Tutustu mibiläisiin: Toimiston väki esittäytyy osa 1

MiBin historian ensimmäinen kokoaikainen toiminnanjohtaja Annica Moore aloitti työnsä tämän vuoden maaliskuussa. Nyttemmin Annica on jäänyt perhevapaille, ja MiB on ottanut käyttöönsä kahden toiminnanjohtajan mallin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Annica työskentelee osa-aikaisesti vauva-arjen sallimissa rajoissa. Päivittäisissä tehtävissä ja yhdistyksen johdossa häntä sijaistaa Jonna Lampinen.

Mutta keitä he ovat ja miten he päätyivät töihin juuri MiBiin?

Annica.jpg

Annica Moore, toiminnanjohtaja (perhevapailla)

Miten päädyit töihin MiBin toimistolle?

Hurahdin MiBiin perhevapailla. Tapani mukaan halusin päästä kehittämään toimintaa ja hain heti hallitukseen. Kolme vuotta toimin hallituksessa, ja kaksi niistä hallituksen puheenjohtajana. Siinä ehti saada hyvän kuvan siitä, mitä kaikkea haluaisin saada MiBissä aikaan, ja mikä olisi parempi mahdollisuus siihen kuin täysipäiväisenä toiminnanjohtajana. 

Olet siis MiBin toiminnanjohtaja, mitä työsi pitää sisällään?

Olen tällä hetkellä perhevapaalla oleva toiminnanjohtaja. Olen sopinut kollegojen ja hallituksen kanssa, että jatkan työskentelyä jaksamisen ja syyskuussa syntyvän vauvan ehdoilla. Varsinaiseen työhöni minulle on palkattu sijaiseksi Jonna. Nyt työni pitää sisällään vaikuttamista ja MiBin teemojen edistämistä – ja mikäs sen osuvampaa kuin edistää MiBin asiaa myös vauva kainalossa.  

Millainen työyhteisö MiB on?

MiB on varsin hauska paikka olla töissä! Meillä on rento, välittävä meininki ja innostunut työyhteisö, jossa nauramme paljon. Minulla on kollegoja paitsi toimistolla myös hallituksessa ja aktiiveissa ympäri Suomea.

Kerro hieman, kuka olet vapaa-ajallasi?

MiB täytti vapaa-aikani monta vuotta ennen toiminnanjohtajaksi siirtymistä, joten alkuun oli hieman hankala hahmottaa työn ja vapaa-ajan eroa. Onneksi lapsi kuitenkin on taitava opettaja ja hetkessä eläjä. Vapaa-aikaa täyttävät pienet ja suuret retket, uusien harrastusten löytäminen ja viime aikoina myös vauvatavaroiden uudelleen hankinta. 

Visioi ja unelmoi, missä MiB on vuonna 2030?

MiB on järjestömaailman edelläkävijä, paitsi työnantajana myös toimijana. Meillä on tuhansia uusia tyytyväisiä jäseniä ja jatkuvasti kehittyvää toimintaa jäsenien tarpeista lähtien. Olemme aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija ja myönteinen muutosvoima. 

 

Jonna.jpg

Jonna Lampinen, toiminnanjohtajan sijainen

Miten päädyit töihin MiBin toimistolle?

MiB tuli elämääni toisen lapsen perhevapaan aikana ja vei mennessään. Olin jo pidempään pohtinut työpaikan vaihtoa ja uutta suuntaa työuralleni, kun MiBissä avautui mahdollisuus palkkatyöntekijäksi, en voinut olla tarttumatta tilaistuuteen. Keväällä 2017 tulin valituksi MiBin projektipäälliköksi kolmen vuoden toiminnan kehitys- ja vakiinnuttamishankkeeseen.

Millainen työyhteisö MiB on?

MiB on rento ja vauhdikas työyhteisö, jossa vallitsee tekemisen meininki.

Kerro hieman, kuka olet vapaa-ajallasi?

Vapaa-ajallani koetan muistaa keskittyä myös omaan palautumiseeni ja hyvinvoinnnin vahvistamiseen. Elän parhaillaan erittäin antoisaa ruuhkavuosiarkea kahden lapsen äitinä, jossa kuitenkin herkästi omat tarpeet jäävät kovaäänisempien jalkoihin. Saan energiaa luonnossa liikkumisesta, pihatöistä, uimisesta, lukemisesta ja matkustelusta sekä lasten onnellisesta kikatuksesta. Haaveilen myös järjestyksessä olevasta kodista, jossa kaikki tavarat olisivat jotakuinkin omilla paikoillaan ja vaatehuoneeseen mahtuisi sisälle.

Visioi ja unelmoi, missä MiB on vuonna 2030?

Kymmenen vuoden kuluttua MiBissä kaikki on tietenkin ainakin kymmenkertaista - olemme yhä vaikuttavampia, merkittävämpiä ja suurempia. Yhä useampi äiti pääsee osalliseksi tätä voimaannuttavaa vertaisverkostoa.



Haastattelut on koonnut sisällöntuottaja Annu Perälä. Annu on pirkanmaalainen MiB-aktiivi, joka työskentelee tällä hetkellä projektitutkijan tehtävissä. Hän on myös alle 2-vuotiaan taaperon äiti.


Mothers in Business on urahenkisten äitien oma järjestö. Annamme jäsenillemme avaimet perheen ja työn yhdistämiseen, ammattitaidon kehittämiseen, verkostojen kasvattamiseen ja hyvinvointiin. Kannatamme tasa-arvoa ja äitien aseman paranemista työmarkkinoilla. Joukossamme on jo yli 4000 äitiä, eri aloilta. Tule sinäkin mukaan nyt ja liity heti.