Uraäitien kysely: Varhaiskasvatuksen henkilöstöpula vaikeuttaa vanhempien työssäkäyntiä

Varhaiskasvatuksen osaajavuoto vaikeuttaa vanhempien työssäkäyntiä, raportoivat Mothers in Businessin jäsenet (n=589) järjestön kyselyssä. Osaajapula voi johtaa tarpeeseen lyhentää työpäivää, työskennellä lastenhoidon ohessa tai lykätä töihinpaluuta perhevapailta. 

Mothers in Businessin jäsenkyselyyn vastanneista neljännes (24 %) kertoo, että perhettä on pyydetty pitämään lapsi kotona tai hakemaan tämä aikaisemmin henkilökuntavajeen takia. Lisäksi kuudennes uraäideistä kertoo lyhentäneensä työpäiväänsä varhaiskasvatuksen laatuun tai saatavuuteen liittyvästä syystä. Samoin kuudennes kertoo lykänneensä töihin paluuta varhaiskasvatuksen laatuun tai saatavuuteen liittyvistä syistä. 

“Varhaiskasvatuksen henkilöstöhaasteet heijastuvat suoraan etenkin naisten uriin ja ansiokehitykseen, sillä useimmiten työpäiviään lyhentävät ja hoitovapaitaan pidentävät nimenomaan äidit. Varhaiskasvatus on sekä lapsen oikeus että vanhempien työssäkäynnin mahdollistaja. Jos ei varhaiskasvatuksen osaajavuotoa hoideta kuntoon, miten voimme odottaa, että hallituksen työllisyystavoitteet saavutetaan pienten lasten äitien osalta?” kysyy Mothers in Businessin hallituksen puheenjohtaja Sanna Kranjc.

Huoli lapsesta heijastuu joka viidennen uraäidin työpäivään

Kyselyn vastaajista 20 prosenttia kertoo olevansa työpäivän aikana huolissaan lapsensa hyvinvoinnista varhaiskasvatuksessa. 

Erityisesti jäseniämme huolestuttaa tuttujen aikuisten vaihtuvuus sekä sijaisten saamisen epävarmuus ja pätevyys. Kyselystä nousee esiin huoli tulevasta myös niiden suunnalta, joilla oma varhaiskasvatuspaikka on juuri nyt toimiva ja hyvä”, sanoo Mothers in Businessin hallituksen puheenjohtaja Sanna Kranjc.

Pahimmillaan vastaajat kertovat, että päiväkoteihin on kertynyt jo niin sanottua “hoitovelkaa”, kun sijaiskierteet ja epävakaus ovat saaneet aikaan jopa kiusaamista ja levottomuutta.

Henkilökunnan pysyvyys ja pätevyys on vanhemmille tärkeää

Odotukset ja todellisuus varhaiskasvatuksen laadusta kohtaavat äitien mielestä erityisen huonosti henkilökunnan pysyvyydessä ja pätevyydessä. Uraäideistä 88 prosenttia piti pätevää, tuttua ja pysyvää henkilökuntaa erittäin tärkeänä. Hyvin tämä toteutuu kuitenkin vain 28 prosentin mielestä. Esimerkiksi toiminnan pedagogiseen laatuun ja varhaiskasvatuspaikan sijaintiin äidit olivat tyytyväisempiä.

“Varhaiskasvatuksen ammattilaiset tekevät arvokasta ja vaativaa työtä lastemme eteen. Me jätämme näiden ammattilaisten hoivaan kalleimmat aarteemme, heillä on oltava oikeus tehdä työnsä hyvin ja viihtyä työssään. Alan palkkaus on saatava tasolle, joka sitouttaa ja houkuttelee osaajia. Myös johtamiseen ja työhyvinvointiin satsattava”, Kranjc vaatii.

Esitys kyselyn tuloksista

Valokuvat: Sanna Kranjc

Sanna Kranjc, p. 050 535 1988, sanna.kranjc@mib.fi

Annica Moore, p. 044 705 7333, annica.moore@mib.fi 

Mothers in Business (MiB) yhdistää noin 4500 urahenkistä äitiä. Meille työn ja perheen yhdistäminen on luonnollinen osa arkea. MiB atarjoaa mahdollisuuksia työelämätaitojen ja oman osaamisen kehittämiseen ja edistää äitien asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa. Kyselyn vastauslinkki lähetettiin järjestön jäsenille sähköpostitse.. Kysely oli avoinna 21.2.-6.3.2022, ja siihen vastasi 589 jäsentä.  https://www.mothersinbusiness.fi/