Vähemmällä aikaan enemmän

Blogiteksti pohjautuu MiBin Oulun tapahtumaan “Vähemmällä aikaan enemmän” 20.11.2019. Tapahtuma täyttyi nopeasti ja useat halukkaat eivät mahtuneet mukaan tilaisuuteen, joten valmennuksesta tiivistettiin ydinkohdat tähän blogikirjoitukseen.

Käytännönläheinen, fiksuun itsensä johtamiseen liittyvä valmennus koostui kuudesta osiosta, jotka olivat:

  1. Muutos - Johda muutosta

  2. Fokus - Löydä ja säilytä fokus

  3. Stressi - Ota niskalenkkiote stressistä

  4. Ympäristön tuki - Muokkaa ympäristö sinua palvelevaksi

  5. Energia, ilo ja onni - Elämä uusin silmin

  6. Vähemmällä aikaan enemmän

Osallistujat pääsivät miettimään jokaista kohtaa oman elämänsä kannalta erilaisten pohdintatehtävien sekä pari- ja ryhmäkeskustelujen kautta.

Muutos

Toimintatapojen muutos ajetaan sisään arkeen vähitellen. Tutkimusten mukaan kestää viikkoja ennen kuin uusi tapa tulee osaksi elämää. On hyvä keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan ja ottaa seuraava asia pöydälle vasta sen jälkeen, kun edellisestä, tarkastelussa olleesta tavasta on muodostunut uusi rutiini.

Valmennuksessa kartoitettiin elämän eri osa-alueiden nykytilaa arvioimalla osa-alueita asteikolla 1-10. Voit jakaa elämän neljään tai useampaan osa-alueeseen, jotka sisältävät niin ihmissuhteet, fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin kuin uran ja talousasiat. Nykytilan kartoituksen jälkeen on mahdollista miettiä tavoitteita kunkin osa-alueen osalta. Valmennuksessa kukin osallistuja valitsi tarkasteluun yhden tätä hetkeä parhaiten palvelevan tavoitteen ja tilivelvollisuus - sopiva paine työskentelyyn kohti tavoitetta - toteutettiin kalenteroimalla parin kanssa soittoaika kuukauden päähän.

Fokus

Kaikki harhautuvat polulta (ajoittain), mutta tärkeää on pysyä suunnassa. Elämän eri osa-alueiden ja niihin liittyvien toiveiden kartoitus auttaa hahmottamaan, mikä sinulle on tärkeää ja mihin sinun kannattaisi fokusoida. On myös keskeistä tiedostaa ja tunnistaa tekijät, jotka häiritsevät fokustasi, ja pyrkiä minimoimaan niiden vaikutusta.

Fokuksen löytämisessä ja säilyttämisessä auttaa: 1) selkeä preesens-muotoinen ja mitattavissa oleva tavoite, 2) suunnitelma (stepit), miten pääset tavoitteeseen (keskeistä mahdollisimman matalan kynnyksen aloitus eli pienin mahdollinen askel, jonka voisit ottaa vaikka heti tänään), 3) itsellesi selkiinnyttämäsi perustelut ja syyt, miksi haluat saavuttaa tavoitteen (vahva miksi-lista auttaa motivoitumaan tavoitteesta ja pitää sinut liikkeessä myös heikkoina hetkinä).

Stressi

Stressinhallinnassa on keskeistä kuunnella itseään, tiedostaa rajansa ja kehittää resilienssiä. Vain kokeilemalla tiedät, mitkä stressinhallintamenetelmät toimivat sinulle. Suunnittelemalla ja ennakoimalla voit pyrkiä olemaan päästämättä tärkeitä, vaikutuspiirissäsi olevia asioita kiireellisiksi (Eisenhowerin matriisi). On hyvä tapa pyrkiä tekemään tärkeät päätökset levollisesta ja levänneestä tilasta käsin.

Voit listata asioita, jotka auttavat rentoutumaan stressisissä tilanteissa. Voit myös tehdä listan sellaisista asioista, jotka antavat sinulle (nopeasti) energiaa. Voit hyödyntää listoja arjessasi, kun sinua stressaa ja kun tarvitset energiaa viedä asioita eteenpäin myös silloin, kun et jaksaisi.

Ympäristön tuki

Pysähdy tiedostamaan, miten ympäristösi, kuten kotisi ja työpaikkasi sekä ihmissuhteesi, antavat sinulle energiaa ja voimaannuttavat - ja toisaalta vievät energiaa. Voit miettiä, kuinka voisit muotoilla esimerkiksi kodistasi hyvinvointiasi ja arkeasi paremmin palvelevan ympäristön. Millaiselle sosiaaliselle kanssakäymiselle ja ihmisille olisi tilausta elämässäsi tässä hetkessä? Huomioi, kuinka eri ihmiset vaikuttavat sinuun, ei pelkästään livekontaktissa vaan myös virtuaalisesti.

Energia, ilo ja onni

Voit itse valita, minkä näkökulman ja asenteen otat asioihin. Tiedostamalla sinulle tärkeät asiat ja fokusoimalla niihin varmistat, että todennäköisesti olet tyytyväinen elämääsi. Kun pohdit, mitä menestys tarkoittaa sinulle, havainnoi myös, arvioitko menestystä elämässäsi näillä (oikeilla) mittareilla. Kiitollisuuden tunteminen ja kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen ovat tehokkaita suojia alakuloa ja toivottomuuden tunnetta vastaan.

Vähemmällä aikaan enemmän

Minimoi fokustasi häiritsevät tekijät ja ole täysin läsnä kulloisessakin hetkessä. Kuuntele itseäsi ja kehitä itsetuntemustasi - reflektoi. Tee elämässäsi tilinpäätöksiä ja välitilinpäätöksiä. Pysähdy ja löydä kokeilemalla sinulle toimivat ja arkeesi sopivat stressin-, ajan- ja energianhallintamenetelmät. Huolehdi (ensin) omasta hyvinvoinnistasi. Muista priorisoida lepoa, ravintoa ja liikuntaa, jotka antavat vankan pohjan sille, että sinulla on energiaa ja tunnet olosi hyväksi. Palkitse itseäsi minionnistumisista päivittäin ja ole armollinen itseäsi kohtaan.

_01A9650.jpeg

Vähemmällä aikaan enemmän -valmennuksen vetäjä ja blogikirjoituksen kirjoittaja Aino-Mari Kiianmies (ainomari.com) puhuu, kirjoittaa ja kouluttaa fiksusta johtamisesta ja itsensä johtamisesta. Hänen väitöstutkimuksensa käsittelee tulevaisuuden työelämää ja johtamista.

Tämä 21.11.2019 saatu kirjoitus on julkaistu kirjoittajasta johtumattomista syistä tammikuussa 2020.

Teksti: Aino-Mari Kiianmies

Kansikuva: Pixabay