Potkua työuralle MiBin mentorointiohjelmasta

Kaipaatko suunnitelmallisuutta urapolkuusi? Tai koetko, että työelämässä kertyneistä kokemuksista olisi hyötyä myös muille? MiBin mentorointiohjelma yhdistää mentorit ja mentoroitavat, eli aktorit. Anne Kuutio, Nooa Säästöpankin talousjohtaja ja johtoryhmän jäsen on toiminut aiemmin mentorina. Brändinrakennustoimisto Ivalo Creative Agencyn asiakkuusjohtaja ja Ivalon erillisen yksikön, Culturen, liiketoimintajohtaja Leena Komulainen taas osallistui MiBin mentorointiohjelmaan aktorin roolissa. Kuutio ja Komulainen eivät olleet mentorointipari, mutta heitä kumpaakin yhdistää onnistumisen ilo mentorointiohjelmassa.

Mentorina ihmisiä ja numeroita ymmärtävä talousjohtaja

Anne Kuutio on perustanut pankin pääkaupunkiseudulle tehden töitä toimitusjohtajan tiiviinä työparina parin vuosikymmenen ajan. Kuutio kuvailee itseään aikaansaavaksi tahtonaiseksi, joka on kasvanut pankin eri muutosvaiheissa yhä vastuullisempiin tehtäviin oman organisaation sisällä. Siitä hän on ylpeä. 

Eräs konsultti totesi Kuutiolle muutama vuosi sitten: ”Sinä olet kyllä erikoinen talousjohtaja, koska olet niin kiinnostunut asiakkaista.” Lause jäi Kuution mieleen, vaikka hänen mielestään ei ole lainkaan kummallista, että talousjohtaja perustaa työnsä erinomaiseen asiakaskokemukseen. - Jos yrityksellä ei ole asiakkaita, ei ole numeroitakaan, joita analysoida. Tämän lisäksi tarvitaan tyytyväinen oma henkilökunta, Kuutio sanoo. Lisäksi Kuutio on aina ollut avoin muutoksille, eikä hän halua toistaa vanhaa kaavaa. 

Kenties juuri ihmisläheisyytensä ja muutoksille avoimen asenteensa ansiosta Kuutio päätyi MiBin mentoriksi. Hän myös halusi jakaa osaamistaan ja kokea olevansa hyödyksi muille. - Työelämässä kertyneet kilometrit ovat avanneet, millaista on johtaa yritystä. Hallitsen asiakkuuksien ja henkilöstön lisäksi talouden sekä riskit – osaan poimia työkalupakistani tarpeen mukaan jämäkkyyttä, diplomaattisuutta tai rakentavaa ratkaisukeskeisyyttä, Kuutio kertoo. Kuution mielestä parasta mentorointiohjelmassa oli nähdä aktorin oivallukset sekä huomata, että hänellä itsellään on valtava osaaminen, josta voi ammentaa iloa myös muille. Hän korostaa, että mentorointiohjelma ei ole valmismatka, vaan polku, joka vaatii sitoutumista ja jonka mentori ja aktori kulkevat yhdessä. Kuutio suosittelee ohjelmaa henkilöille, jotka ovat valmiita kehittymään, oppimaan ja luomaan uutta.

Mentorointiohjelma tarjosi omaa aikaa äitiysloman keskellä

Leena Komulaisen urapolku on ollut suunnittelematon ja melko sattumanvarainen. Hän on työskennellyt it-alalla, viestintätoimistossa ja markkinointitoimistoissa. Hän on tarttunut mielenkiintoisen kuuloisiin mahdollisuuksiin silloin, kun sellaisia on tarjottu ja siirtynyt seuraavaan työpaikkaan, kun edellisessä työpaikassa maanantait ovat alkaneet ahdistaa. Leena Komulainen löysi mentorointiohjelman ollessaan äitiyslomalla. - Kaipasin kipeästi aktiviteetteja kodin ulkopuolella aikuisten maailmassa. Tuntui myös siltä, että urapolkuni voisi viimeistään tässä iässä olla aiempaa suunnitelmallisempi, Komulainen sanoo. 

Komulainen suosittelee ohjelmaa niille, jotka etsivät uutta suuntaa työelämässä sekä niille, jotka haluavat kehittyä nykyisessä toimenkuvassaan. Komulaisen mukaan mentorointiohjelman parhaita puolia oli oman ajan ottaminen oman uran ja henkilökohtaisen kehityksen pohtimiselle. - Ei tuollaista aikaa tule helposti otettua. Myös se, että ajatuksiaan sai peilata tuntemattoman mentorin kanssa, oli äärimmäisen arvokasta. Ohjelman parhaisiin puoliin listaisin myös uusiin ihmisiin tutustumisen.

Haluatko mukaan mentorointiohjelmaan? 

MiBin seuraava mentorointiohjelma käynnistyy Helsingissä helmikuussa 2019. Ohjelma kestää yhdeksän kuukautta ja on suunnattu MiBin Helsingin paikallisjaoston jäsenille. Mentoreiden ja aktoreiden hakuaika päättyy 9.11.2018. Lue lisää ja ilmaise kiinnostuksesi ohjelmaan täällä.

Kirjoittaja:

Emilia Stenholm

Marketing Specialist, Gasera Ltd. 

Pienen tytön äiti

Kuva:

rawpixel on Unsplash