Tutkimus osoittaa: Isyysvapaalla monenlaiset hyödyt

Hallitusohjelman mukaan isille kiintiöityjä ansiosidonnaisia osaa pidennetään ja korotetaan saman tasolle äidin korvauksen kanssa. Isille annettu kannustin pitää pitempi perhevapaa tuo tärkeitä hyötyjä sekä perheelle että yhteiskunnalle. Tutkimus osoittaa, että isyysvapaan pitämisellä on positiiviset seurannaisvaikutukset.

Mitä ovat isyysvapaan hyödyt?

1. Parempi itseluottamus lasten kanssa olemiseen

Isät, jotka pitävät perhevapaan, ottavat aktiivisemman roolin lastenhoidollisissa tehtävissä. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan isät, jotka pitävät perhevapaan hoitavat lapsiaan pidempään myös isyysvapaan päättymisen jälkeen. Miesten itseluottamus omiin hoitotaitoihin ja kykyyn selviytyä lasten kanssa kohoaa, kun mies hoitaa lapsia itsenäisesti.

2. Suhde lapseen tulee tiiviimmäksi

Pidempään perhevapailla olevien isien suhde lapseen voi muodostua tiiviimmäksi pohjoismaisen tutkimusten mukaan. Isä on alusta asti tasa-arvoinen vanhempi.

3. Lapsella parempi koulumenestys

Varhaisella vuorovaikutuksella on pitkäaikaiset hyödyt lapsen oppimiseen. Oslon yliopiston tutkimus osoitti, että isyysvapaa paransi lasten yläaste- ja lukiomenestystä ja tiedonkäsittelyä koskevissa testeissä. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD (Organisation for Economic Cooperation and Development) on vahvistanut tämän omassa tutkimuksessaan. OECD suosittelee jäsenmailleen isille kiintiöityä ansiosidonnaista vapaata.

4. Tyytyväisyys parisuhteeseen

Perhevapaita pitäneet isät ovat myös tyytyväisempiä parisuhteeseensa ja heidän perheissään jaetaan kotitöitä tasaisemmin pohjoismaisen tutkimuksen mukaan.

5. Äitien menestys työelämässä

Kun hoitovastuu jakaantuu tasaisemmin, äidit palaavat työelämään nopeammin, tienaavat paremmin, heillä on parempi urakehitys ja saavat paremman eläkkeen. Naiset kouluttautuvat nykyään pidemmälle kuin miehet keskimäärin ja yhteiskunta hyötyy heidän ammattitaidostaan, mikäli he palaavat töihin nopeammin. Lisäksi työelämän suhtautuminen naisiin paranee, mikäli hoivavastuu jakautuu tasaisemmin. Nuorille naisille ei esimerkiksi tarjottaisi määräaikaisuuksia mahdollisen raskauden pelossa niin herkästi, mikäli hoivavastuu jakaantuisi tasaisemmin.

6. Yhteiskunnan mielikuva hoivavastuusta tasa-arvoistuu

Yhteiskunta ei koe hoivavastuuta enää pelkästään naisten työnä. Perhevapaamalli vaikuttaa koko yhteiskunnan kuvaan hoivavastuun normaalista jakautumisesta. Tämä parantaa mm. isien asemaa erotilanteissa.

7. Isällä parempi terveys ja hyvinvointi

MenCare on kansainvälinen miesten oikeuksia ajava yhdistys. Heidän tekemän globaalin tutkimuksen mukaan miehet ovat onnellisempia, ja heillä on parempi fyysinen ja henkinen hyvinvointi, kun he hoitavat pieniä lapsia. ”Lapsi on antanut elämälleni suunnan”, sanoi yksi tutkimukseen haastateltu.

8. Lapselle tasa-arvoinen malli

Lapsen on jo hyvä saada nuoresta pitäen kokemus modernista elämästä, jossa hoiva ja työnteko kuuluvat kaikille, kertoo MenCare raportissaan.

9. Elämän huippuaikaa

Kuolinvuoteellaan moni mies katuu työskennelleensä niin paljon. Miehet kaipaavat aikaa, jolloin lapset olivat pieniä. Yhden THL:n tutkimukseen haastatellun isän sanoin pienen lapsen kanssa oleminen on ”sitä aivan huippuaikaa elämässä”. Olisi hienoa, jos useampi isä ja lapsi kokisi tämän huippuajan. Tämä ei ole lainkaan hullumpi poliittinen tavoite.

10. Nykyaikaiselle johtajalle tärkeiden taitojen parantuminen

Hyvällä johtajalla on tunneälyä ja elämän ymmärrystä. Nykyaikainen johtaja ymmärtää erilaisia elämäntilanteita, kuuntelee ja osaa olla empaattinen sekä läsnäoleva. Nämä taidot kehittyvät pienten lasta hoidettaessa ja näitä taitoja ei tule väheksyä, kertoo talouslehti Forbes. Lisäksi tahto- eli uhmaikäisen kanssa toimiessa ristiriitatilanteiden ratkomiseen tulee paljon oppia.

Kirjoittaja: Kirsi Lounesto (KTM, DI) on Mothers in Business ry:n perustajajäseniä ja vastasi hallituksessa pk-seudun paikallistoiminnasta 2015. Tällä hetkellä Kirsi on MiBin vaikuttamistiimin aktiivi ja satunnainen tapahtumajärjestäjä.

Kuva: Unplash


Liity jäseneksi urasuuntautuneiden äitien järjestöön!

Mothers in Business MiB ry on juuri sinulle oikea järjestö, jos haluat päästä mukaan yli 300 osaamista kehittävään tapahtumaan, seminaariin ja striimiin vuosittain yhdessä yli 4 000 uraäidin kanssa.