masennus

Hyvinvointiyrittäjästä sängyn pohjalle – ja sieltä ylös

IMG_4220.jpg

Alkoholistin lapsesta tulee pärjääjä – kiltti tyttö. Lapsuuden turvattomuus ja epävakaus jätti jälkensä. Minulla on aina ollut tunne, etten ole tarpeeksi hyvä eikä mikään riitä. Koko lapsuuden hain huomiota lähinnä suorituksilla, ja sen kummemmin ajattelematta on tämä malli seurannut minua aikuisuuteen.

Koko lapsuuden hain huomiota lähinnä suorituksilla, ja sen kummemmin ajattelematta on tämä malli seurannut minua aikuisuuteen.

Riittämättömyyden tunne ja perfektionismi olivat minulle vielä viime vuonna hyvinkin läheisiä termejä. Aina piti pärjätä paremmin tai jaksaa enemmän kuin muiden. Olen aina ollut jonkinasteinen ylisuorittaja ja täydellisyyden tavoittelija. Aikuisiällä nämä piirteet kuitenkin ”puhkesivat kukkaan” ja aloin suorittaa ihan toden teolla. En voinut käsittää, miten jotkut väsyivät 8 tunnin työpäivästä. Itselle oli arkipäivää tehdä kahta työtä ja parhaimmillaan opiskella siihen päälle. Treenata ehdin tietenkin, hoitaa kodin ja lapsenkin. Neljän tunnin yöunet olivat ihan fine.

En voinut käsittää, miten jotkut väsyivät 8 tunnin työpäivästä. Neljän tunnin yöunet olivat ihan fine.

Hyvinvointialan yrittäjästä vuodelepoon

Vuoden 2016 keväällä minusta tuli hyvinvointialan yrittäjä. Toiminimi laitettiin pystyyn ja olin monien vuosien haaveilun myötä vihdoin siinä pisteessä, että minulla oli oma yritys. Olin intoa täynnä ja ideoita pulppusi. Olin rohjennut vähentää töitä vakituisessa työpaikassani, jotta voisin keskittyä yritykseni starttaamiseen. Minulla oli viimein kaikki mitä halusin. Vakaa elämä, parisuhde, rakas lapsi sekä oma firma hyvinvointialalla.

Minulla oli viimein kaikki mitä halusin. Vakaa elämä, parisuhde, rakas lapsi sekä oma firma hyvinvointialalla. Yhtenä aamuna en jaksanutkaan nousta ylös.

Yhtenä aamuna en vain jaksanut nousta ylös. En jaksanut kiinnostua. Makasin ja itkin vain. Minulla oli kaikki, mistä olin haaveillut, mutta en keksinyt yhtään hyvää syytä nousta ylös. Ainoa, mikä innosti oli nukkuminen. Ironista, että olin juuri perustanut hyvinvointialan yrityksen ja itse makasin sängyssä mättäen suklaata naamaan.

Ironista, että olin juuri perustanut hyvinvointialan yrityksen ja itse makasin sängyssä mättäen suklaata naamaan.

Mies painosti lääkäriin. Vastentahtoisesti marssin seuraavana maanantaina työterveyslääkärille. Hävetti. Mietin, ettei minulla voi olla syytä mennä sinne vinkumaan. Uskoin vakaasti, että kyseessä on anemia tai kilpirauhanen. Niin sen on pakko olla. Testit kuitenkin näyttivät hyviltä. Arvot olivat kohdillaan, joten fyysinen ongelma ei ollut kyseessä. Muutaman lääkärikäynnin jälkeen sain diagnoosiksi ”keskivaikea masennus”.

 

Masennus – parasta, mitä minulle oli tapahtunut pitkään aikaan

Ensin olin vihainen saamastani diagnoosista. Jotenkin tuntui typerältä. Miten voi olla masentunut jos mikään ei ole pielessä? Alkuun jouduinkin tekemään tutkimusmatkan omaan itseeni. Ensimmäistä kertaa elämässä minun oli pakko miettiä, mikä elämässä on tärkeää. Oli pakko pysähtyä miettimään, olisiko nyt viimein aika laittaa oma hyvinvointi ykköseksi?

Miten voi olla masentunut jos mikään ei ole pielessä?

Vuosi romahduksen jälkeen voin sanoa, että olen vahvempi kuin koskaan. Nykyään tunnistan rajani. Mietin tarkemmin, mihin viitsin käyttää aikaani ja mihin en. Nykyään kalenteroin omat treenit ja laitan kalenteriin myös luppoaikaa. En aio mennä siihen lankaan, että yrittäjä ei voi pitää vapaata saati lomaa. Se on ihan itsestä kiinni. Ei minusta ole kenellekään mitään iloa, jos itse olen ihan loppu. Opettelua tämä ”uusi elämä” silti on. Valintoja on tehtävä joka päivä.

Vuosi romahduksen jälkeen voin sanoa, että olen vahvempi kuin koskaan. En aio mennä siihen lankaan, että yrittäjä ei voi pitää vapaata saati lomaa. Se on ihan itsestä kiinni.

Kiire – mikä ihana tekosyy

Riittämättömyyden tunne tulee siitä, kun tuntuu ettei ehdi tehdä kaikkea. Se on tuttu tunne varsinkin lasten vanhemmille. Töissä tuntuu, että pitäisi olla kotona ja kotona taas työasiat pyörivät mielessä. Puolisollekin pitäisi jaksaa antaa huomiota.

