Mistä on hyvä mentorointi tehty?

Tätä päädyimme pohtimaan aktorieni Tainan ja Tarun kanssa yhteisen 9 kk mentorointimatkamme päätteeksi. Meidän mielestä siihen tarvitaan sitoutumista, avoimuutta, luottamusta, arvostusta ja kannustusta. Matkasta tulee aina myös tekijöidensä näköinen, jokainen tuo mukaan oman persoonansa ja kokemuksensa. Meille mentorointi antoi enemmän kuin osasimme odottaa.

Mentorointimatkan alussa

Mentorointi oli minulle ensimmäinen mentorin roolissa. Uskaltauduin kuitenkin mentoriksi, sillä olin ollut aikaisemmassa mentorointiohjelmassa aktorina. Toimin myös uravalmentajana ja siitä osaamisesta oli paljon hyötyä mentorointiohjelman toteuttamisessa. Lisäksi MiBistä saa hyvän työkalupakin mentorointiin, mutta toki jännitystä oli ilmassa.

Aktoreita minulla oli kaksi, jotka olivat mentorointikirjeissä toivoneet sparria urakehitykseen, suunnitelmien selkeyttämiseen, omien vahvuuksien tunnistamiseen ja osaamisen sanoittamiseen. Lähdimme mentorointimatkalle siis kolmestaan ja sen ansiosta tapaamisissamme näkökulmia oli enemmän ja keskustelu rikkaampaa.

Tapasin mentoroitavani, Taina ja Tarun, ensin livenä yksitellen. Tavoitteena oli tutustua toisiimme ja rakentaa luottamusta. Ensimmäinen yhteinen tapaaminen toteutettiin koronatilanteen vuoksi etänä, mutta kaikki myöhemmät tapaamiset olivat livenä Oodissa, mistä voi varata tiloja ilmaiseksi. Me kaikki olimme sitä mieltä, että livetapaamiset ovat antoisampia. Yhteisiä tapaamisia mentorointimatkallamme oli kaikkiaan kuusi ja molemmat aktorit osallistuivat kaikkiin tapaamisiin. Sitoutuminen mentorointiin oli erinomaisella tasolla!

Matkan alussa ja sen aikana

Sovimme mentoroinnin alussa tapaamisaikatauluista ja tapaamisten sisällöistä. Sisältöjä muokattiin matkan varrella tarpeen mukaan. Mentorointimatkalla lisättiin itsetuntemusta, keskusteltiin arvoista, tunnistettiin vahvuuksia, sanoitettiin osaamista, hiottiin CV:tä ja hakemusta sekä LinkedIn-profiilia huippukuntoon. Saimme huomata, että olimme erilaisia ihmisiä, mutta oli meissä jotakin samankaltaisuuttakin: kiinnostus elinikäiseen oppimiseen ja valmentava ote työskentelyyn. Muutaman kerran sainkin seurata kiinnostuneena sivusta, kun aktorit valmensivat toisiaan.

Matkan aikana meille sattui ja tapahtui kaikenlaista, niin kuin elämässä yleensä käy. Oli haastavia työtilanteita, vanhempainvapaalta töihin paluuta, uuden asunnon etsintää, ulkomaanreissuista unelmointia ja jopa läheisen syöpää, saattohoitoa ja kuolemaakin. Tämän kaiken jaoimme toisillemme luottamuksellisessa ja arvostavassa ilmapiirissä. Keskustelumme olivat hyvin syvällisiä ja ehkä juuri siksi koimme tapaamiset niin antoisiksi. Kukaan ei halunnut olla kertaakaan pois yhteisistä tapaamisistamme, vaikka aikataulupaineet olivat välillä melkoiset.

Tavoitteiden saavuttaminen

Mentorointia on tärkeää tehdä aktorin omista lähtökohdista ja tavoitteista. Tainan tavoitteena oli saada sparrausta urakehitykseen. Tarulla tavoitteena oli suunnitelmien selkeyttäminen. Pala palalta aktorien oma polku alkoi hahmottumaan kohti tavoitteita. Joulun jälkeen Taina alkoi saamaan LinkedInin kautta useita yhteydenottoja headhuntereilta, kun niitä ei ollut aikaisemmin tullut lainkaan. Seurasimme Tarun kanssa jännittyneinä hyvää ”pöhinää” Tainan ympärillä. Yhteen tapaamiseen Taina sitten tuli juhladonitsit laatikossa, sillä hänelle oli tarjottu uutta työpaikkaa. Neuvottelujen jälkeen Taina kuitenkin päätyi jäämään vielä nykyiselle työnantajalle. Taru palasi mentoroinnin aikana vanhempainvapaalta takaisin työelämään. Hän oli asettanut tavoitteeksi suunnitelmien selkeyttämisen, mikä hänen mielestään mentorointimatkan aikana onnistuikin.

Viimeisellä tapaamiskerralla keskustelimme naisen oman talouden turvaamisesta ja annoimme toisillemme palautetta yhteisestä matkastamme. Meidän kaikkien mielestä mentorointimme toimi hyvin tasa-arvoisesti ja olimme kaikki samalla viivalla. Omaksi tavoitteekseni mentorointimatkallemme olin asettanut saada kokemusta mentorointiohjelman läpiviennistä ja lisää itseluottamusta uusia mentorointeja varten. Niinpä aloitin jo uuden MiB-mentorointikierroksen. Voi Martina mitä kaikkea meillä onkaan edessämme!

Viimeisellä kohtaamisellamme matkan lopuksi myös itkimme hiukan. Kaikki olivat sitä mieltä, että mentoroinnilta sai enemmän kuin osasi odottaa. Ilmassa oli myös haikeutta – nytkö tämä loppuu? Päätimme tavata kesän jälkeen ja päivittää tilanteet ja kuulumiset. Livenä, tietty!

Kirjoittajasta: Maarit Takanen on ketjunohjauksen ja hankinnan ammattilainen, yli 20 vuoden esihenkilökokemuksella. Nyt hän on vaihtamassa alaa, osallistuu MiB-yrityshautomoon ja perustaa uravalmennusyrityksen syksyllä. Maarit toimii MiBissä mentorina sekä tapahtumavastaavana ja on tehnyt uravalmennuksia useille MiB-äideille.


Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. Meidän tavoitteenamme on perheystävällisempi ja tasa-arvoisempi työelämänä sekä naisten aseman parantaminen työelämässä. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.