Moninaiset jäsenemme: Iisa Heinola, Vääksy

Moninaiset jäsenemme_ Iisa Heinola 2.jpg

Kun Iisa Heinola odotti nyt 2,5-vuotiasta esikoistaan, hän pohti, miten voisi uudessa elämäntilanteessaan kehittää itseään ja pitää ammattilaisuuden terää yllä. Hän tiesi, että hänen asuinseudullaan Lahdessa oli paljon pieniä yrityksiä ja arveli, että alueella täytyy olla muitakin samantyylisiä naisia, jotka ovat kiinnostuneita omasta urastaan ja kehittymisestään ja yhdistää työn ja perheen. Pienen googlettelun jälkeen Iisa löysi nopeasti Mothers in Business -yhdistyksen ja innostui.

Tuolloin vuonna 2016 MiB oli kuitenkin keskittynyt vielä pääasiassa pääkaupunkiseudulle ja Tampereelle. Pääkaupunkiseudulle olisi toki päässyt Lahdesta kulkemaan, mutta se ei tuntunut tarkoituksenmukaiselta, vaan Iisa kaipasi toimintaa lähemmäs. Tekijänaisena Iisa lähti kartoittamaan, miten toiminnan voisi aloittaa Lahden seudulla. Hänelle kerrottiin, että alkuun olisi hyvä järjestää muutama vapaamuotoinen tapaaminen, jotta nähdään, onko alueella Mothers in Business -toiminnasta kiinnostuneita äitejä.

Saman heimon jäsenet haluavat toisilleen hyvää

Olihan niitä kiinnostuneita: ensimmäiseen tapaamiseen tuli noin 30 äitiä. Sanan levittämisessä auttoi jo aiemmin muodostettu Facebook-ryhmä, jossa oli uraorientoituneita äitejä. Tapaamisessa oli naisia monilta eri toimialoilta: pankeista, ravintoloista ja eri teollisuusaloilta. ”Koskaan aiemmin en ole ollut sellaisessa tilaisuudessa, missä ala ei yhdistä osallistujia, mutta kovin moni muu asia yhdisti”, Iisa kertoo ja lisää, että tapaamisesta jäi hyvä fiilis, kuten kaikista muistakin MiB:in tilaisuuksista sen jälkeen. Kaikissa niissä vallitsee luottamus ja yhteenkuuluvuuden tunne. Muut jäsenet kuuluvat samaan heimoon ja kaikki haluavat toisilleen hyvää, mikä on Iisan mielestä todella siistiä.

Kun Päijät-Hämeen paikallisjaosto virallisesti aloitti toimintansa, Iisa oli palaamassa töihin äitiyslomalta. Hän käy edelleen MiBin tilaisuuksissa, vaikkei yhtä aktiivisesti kuin äitiyslomalla ollessaan. Kiinnostavia tapahtumia olisi paljon, mutta ajasta kilpailee moni muukin asia, eikä kaikkiin kiinnostaviin tapaamisiin millään ehdi. Kun aikaa tapaamiselle on löytynyt, jokainen kerta on palkinnut.

MiBin työpajasta uskallusta yrittäjäksi

Erityisesti Iisa on kokenut hyötyneensä erilaisista työpajoista, joissa mennään vähän pintaa syvemmälle ja lisätään itseymmärrystä. Hänelle on jäänyt erityisesti mieleen työpaja, jossa reilun kymmenen erityyppisen naisen kesken puhuttiin yrittäjyydestä ja puhuttiin avoimesti omista haasteista ja epävarmuuksista. Tuosta työpajasta on jäänyt monta hyvää kontaktia, joihin on päässyt tutustumaan aivan toisella tasolla kuin monenlaisissa muissa työhön liittyvissä tilaisuuksissa tapaamiin ihmisiin yleensä pääsee tutustumaan. ”Ihmiset tulevat MiBin tilaisuuksiin aitoina omana itsenään, kun yhdistävä tekijä on äitiys eikä tietty titteli tai koulutus”, Iisa kiteyttää.

Mothers in Business -työpaja oli myös se paikka, jossa Iisa uskalsi ensimmäistä kertaa sanoa ääneen halunsa ja tavoitteensa alkaa yrittäjäksi. Vastaukseksi hän sai kannustusta ja rohkaisua. Työpajat ovat myös mahdollistaneet omien vahvuuksien pohdinnan, mikä oli todella tärkeää, jotta Iisa uskalsi tehdä päätöksen yrittäjäksi siirtymisestä.

Iisa on ollut yrittäjä vuoden alusta saakka, eikä ole katunut päätöstään. Hän auttaa muita yrittäjiä rakentamaan omaa sisältöä ja myös tuottaa sisältöä heidän omiin kanaviinsa. Yrittäjyyden hyvä puoli on, että se on mukautuvaa ja Iisa voi itse sanella omat aikataulunsa, tehdä omat valintansa ja päätöksensä.

Kaikille jotain: kahviseuraa tai itsensä kehittämistä

Tällä hetkellä Iisa asuu Vääksyssä ja odottaa toista lastaan. Uuden raskauden myötä Iisa on taas innostunut aktivoitumaan Mothers in Business -toiminnassa. Hän pitääkin tärkeänä sitä, miten MiB elää oman elämäntilanteen ja tarpeiden mukaan. Joskus voi kaivata vain kahviseuraa ja toisinaan enemmän itsensä kehittämistä, ja kaikkeen tähän on mahdollista osallistua omien aikataulujen puitteissa. Iisa pitää myös rikkautena sitä, että tapaamisiin osallistuu erilaisissa elämäntilanteissa olevia äitejä äitiyslomalla olevista äideistä eri toimialoilla työskenteleviin isompien lasten äiteihin. ”On hämmästyttävää huomata, miten samanlaisten aiheiden kanssa loppujen lopuksi painitaan.”

Lopuksi Iisa haluaa vielä kiittää isosti kaikkia Mothers in Business -aktiiveja, joita ilman erilaiset tilaisuudet eivät olisi mahdollisia.

Moninaiset jäsenemme_ Iisa Heinola 1.jpg

Iisa Heinola on markkinoinnin yrittäjä ja toista lastaan odottava äiti Vääksystä. Iisa on ollut MiBin jäsen 3 vuotta.


Teksti: Jonna Juutilainen
Kuvat: Valokuvastudio JenniMaria


Blogiteksti on osa Moninaiset jäsenemme -postaussarjaa, jossa esittelemme MiBin jäseniä.


Liity jäseneksi urasuuntautuneiden äitien järjestöön!

Mothers in Business MiB ry on juuri sinulle oikea järjestö, jos haluat päästä mukaan yli 300 osaamista kehittävään tapahtumaan, seminaariin ja striimiin vuosittain yhdessä yli 4 000 uraäidin kanssa.