Yksinhuoltajaäidille yrittäjyys on elämäntapa

Riikka Pajunen on alusta saakka rakentanut yritystään kestävälle pohjalle. Käytännössä se tarkoittaa 3–4 työpäivää viikossa ja pitkiä lomia. Pajunen halusi näyttää itselleen, että yrittäjyys voi olla muutakin, kuin se perinteinen tarina.

-  Päätin, etten ole yrittäjänä sellainen, joka ei pidä koskaan lomia ja lopulta uupuu työtaakan alle. Laskin, montako valmennusta minun pitää tehdä, jotta voin pitää syysloman, kuukauden pituisen joululoman, hiihtoloman ja kahden kuukauden kesäloman. Laskin, paljonko se tarkoittaa konkreettisesti numeroina ja tein sen pohjalta itselleni tavoitteet. Näin olen työskennellyt kohta 12 vuotta, Pajunen kertoo.

Riikka Pajusen intohimo on auttaa jokaista luomaan omannäköistä ja onnellista työelämää, sekä auttaa yrityksiä voimaan hyvin. Pajunen perusti vuonna 2010 Montevista Oy:n ja nykyään hän pitää yritysvalmennusten lisäksi verkossa uramuutosryhmiä alanvaihtajille, oman työnsä kehittäjille ja yrittäjäksi haluaville. Pajunen järjestää myös kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin retriittejä Kemiönsaarella.

Suurimpana arvona vapaus

Pajunen pitää yrittäjyyden suurimpana arvona vapautta. Parasta on, kun voi itse määritellä työn tekemisen ajan ja paikan. Välillä hän nukkuu pitkään ja välillä päättää tehdä tehokkaan työpäivän. Pajusella on mahdollisuus hoitaa omia ja lapsen asioita työpäivänsä aikana.

- Vapaus on tuonut sen, etten voisi kuvitellakaan olevani palkkatöissä enää, niin, että joku muu sanelee minulle työpäivät ja kaikki muut ehdot. Olen niin tottunut tähän omaan rytmiin, jolla toteutan ideoitani.  

Aiemman työuupumuksen myötä Pajunen on oivaltanut, milloin on syytä pitää taukoa. Hän painottaa, että breikit työstä ovat todella tärkeitä ja vain harvat niitä ottavat, ennen kuin on ihan pakko. Pajunen tunnistaa pienistäkin merkeistä, milloin hänellä menee liian lujaa. Silloin hän pitää vapaapäivän ja lähtee luontoon useammaksi tunniksi. Sen jälkeen Pajunen saa taas yhteyden itseensä. Yrittäjän vapaus mahdollistaa nämä irtiotot.

Aina ei ole ollut helppoa

Vaikka Pajunen nauttii nykyisin melko seesteisestä elämästä, aina tilanne ei ole ollut yhtä aurinkoinen. Pajunen koki eron lapsen ollessa alle vuoden ikäinen. Siitä asti hän on hoitanut yrittäjyyttä arjen yksinhuoltajana. Tytär on isällään muutamia päiviä kuukaudessa. Mies kannusti aikanaan Pajusta yrittäjyyteen. Pajunen perusti yrityksen ennen kun tuli raskaaksi. Lapsen syntymän myötä hän laittoi yrityksen tauolle.

-  Sain yrityksen aluille ja pienen liikevaihdon, noin 25 000 euroa, kun tulin raskaaksi. Jäinkin saman tien äitiyslomalle, vaikka olin vähän päässyt alkuun. Tein siis juuri niin kun ei kannattaisi tehdä, jäin heti pois työelämästä pariksi vuodeksi.

Pajusta jännitti palata takaisin yrityksen pariin. Olemassa olevat asiakkaat olivat välillä soitelleet ja kyselleet koska hän palaa äitiyslomalta. Heistä oli Pajuselle vähän turvaa, kun hän palasi takaisin töihin. Pajunen koki asiakkaiden haluavan hänet takaisin. Hän palasi pikkuhiljaa töiden pariin lapsen ollessa puolitoistavuotias.