Kiire voi johtua siitä, että töitä ja tekemistä on haalittu yksinkertaisesti liikaa. Syynä voi myös olla oman osaamisen puute eli et syystä tai toisesta saa hommia vietyä tehokkaasti maaliin. Tuntuu siltä, että on muodikasta olla kiireinen. Kuinka usein vastaat että ”on ollut kiirettä”, kun joku kysyy sinulta, että mitä kuuluu? Onko kiire vain tunne?

Usein stressataan myös tulevista asioista. Eli varsinainen työmäärä ei ylitä sallitun rajoja vaan sinulla on fiilis, että kaikki kaatuu päälle. Oma tapani on kirjoittaa asiat puhtaaksi ja jakaa tehtävät kalenteriin eri päiville kiireellisyyden mukaan. Usein omassa päässä tulee ajatus, että on liikaa tekemistä, mutta kun asiat kirjoittaa ylös ja priorisoi, saa mielenrauhan ja tunteen, että homma on hallussa.

Superihmisen roolia ei vaadi kukaan ulkopuolelta, vaan usein rankimmat vaatimukset tulevat sinun sisältäsi. Rajat on osattava vetää itse. Usein se vaatii luopumista jostain.

Ei kukaan ehdi joka paikkaan. Eikä tarvitse. Ei tarvitse olla superihminen. Tätä superihmisen roolia ei vaadi kukaan ulkopuolelta, vaan usein rankimmat vaatimukset tulevat sinun sisältäsi. Rajat on osattava vetää itse. Usein se vaatii luopumista jostain. Jotta voi parantaa elämänlaatuaan joutuu tekemään muutoksia, jotka eivät välttämättä ole siellä omalla mukavuusalueella.

Jos vetää elämän kilpajuoksuna läpi, niin mitä jää jäljelle?

 

Liikunta on muutakin kuin kalorinkulutusta

Sekä hyvinvointiyrittäjänä että oman kokemukseni kautta olen oppinut, että liikunta on muutakin kuin lihasmassan kasvatusta tai kalorien kulutusta. Liikunta auttaa pitämään kehomme kunnossa, mutta sillä on suotuisia vaikutuksia myös henkiseen hyvinvointiin. Jos pääkoppa ei voi hyvin, en usko että muukaan kroppa voi olla tikissä.

Liikunnalla on suuri vaikutus mielialaamme ja se torjuu tehokkaasti masennusta.

Liikunnalliset ihmiset hallitsevat stressiä paremmin kuin ihmiset jotka eivät liiku. Liikunnalla on suuri vaikutus mielialaamme ja se torjuu tehokkaasti masennusta. Jokainen varmasti voi kuvitella sen tunteen, mikä valtaa kehon ja mielen kun on käynyt pitkällä lenkillä tai tehnyt raskaan punttitreenin. Liikunta on sitä parasta omaa aikaa. Minulla parhaat ideat tulevat aina lenkillä!

 

Madalla liikkumisen kynnystä

Välillä tuntuu, ettei jaksaisi lähteä liikenteeseen, mutta kuinka moni on katunut lenkille lähtemistä? Madalla kynnystä. Käyn vuoropuhelua itseni kanssa siitä, että riittää että käyn 10 minuutin lenkin. Harvoin se kuitenkaan jää siihen. Lenkille on helpompi lähteä, kun en vaadi itseltäni tunnin hikilenkkiä, vaan 10 minuuttia riittää.

Apua saa myös suunnitelmallisuudesta. Tee itse tai ota ammattilaiselta treeniohjelmat ja merkkaa ne ennalta kalenteriin, niin ne on helpompi tehdä. Väsyneenä et todellakaan jaksa alkaa suunnittelemaan treeniohjelmaa, tai välttämättä edes tehdä päätöstä liikkumaan lähdöstä. Kun kaikki on valmiina – tarvitsee vain vetää treenikamat niskaan ja lähteä liikenteeseen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

 

Sinä olet ykkönen, joten pidä itsestäsi huoli

Itsestään huolehtiminen on iso prosessi. Varsinkin, jos on läpi elämän elänyt vain muita varten. Liikunnalla voit parantaa hyvinvointiasi niin ulkoisesti, mutta mikä tärkeintä myös sisäisesti. Jos pää ei voi hyvin, ei mikään pään alapuoleltakaan voi.

Hyvinvointi kattaa paljon muutakin kuin liikunnan, monipuolisen ja terveellisen ruokavalion. Riittävä uni ja sosiaaliset suhteet ovat myös tärkeitä. Balanssi on päivän sana. Jos yksikin osa-alue voi huonosti, horjuttaa se hyvinvointiasi.

Lääkärini pohti, että ykkössyy sairastumiselleni oli liian kovaa tahti, joka jatkui liian pitkään. Keho ottaa kyllä levon vaikka väkisin, jos ei itse osaa pysähtyä. Älä siis tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon.  Jotta voit olla hyvä muille, tulee olla ensin hyvä itsellesi. Tätä minäkin harjoittelen.

Noora Kenttämaa

Personal trainer, yrittäjä, bloggaaja

www.shapeup.fi