Turvallisesta palkkatyöstä tuntemattomaan - URATARINOITA-blogisarja

Mitä tapahtuu, kun perheellinen ja asuntovelallinen päättää jättää turvallisen palkkatyön seuratakseen omaa intohimoaan viestinnän alan yrittäjänä? Miten yrittäjyyden kynnys ylitetään ja mistä tietää, että oma osaaminen riittää?

“Elämään mahtuu yllätyksellisyyttä niin hyvässä kuin pahassa. Vaikka kuinka suunnittelemme, asiat eivät välttämättä mene juuri niin. Näin kävi minulle”, kertoo MiB-äiti Riina Kruut. “Olin asettanut tavoitteen osa-aikaisesta palkkatyöstä ja osa-aikaisesta yrittäjyydestä. En huomioinut sitä, että työnantajan puolesta hektinen viestinnän tiimissä työskentely ei olisikaan mahdollista osa-aikaisena.“

Kirjoitus on osa uutta blogisarjaa, jossa MiB-äidit jakavat uratarinoitaan. Sarjan ensimmäisessä osassa Riina kertoo, miten hän ryhtyi koronavuotena viestintäalan yrittäjäksi.

Unelma omannäköisestä elämästä

Olisi kauheaa joutua valitsemaan, haluanko keskittyä uraan vaiko olla perheenäiti. Tiedän vain sen, että haluan tehdä monipuolisesti minua kiinnostavia asioita ja haluan kasvattaa perhettäni samaan aikaan. On totta, että naiset joutuvat miehiä useammin uraa ja perhettä koskevien valintojen eteen, mutta jokaisella meillä on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, missä suhteessa teemme asioita. On ihan yhtä OK olla lapsen kanssa kotona kolme vuotta kuin ottaa satunnaisia työkeikkoja lapsen ollessa vasta kolme kuukautta. Siinä missä jokaisen äitiys on yksilöllistä, niin on myös valinta rakentaa työelämästä itseä inspiroiva.

Finanssialalta viestinnän ammattilaiseksi

Kuvituskuva_blogiin_paikalle_kuva1_.png

Ajauduin pankkineuvojasta markkinoinnin ja viestinnän tehtäviin oman innostukseni vetämänä. Kirjoitin paljon, olin aktiivinen ja verkostoiduin ahkerasti. Kerroin aina päättäville ihmisille reilusti mitä haluan tehdä ja miten toivon urakehitykseni etenevän. Aloitin mielenkiintoisesta positiosta, jossa työnkuvaani kuului sisältömarkkinointia sekä tapahtumien suunnittelua, markkinointia ja järjestämistä. Lisäksi sisäinen viestintä ja kouluttaminen olivat osa laaja-alaista työnkuvaani. En perustanut yritystä siksi, että olisin ollut erityisen onneton palkkatyössäni. Perustin yrityksen, koska halusin tehdä jotakin itselleni. Halusin kehittyä ja tavoitella vapaudentunnetta alalla, joka on juuri se minun juttuni.

Aito innostus markkinointiin ja viestintään helpottivat isoksi kasvanutta työtaakkaa. Ensimmäinen virstanpylväs matkalla yrittäjäksi olikin kyseisten aiheiden opiskelu työn ohella. Opiskelun myötä halu sitoutua johonkin omaan kasvoi, vaikka aiemmin en pitänyt yrittäjyyttä vaihtoehtona. Kielteinen suhtautuminen oli peruja yrittäjävanhemmiltani. Olin itsekin tottunut ajatukseen siitä, että yrittäjyys on vaikeaa ja raskasta. Osa siitä on tottakin. Tiedän, ettei mikään tule ilmaiseksi ja uhrauksia tarvitaan, kun kovasti jotakin haluaa.

Hetkellisesti palkkatyön, koulun, yrittäjyyden ja perheen yhdistäminen tuntuivat mahdottomalta palapeliltä. Tiesin, että asioiden välille täytyy löytää sopiva tasapaino, sillä tunsin kuormittuvani liikaa. Ratkaisu löytyi kohdallani valmistumisesta mutta myös palkkatyöstä irtaantumisesta.

Miten kerätä rohkeutta ja hypätä tuntemattomaan?

Mielestäni varmuus tekemiseen syntyy omaa asiantuntijuutta kasvattamalla. Tarkoitan tällä itsenäistä opiskelua ja oman terävimmän kärjen löytämistä, mutta myös läsnäoloa muille. Verkostoidu ja tutustu uusiin ihmisiin. Ole aidosti verkostosi apuna ja viesti sinua kiinnostavista asioista. Olen itse ekstrovertti isolla E:llä ja se on luonnollisesti helpottanut uusiin ihmisiin tutustumista sosiaalisen median kentällä. Uudet tuttavuudet tuovat mukanaan hienoja mahdollisuuksia, yhteistyökumppaneita ja potentiaalisia asiakassuhteita.

Älä tee itsesi kanssa väliaikaisia ratkaisuja ja kompromisseja. Ajattelin irtisanoutumista pohtiessani, että jos en nyt löisi yrittäjyyteen kiinni kaikkia paukkuja – niin milloin sitten? Yhtäkkiä olinkin jo keskellä starttirahahakemuksia ja alv-ilmoituksia. Täysipäiväinen yrittäjyys alkoi rytinällä ja pöly on vieläkin vasta laskeutumassa.

Riskienhallintaa ja siipien kokeilua

Useat varmaankin pohtivat, miten hyppy tuntemattomaan ja epävarmaan yrittäjyyteen on edes mahdollista asuntolainan, lapsen ja erityisesti juuri käsillä olevan maailmantilanteen kanssa. Mielestäni mahdollisuuksia ja riskejä  kannattaa pohtia etukäteen. Pelkkiin riskeihin ei kannata juuttua, sillä tuolloin vaarana on  todeta, että koskaan ei ole riittävän hyvä hetki hypätä tuntemattomaan. Omien siipien kokeilu kannattaa, jos tietää, että on valmis antamaan kokeilulle kaikkensa. Hypättyäni itse tuntemattomaan voin terävöittää omaa ydinosaamistani ja tehdä viestinnän töitä laaja-alaisesti eri toimialoilla. Kiikarissa on monta kiinnostavaa projektia ja monta uutta tuttavuutta!

Markkinoinnin ja viestinnän alan kenttä on erittäin monipuolinen ja muuttuu jatkuvasti. Tämä tarkoittaa sitä, että kyytiin pääsee helposti. Seuraan ilolla erilaisten toimialojen matkaa digitaalisiin kanaviin ja opin koko ajan lisää uutta. Välillä koen isoja onnistumisia ja uskon tietäväni asioista kaiken mahdollisen, kun seuraavassa hetkessä tuntuu, etten millään osaa. Totuus on kuitenkin se, että aloittaaksesi riittää, että olet innostunut, kiinnostunut ja valmis tekemään töitä oman unelmaurasi eteen.

TRK-041.jpg

Riina Kruut

Kirjoittaja on viestinnän alan yrittäjä, räjähtäviä sisältöjä tuottava ruudinkeksijä ja intohimoinen tarinankertoja  - oli kerrottavana sitten yrityksen tarina tai kaksivuotiaan pojan iltasatu. Hänen intohimonaan yrittäjänä on olla mukana digitaalisen matkansa alussa oleville yrittäjille. Riina on kirjoittanut yrittäjyyden aloittamisesta myös blogisarjaa Matkalla ruudinkeksijäksi. Tutustu Riinaan osoitteessa: www.riinakruut.fi

 



Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. Tavoitteenamme on tasa-arvo ja naisten työmarkkina-aseman parantaminen. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.