Eron jälkeen matkaan on mahtunut paljon haasteita. Eron myötä Pajusen elämässä käynnistyi uusi ajanjakso henkisen kasvun kannalta. Näihin vuosiin pienen lapsen äitinä, käytännön yksinhuoltajana ja yrittäjänä on mahtunut monia vastoinkäymisiä.

Pajunen osti hometalon ja sen tuoma sairastuminen ja taloudellinen kriisi olivat haastavia aikoja elämässä. Eräänä kesänä Pajunen sai punkinpuremasta borrelioosin, josta kokonaan toipuminen vei pari pitkää vuotta. Kaikkien kriisien keskellä Pajusen yritys on kannatellut heitä taloudellisesti, mutta myös henkisesti. Pajunen kokee olevansa unelmatyössään.

-  Kaikenlaista mahtuu matkalle, ja silti olen koko ajan tehnyt unelmatyötä yrittäjänä, ja saanut valtavasti iloa ja merkityksellisyyttä tästä työstä.

Pajunen kertoo, ettei yrittäjyys ole kaduttanut. Haastavinta yrittäjyys on silloin, kun hän tekee kirjanpitoa ja veroilmoitusta. Silloin Pajunen miettii, että kaikesta pitää ottaa yrittäjyydessä itse vastuu, vaikka tukijoukkoja onkin. Kuitenkin kaikkien vaikeuksienkin keskellä Pajusen elämässä on aina ollut ilon hetkiä.

-  12 vuoteen on mahtunut ihan huikeita asioita ja mielettömiä ihmissuhteita. Kriisit ja elämänilo kulkevat käsi kädessä. Ei se ole vain joko tai. Kriisit ovat portteja itseen ja omaan totuuteen. Niiden kautta opimme itsestämme todella paljon. Kriisit pakottavat meidät pysähtymään.

Pajunen kokee, että vastoin yleistä uskomusta, yrittäjänä hänellä on enemmän välittäviä ihmisiä ympärillään, kun ollessaan palkkatöissä. Pajunen tuntee, että hänestä huolehditaan nyt enemmän. Se johtuu myös siitä, että Pajunen on itse yksinyrittäjänä opetellut ottamaan tukea vastaan.

Vastoinkäymisistä osaamista yrittäjyyteen

Vastoinkäymisten antaman opin myötä Pajunen pystyy valmentamaan paremmin muutoksen keskellä kamppailevia ihmisiä.                                                       

-  Jos en olisi itse käynyt läpi mitään, sittenhän olisin vaan sellainen, että kaikki järjestyy. Nyt tiedän, mitä ovat todellinen epätoivo ja yksinäisyys, millaista on käsitellä traumoja äitiyden ja muun elämän ohella, mitä on hoitaa kaikki asiat yksin ja samalla elää hyvää, omannäköistä elämää.

Pajunen kehottaa hakemaan tukea yhteisöistä.

-  Ei tarvitse jäädä yksin oman arjen keskelle ihmettelemään, vaan suosittelen hakemaan vertaistukea. Kannattaa jutella erilaisille ihmisille, tehdä pieniä haastatteluja ja lyöttäytyä sellaisten ihmisten seuraan, jotka innostavat. Onneksi on esimerkiksi Mibin kaltaisia yhteisöjä, joissa äidit voivat jakaa työhön ja äitiyteen liittyviä kokemuksia. Elämä on ainutkertaista ja jokainen sekunti on merkityksellinen.

Riikka Pajunen

Riikan haastattelun pohjalta koostanut: Katja Pietarinen

Kuvat: Tommi Loimovuori



Riikka Pajunen haluaa yrityksensä kautta tukea muita yrittäjiä onnellisen työelämän luomisessa ja yksittäisiä ihmisiä omannäköisen työelämän löytämisessä. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjan ”Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi”. Lisäksi Pajunen järjestää verkkopohjaisia valmennuksia ja retriittejä teeman ympärillä.  Voit lukea lisää aiheesta ja alkavista kursseista Pajusen nettisivuilta

https://www.riikkapajunen.fi/

https://www.montevista.fi/


Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. Meidän tavoitteenamme on perheystävällisempi ja tasa-arvoisempi työelämänä sekä naisten työmarkkina-aseman parantaminen. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen. Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.