Rohkeasti kohti unelmia

Heti uuden vuoden alkuun esittelemme blogissa liikunnallisen elämäntavan ja yrittäjyyden puolestapuhujan Laura Kaartisen. Laura on monialainen yrittäjä, motivaatiopuhuja, hyvinvointi- ja ammattivalmentaja sekä kolmen lapsen yksinhuoltaja. Arjen aikataulut kietoutuvat lasten, harrastusten ja töiden ympärille.

”Minulle on aina ollut tärkeintä perhe ja ystävät. Ihan pienestä asti olen rakastanut, kun ympärillä on elämää ja ääntä. Aikatauluissani ensin tulee lapset ja perhe, sitten ystävät ja työ. Mutta olen aina ollut myös sitä mieltä, että nuo kaikki on mahdollista yhdistää.”

Arjen sujuvuudesta keskustellaan paljon sekä sen vaikutuksesta hyvinvointiin. Laura kertoo, että lapset ovat valtaosan ajasta hänen luonaan ja omana vinkkinään hän mainitsee joustavuuden arjen rutiineja kohtaan.

”Me voimme ihan hyvin syödä iltapalan autossa tai olla koko viikonlopun yöpuvussa, jos siltä tuntuu. Olen onnellinen siitä, että olen osannut opettaa lapsille, että ei ole vain tietynlaista hyvää arkea. Meidän arki on todella muuttuvaa ja lapset osaavat elää sen mukana. Uskon, että vanhempien tehtävä on opettaa elämään lapset muuttuvassa arjessa, jotta se olisi helpompaa kaikille. Se, että lapsen opettaa nukkumaan esimerkiksi hiljaisuudessa voi olla joku päivä ongelma, jos ei pääsekään hiljaisuuteen nukkumaan. Uskon, että avoin mieli, positiivinen asenne, ennakointi ja se, ettei turhasta stressaa ovat isoimmat tekijät arjen pyörittämisessä.”

Pieni tukiverkosta aiheuttaa haasteita silloin kun vastaan tulee tilaisuuksia, jonne lapsia ei voi ottaa. Tällöin Laura kertoo etsivänsä heille hoitajan.

”Saatan myös olla aika vaativa itseäni kohtaan ja haluan asioiden etenevän tietyllä tavalla. Täytyisi muistaa olla armollinen itselleen, ei elämä ole niin vakavaa ja aina kaikki järjestyy.”

Ero muutti elämän

Ero lasten isästä vuonna 2019 havahdutti Lauran ja hän rupesi miettimään missä ovat ne hänen ammatilliset haaveensa ja tavoitteensa.

”Olin aina ajatellut, että kunhan muilla on asiat hyvin, niin sitten kaikki on hyvin. Eron myötä rupesin ajattelemaan, että minullakin on haaveet ja unelmat, olen myös Laura enkä vaan äiti ja puoliso. Rupesin tekemään päätöksiä itseäni varten ja koen, että se oli myös hetki, jolloin minusta kasvoi vielä parempi äiti. Olin ehkä siihen asti kuvitellut, että äidin rooliin kuuluu muiden miellyttäminen. Ja tämä on huonoin opetus koskaan!”

Hyvinvoinnista voimaa arkeen

Laura kertoo, että haluaa työssään auttaa ihmisiä voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin ja etenkin inspiroida muita naisia unelmoimaan ja tavoittelemaan unelmia.

”Tiesin aina, että haluan tehdä työkseni jotain sellaista, missä tavoitan paljon ihmisiä ja pystyn auttamaan heitä voimaan paremmin, tavoittelemaan unelmiaan ja ennen kaikkea uskomaan itseensä. Haluan luoda sosiaaliseen mediaan ilmapiirin, jossa toista tukemalla voittaa eniten itse. Kehumalla ja auttamalla toisia saat takaisin enemmän. Ja se, miten toimit nyt, vaikuttaa tulevaisuuteesi. Miten kohtaat ihmisiä ja miten puhut ihmisistä, on sinun käyntikorttisi. Lapset ovat usein mukanani töissä, jotta voin opettaa heille työn tekemisen merkityksen. Äitinä haluan opettaa lapsille elämän realiteetteja: rahapuhetta, töiden ja koulutuksen arvoa, ihmisten arvostusta ja luoda heille turvallisen elämänalun.”

Yrittäjäksi Laura kertoo tulleensa vahingossa, mutta nyt ei voisi muuta vaihtoehtoa kuvitella. Sama tapahtui sosiaalisen median kanssa. Laura huomasi, että hänen tuottamansa sisältö houkutteli ja tarjosi ihmisille samaistumispinnan.

Verkostoitumisen tärkeys

Epäilijöihin Laura on myös matkan varrella törmännyt.

”Ihmiset ajattelevat, että olen saanut kaiken helpolla. ”Helppohan sillä” - lauseita kuullut. Olen kuitenkin rakentanut kaiken nollasta, ilman mitään perintöjä ja neuvoja, kantapään kautta ja todella opetellen. Paljon epäonnistumisia, mutta ennen kaikkea isoja uhrauksia. Olen tehnyt paljon töitä, menettänyt ystäviä, ollut poissaoleva, kokenut burnoutin. Moni ei näe sitä matkaa vaan pelkän lopputuloksen.”

Verkostoitumisen tärkeyttä Laura haluaa korostaa.

”Olen itse löytänyt parhaimmat ystäväni somesta. En pyri kiillottamaan julkaisujani vaan teen niitä arkisesti arkisista asioista. Luulen, että tähän on seuraajien helppo samaistua ja hakea sitä vertaistukea. Haluan tuoda esille, että äiti voi olla myös menestynyt uranainen ja silti hyvä äiti!”

 Esittely: Laura Kaartinen on Greenfit Ruoholahden toinen omistaja, somevaikuttaja, monialainen hyvinvointiyrittäjä, motivaatiopuhuja ja kolmen lapsen yksinhuoltaja.


Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. Meidän tavoitteenamme on perheystävällisempi ja tasa-arvoisempi työelämä sekä naisten työmarkkina-aseman parantaminen. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen.

Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.