Hyvinvointi ja turvallisuus


Hei, miten voit?

Aktiivityöskentelyn kuuluu olla hauskaa, ja sitä tehdään sen verran, kuin omalta muulta elämältä aikaa riittää. Työskentelylle saa asettaa tavoitteita, mutta maailma ei kaadu, jos ne ei syystä tai toisesta toteudu aina. Toivomme, että sinä voit hyvin, ja siksi keräämme tälle sivulle vinkkejä hyvinvointisi edistämiseen.

Uupumisoireita_ • ilon katoaminen toiminnasta • ärtyneisyys • univaikeudet • huumorintajun katoaminen • jatkuva väsymys • asioiden unohtelu • aikaansaamattomuus • usein toistuva päänsärky • kohonnut verenpaine • ke.png

Sopiva määrä stressiä on tarpeellinen liikkeelle paneva voimavara. Joskus sinun voi kuitenkin olla vaikeata rajata tehtäviä ja haasteita. Innostuksesi toiminnasta tai huolesi avuntarvitsijoista saattaa johtaa siihen, että otat liikaa vastuuta.

Oman henkisen väsymisen havaitseminen on vapaaehtoisen tärkeimpiä tehtäviä. Voit estää uupumisen tunnistamalla kehosi ja mielesi hälytysmerkit ja varaamalla aikaa voimien keräämiseen.

Kun hälytysmerkit näkyvät, himmaa ennen kuin uuvut. Pienen palon jäljet on helpompaa korjata kuin isot. Anna aikaa asioille jotka tuovat sinulle iloa. Nämä eivät aina ole niitä, joiden oletetaan tuovan kaikille iloa, ne voivat olla aivan omia juttujasi.

Pohdi merkityksiä, joita olet tekemälläsi työllä saanut aikaiseksi, mutta myös sitä, ettet ole korvaamaton. Muutokset pitäisi olla aina mahdollisia. Vertaistuki on elintärkeä osa aktiivityötä - ajattele muut aktiivit kollegoinasi, jotka kokevat aivan samoja kokemuksia, kuin sinä.

Muille kertominen on ensimmäinen askel himmaamisessa. Kerro perheellesi, paikallisvastaavalle tai tiiminvetäjälle, että nyt voisin olla hetkeen ottamatta uusia tehtäviä.

Tämän ei tarvitse tarkoittaa loppuunpalamista  tai projektien lopettamista, vaan rajaamisen opettelua, johon jokaisella on oikeus. Myös aktiivilla on oikeus - ja velvollisuus - lomaan, taukoihin, tukeviin keskusteluihin sekä hyvinvointia ja osaamista tukevaan toimintaan. 


Sinulla on oikeus olla turvassa

Toimimme MiBin arvojen mukaisesti turvallisessa tilassa. Kunnioitathan kanssaosallistujaasi ja hänen mielipiteitään. Jokainen on tervetullut mukaan toimintaamme sellaisena kuin on.

Missä ihmiset kohtaavat, ilmenee väistämättä ristiriitoja. Saatat tuntea itsesi uhatuksi, pelokkaaksi, ehkäpä vihaiseksi tai turhautuneeksi. Tunteitaan ei kannata piilottaa, vaan niistä kannattaa puhua ennekuin tilanteesta tulee liian haastava käsitellä. Haastavia tilanteita ei pidä pelätä, eivätkä ne ole merkki sinun epäonnistumisestasi. Et ole yksin haastavissa tilanteissa!

Tärkeintä on valmius ratkoa haastavia tilanteita ja keskustelu onkin tilanteiden tärkein työväline. MiBin turvallisen tilan malli tarjoaa työkaluja häirintätilanteisiin ja epäasialliseen kohteluun puuttumista varten. Voit rohkeasti ja matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä MiBin häirintäyhdishenkilöön.


Vakuutukset

Tulossa.