Uraäidit työelämän trendsettereinä

Jos haluaa pikaisesti päästä jyvälle työelämän ja työhyvinvoinnin trendeistä, kannattaa vilkaista Mothers in Business ry:n (MiB) tapahtumakalenteria.

Palvelumuotoilu, design thinking ja asiakasymmärrys, vaikuttava viestintä, tekoäly ja digitalisaatio, ilmastoystävälliset valinnat ja hiilineutraali kiertotalous sekä etätyö ja kevytyrittäjyys – siinä muutamia MiBin järjestämien luentojen aiheita eri puolella Suomea. Ajankäytön ja stressin hallinta, itsensä johtaminen, esiintymisvarmuus, itsemyötätunto ja positiivinen psykologia. Muun muassa näihin teemoihin mibiläiset pureutuvat puolestaan erilaisissa kukoistavaan arkeen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvissä työpajoissa.  

MiB seminaari.jpg

Perhevapaalla, mutta ei aivot narikassa

Olen viimeisen kahden vuoden aikana päässyt MiBin Oulun paikallisjaoston kautta mukaan todella moneen laadukkaaseen koulutukseen ja tavannut niin monta inspiroivaa asiantuntijaa, että en olisi uskonut sellaisen olevan näin äitiys- ja perhevapaalla ollessa edes mahdollista.

Erityisen antoisina olen pitänyt MiBin järjestämiä yritysvierailuja ja johtajakoulua. Näissä tapaamisissa olemme käyneet avointa ja ajatuksia herättelevää keskustelua esimerkiksi arvoista, jokaisen työntekijän vahvuuksien huomioimisesta ja työssäjaksamisesta. On ollut mahtavaa kuunnella kahvikupin äärellä erilaisia uratarinoita ja kannustaa toinen toisiamme tekemään töitä omien unelmien toteuttamiseksi.

Vapaaehtoistyön helmiä

Olen huomannut, että mibiläisiä yhdistää ennen kaikkea samansuuntaiset arvot. Olemme äitejä, jotka haluavat pitää hyvää huolta lapsistaan ja perheestään, mutta lisäksi olemme kunnianhimoisia naisia, jotka haluavat vaikuttaa ja luoda parempaa maailmaa. Haluamme verkostoitua ja kehittää itseämme, jotta löydämme parhaan mahdollisen tavan hyödyntää omaa potentiaaliamme niin vapaalla kuin työelämässäkin.

Lisäksi haluamme auttaa muita. MiBissä meillä on loistava tilaisuus rohkaista ja tukea työ- ja perhe-elämän haasteissa toinen toisiamme sekä jakaa ammatillista osaamistamme.

Jos MiBin jäsenenä pääsee jo nauttimaan huippukoulutuksista ja verkostoitumisesta, niin MiBin aktiivina avautuu vielä uudet oppimisen mahdollisuudet. Valtakunnalliseksi kasvaneen yhdistyksen viestintä ja tietojärjestelmät seuraavat tiukasti aikaansa: etäpalaverit, striimaukset, Google Driven ja Slackin yhteisölliset työtilat, Lyyti-tapahtumahallintaratkaisut ja niin edelleen. MiB-aktiivina toimiminen on kätevä tapa päivittää työelämässä tuiki tarpeelliset tietohallintataidot tälle vuosituhannelle.

Aktiivina voi tietysti vaikuttaa myös siihen, millaisia aiheita ja vierailuja omalla alueella järjestetään. On ollut mahtava olla organisoimassa ajankohtaisia ja itseä kiinnostavia juttuja. MiBin aktiivina pääsee vahvistamaan omaa ammattitaitoaan juuri niissä tehtävissä, mistä on kiinnostunut tai missä kaipaa lisäharjoitusta.

Mothers in Balance

Tästä tuli nyt melkoinen MiBin kehukirje, mutta tulkoon. Työllisyys- ja koulutuspolitiikkaa niin töiden kuin omien kokemustenikin kautta pitkään seuranneena voin vain todeta, että Mothers in Business ry:n kaltaiselle toiminnalle on ollut ja on yhä selvästi tarvetta. Osaamisen kehittämisen ja verkostoitumisen ei tarvitse olla vain jonkin tietyn opiskelu- tai uranluomisvaiheen etuoikeus. Sitä voi ja pitää saada tehdä matalalla kynnyksellä missä elämäntilanteessa tahansa – myös lapsiperhearjen keskellä.

Jos jotain kritiikkiä pitää MiBistä keksiä, niin yhdistyksen nimi on mielestäni hieman harhaanjohtava. Vaikka liiketoiminta ja ns. bisneksen teko on todella tärkeää ja kansantalouden kannalta välttämätöntä, se ei kerro kaikkea. Itse uskon siihen, että kun ihmiset/työntekijät voivat hyvin, myös bisnekset sujuvat paremmin. Mibiläiset ovat siis hyvinvoivan työ- ja perhe-elämän tekijöitä. Voisiko meitä kutsua nimellä Mothers in Balance tai Mothers as Experts?

Mitä lahjaksi tuoreelle äidille?

Jos joku työnantaja tai läheinen miettii perhevapaalle jäävälle työntekijälleen/läheiselleen sopivaa babyshower-lahjaa, ei lahjakortti MiBin jäseneksi ole yhtään hullumpi vaihtoehto.

Suosittelen lämpimästi osallistumaan MiBin tapahtumiin ja ryhtymään vapaaehtoiseksi eli aktiiviksi omaan paikallisjaostoon. Ollaan me se maailmaa, jonka haluamme myös jälkipolville jättää.

Minna 't Lam.jpg

Kirjoittaja: Minna 't Lam on kolmen lapsen äiti, joka innostuu merkityksellisistä kohtaamisista, elinikäisestä oppimisesta ja oppivista yhteisöistä. Työskentelee suunnittelijana Oulun yliopiston harjoittelukoulussa.

Kuvat: Unsplash, Kirsikka Heimonen ja Minna 't Lam



Liity jäseneksi urasuuntautuneiden äitien järjestöön!

Mothers in Business MiB ry on juuri sinulle oikea järjestö, jos haluat päästä mukaan yli 300 osaamista kehittävään tapahtumaan, seminaariin ja striimiin vuosittain yhdessä yli 4 000 uraäidin kanssa.