Vanhempainvapaalla saa kuunnella itseään

Lapsen syntymä on elämän suuri taitekohta, joka määrittää paljon myös sitä mitä haluamme työelämältä ja miten haluamme (ja voimme!) työmme järjestää. Kahden pienen lapsen äitinä tunnistan miten iso voimavara työ on itselleni. Työnteko vauvan päiväuniaikaan on ihanaa vastapainoa pikkulapsiarjelle! Toisaalta sekä minulle että yhtiökumppanilleni on tärkeää, että työtä tehdään lapsiperhetodellisuuden asettamissa raameissa. Elämä tapahtuu ja työ tarvittaessa joustaa. Tällaista ihmislähtöisyyttä peräänkuulutamme laajemminkin työelämään – kyseessä ei pitäisi olla meidän yrittäjien erioikeus!

Lapsen syntymä ja sitä seuraava vanhempainvapaa ovat monelle tervetullut stoppi kiivastahtiselle työelämälle. Vanhempainvapaan voi kokea helpottavana hengähdystaukona, mutta iso elämänmuutos ja pieni etäisyys työelämään voi käynnistää isojakin pohdintoja.

Moni huomaakin juuri vanhempainvapaalla, että palaaminen vanhaan työhön ei enää innosta tai motivoi. Uusi arki pakottaa miettimään työn tekemisen tapoja myös lapsen tarpeet huomioiden tai voi olla, ettei äidillä edes ole työtä johon palata.

Koronakevät on lisäksi pistänyt monessa perheessä suunnitelmat uusiksi, kun puolison työtilanne on saattanut muuttua äkisti tai oma työnantaja myllännyt organisaatiota oman poissaolon aikana. Työmarkkinoille paluu voi hikoiluttaa enemmän kuin kurahaalareiden pukeminen vinkuroivalle 1-vuotiaalle. Harva meistä nauttii epävarmuudesta!

Empatia itseä kohtaan on paremman työelämän alku

Kipuilusta huolimatta vanhempainvapaa voi olla rikkaus ja mahdollisuus pieneen tai isompaankin muutokseen. Se on mahdollisuus ottaa hieman etäisyyttä työelämästä ja kirkastaa itselle siihen liittyviä toiveita ja odotuksia. Tällainen itseen kohdistuva empaattinen kuuntelu hukkuu helposti työelämän hälinän alle, mutta sille kannattaa suoda hetki silloin, kun siihen on mahdollisuus. Oma havaintoni on, että moni nainen kokee vanhempainvapaan myönteisenä asiana omien ajatusten kirkastamisen kannalta. Tämän mahdollisuuden soisin yhä useammalle isällekin.

Empatia, uuden elämäntilanteen antama näkökulman vaihtaminen, luovuus, tuumasta toimeen -asenne, radikaali yhteistyö ja sisu ovat muotoilijan taitoja, joilla omaa työtilannetta voi lähestyä ja muotoilla urapolkuaan itselle ja omalle perheelle sopivaan suuntaan. Kaiken pohjalla on kuitenkin empatia itseä, muuttunutta elämäntilannetta ja tarpeita kohtaan. Kun omat tarpeet ja arvot ovat kirkkaana mielessä, voi omaa työtilannetta lähteä suunnittelemaan ja edistämäään pieni teko kerrallaan.

Esa Saarisen termein eli “uomakipittämisen” sijaan kannustankin pienten lasten vanhempia hakemaan ratkaisuja, jotka tuntuvat juuri itselle ja omaan tilanteeseen sopivilta. Pikkulapsiaika ei kestä ikuisesti, joten omaa uraa saa muotoilla matkan varrella moneen otteeseen. Kuitenkin vain empatian avulla voimme muotoilla itsemme näköistä työelämää.

Vanhempainvapaalla_saa_kuunnella_itse%C3%A4%C3%A4n_Aku+Varam%C3%A4ki.jpg


Aku Varamäki on työpäivämuotoilija ja tietokirjailija (Future Proof - tulevaisuuden työkirja, Docendo 2019). Aku Varamäen ja Paula Helteen yritys Workday Designers on työntekijäkokemuksen kehittämiseen erikoistunut yritys, jonka tavoitteena on auttaa ihmisiä ja organisaatioita työn murroksessa sekä kehittää ihmislähtöisempää työelämää muotoilun keinoin. Lisätietoja: www.workdaydesigners.com


MiB järjestää torstaina 8.10. webinaarin + minglen uramuotoilun teemoista! Katso alapuolelta.