattaa pohtia tarkkaan, onko valmis ottamaan vastuun toisesta ihmiselämästä? Tosin liekö sitäkään osaa täysin arvioida ennen kuin on se hetki, että sinulla todella on se toinen ihminen siinä vastuullasi.” 


Jokainen perhe on arvokas

Vaikka saisit lapsen itsellesi yllättävässä tilanteessa, jossa ura ei ole vielä valmis ja vaikkapa pankkitili ammottaa tyhjyyttään; muista, että aikaa saavuttaa kaikki se, mistä on unelmoinut, löytyy myös lapsen saamisen jälkeen. MiBistä löydät vertaistukea. <3

Ei ole väliä millaisessa tilanteessa perheesi on saanut alkunsa ja minkälaiseksi perheesi lopulta muodostuu. Olemme kaikki yhtä arvokkaita ja toinen perhemalli ei ole toista parempi. Tärkeintä on, että lapsella on rakkautta ja turvaa elämässään.

Toivottavasti tulevaisuudessa monet löytävät rohkeutta muodostaa oman kaltaisensa perheensä rauhassa, ilman mahdollisia ympäröiviä ennakkoluuloja tai haitallisia asenteita.

Kaikki nimet haastatteluissa ovat muutettu

Blogin kirjoittaja ja haastattelujen koostaja:

Anna-Mari Back,
MiBin työntekijä,
äiti & monimuotoisten perheiden fani!


Lue blogisarjan muut osat


Mothers in Business on verkosto äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. MiBin tavoitteena on tasa-arvoinen ja perheystävällinen työelämä. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.