Tutustu mibiläisiin: Tampereen paikallisjaosto esittäytyy osa 2

Tapahtumat ovat MiBin toiminnan kulmakiviä, niin myös Tampereella. Tapahtumatiimiä luotsaavat Hanna Salminen ja Annu Perälä. Heidän lisäkseen tiimin kuuluu kymmenkunta tapahtumajärjestäjää. Kuluneen kevään aikana tapahtumatiimi on osoittanut ketteryytensä muuntautuessa fyysisten tilaisuuksien järjestäjästä virtuaaliajan webinaaritehtaaksi.

Tapahtumavastaava Hanna Salminen

Hanna_Salminen.jpg

Kuka olet Hanna?
Olen junantuoma tamperelainen, kahden lapsen (8 kk ja kohta 4 vuotta) äiti ja kaikesta kiinnostunut generalisti. Työskentelen valtionhallinnossa tiedonhallinnan ja toiminnan kehittämisen parissa. Tällä hetkellä olen vielä kesän yli vanhempainvapaalla, kunnes mieheni jää hoitovapaalle kuopuksen taaperovuodeksi. Taustoiltani olen historioitsija ja hallintotieteilijä eli sellainen suurten linjojen ja kokonaiskuvien tarkastelija. 

Miten sinusta tuli MiB-aktiivi?
Liityin MiBiin 2016, kun esikoiseni syntyi. MiBin tapahtumat ja vertaistuki olivat tärkeä henkireikä vähän masennushuuruisen vauvavuoden aikana, kun kipuilin äitiyden paineiden kanssa. Äitiysloman aikana tutustuin aktiiveihin, jotka houkuttelivat minut mukaan järjestämään talouden teemasarjaa ja siitä se aktiiviura sitten lähti. Olen ollut aktiivina vuodesta 2017 saakka ja viimeiset pari vuotta tapahtumavastaavana vaihtelevalla aktiivisuudella.

Kerro jokin muisto MiB-urasi varrelta
MiBissä kaikkiaan parasta on innostunut ja kannustava tunnelma, jossa saa osallistua omien voimavarojen mukaan. Ikuisena oppijana minua innostaa monipuolinen tapahtumatoiminta, jonka kautta olen päässyt tutustumaan uusiin ilmiöihin ja erilaisiin yrityksiin. Verkostoituminen muiden mibiläisten kanssa on myös ihanaa ja keskustelut eri alojen osaajien ovat tarjonneet paljon omiin urapohdintoihin.

Yksi mieleenpainuneista asioista on palvelumuotoiluun tutustuminen MiBin tapahtumassa ja sen seurauksena palvelumuotoilun verkkokurssin suorittaminen mahtavassa mibiläisporukassa. Samalla porukalla olemme kehitelleet ja vetäneet mibiläisille hyvää palautetta saaneen Palvelumuotoilua päivässä -työpajan, joka oli järjestäjällekin superhauska ja -opettavainen – ja jonka tiimoilta on jatkoa luvassa.

Mikä on salainen aseesi arjessa selviytymiseen?
Laiskuus ja riman laskeminen etenkin kotitöissä. Siivoamisen sijaan istun mieluummin sohvalle lataamaan akkuja lasten nukkuessa. Olen myös aika hyvä sietämään sotkuja ja keskeneräisyyttä, mutta yritän tsempata sisäistä ääntäni yhä lempeämmäksi omaa suorittamista kohtaan. 

Miten maailmasta tulisi parempi paikka MiB-äideille?
Joustoa tarvittaisiin niin töihin, kotiin, sosiaalietuuksiin, päivähoitoon kuin meidän kaikkien asenteisiinkin. Yhteiskunnan tasolla olisi jo korkea aika perhevapaauudistuksen toteuttamiselle. Tasapaino työn ja perheen välillä sataa sekä työnantajan että kodin laariin, kun voimme ihmisinä toteuttaa kaikkia puolia itsestämme sukupuolesta tai perhetilanteesta riippumatta. Unelmoin yhteiskunnasta, jossa on ok sanoa ääneen panostavansa vaikka 40 prosenttia voimavaroistaan työhön, 40 prosenttia perheeseen ja loput ihan omaan itseensä. Ettei menestyäkseen tarvitse painaa 110 lasissa kaikilla osa-alueilla ja tuntea jatkuvaa riittämättömyyttä. 

Tapahtumavastaava Annu Perälä

Annu_Perälä.jpg

Kuka olet Annu?
Olen lapinmurretta puhuva valkeakoskelainen äiti ja tutkija. Työskentelen Vaasan yliopiston InnoLabissa kansalaisten ja päättäjien ilmastoasenteita kartoittavassa projektissa. En koe olevani tutkijan kammioon hautautunut henkilö, vaikka introvertti ehkä olenkin. Päinvastoin tiedeviestintä on yksi ammatillisista intohimoistani. Olen erittäin kiinnostunut kotimaan politiikasta ja viikon paras hetki on, kun pääsen kuuntelemaan lempipodcastiani. Elämääni ihastuttaa 1,5-vuotias tyttäreni, jonka tulevaisuuden ammatiksi ounastelen koomikkoa.

Miten sinusta tuli MiB-aktiivi?
En ole synnynnäinen järjestöihminen, mutta olen jo vuosia toivonut yhteiskuntatieteilijäsielulleni sopivaa harrastusta. Pitkään ajattelin, että poliittiset puolueet olisivat ainoa vaihtoehto. En kuitenkaan halunnut lähteä mukaan puoluetoimintaan, sillä olen taustaltani politiikan tutkija ja haluan pysyä sitoutumattomana. Onneksi minusta tuli sittemmin äiti ja löysin MiBin.

Kerro jokin muisto MiB-urasi varrelta
Olen aloittanut aktiivina melko vastikään, eli urani ei ole vielä kovin pitkä. Ehdoton tähtihetki on ollut kuitenkin oma webinaariesiintymiseni maaliskuun lopulla. Julkinen esiintyminen on aina itsensä ylittämistä, ja saamani ihana palaute todellakin lämmitti sydäntä. On ollut myös hienoa huomata, miten konkreettisesti MiB-taidoista voi olla hyötyä työelämässä. Tapahtumavastaavana karttunut kokemus siivitti minut siirtämään fyysiseksi tilaisuudeksi suunnitellun tulosjulkistuksen verkkoon lähes kädenkäänteessä.

Mikä on salainen aseesi arjessa selviytymiseen?
Teen melkein joka sunnuntai 1-2 laatikkoruokaa valmiiksi alkavaa viikkoa varten. Perusmakaronilaatikon lisäksi pyrin tekemään myös vegaanisia vaihtoehtoja. Tämän hetkinen bravuurini on sieni-nyhtökauralaatikko, johon tulee 1 ps perunasipulisekoitusta, 2 ps pakastejuuressuikaleita, nyhtökauraa, paistettuja herkkusieniä, 2 prk kaurakermaa sekä mausteita (rosmariini, timjami).

Miten maailmasta tulisi parempi paikka MiB-äideille?
Sen sijaan, että katsomme ylöspäin niitä, jotka tekevät eniten töitä, voisimme ihailla niitä, jotka pystyvät olla vastaamatta työmaileihin arki-iltoina ja viikonloppuina. Itse olen erityisesti äidiksi tulemisen jälkeen yrittänyt alkaa panostaa määrän sijaan laatuun. Silti välillä löydän itseni päivittelemästä työsähköpostia iltasaikaan, vaikka toisin päätinkin…


Mothers in Businessissa on yli neljä tuhatta äitiä, joille uran ja perheen yhdistäminen on osa elämää. Tarjoamme jäsenillemme laajat verkostomme sekä ammatillista kehittymistä ja hyvinvointia edistävät tapahtumamme. Jäsenenämme olet osana yhteiskunnallista vaikuttamista, jonka tavoitteena on tasa-arvo ja äitien aseman parantaminen työmaailmassa.