Uraäidin urasuunnitelma uuteen vuoteen

Oman uran johtaminen ja urasuunnittelu kannattaa, sillä se tukee hyvinvointia ja motivaatiota. Parhaimmillaan ura on elämän läpi jatkuvaa suuntautumista kohti itseä kiinnostavia ja itselle merkityksellisiä asioita. Uralla etenemisen voi nähdä osana yhä enemmän oman näköisen elämän elämistä.

Urasuunnittelu tukee myös omien ammatillisten tavoitteiden saavuttamista ja mahdollistaa muuttuvassa työelämässä mukana pysymisen. Se antaa mahdollisuuden vaikuttaa oman elämän suuntaan, tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja saavuttaa oman näköinen ja merkityksen täyteinen työelämä.

MiBin vinkeillä teet itsellesi urasuunnitelman uuteen vuoteen!

Urasuunnitelman tekeminen

Urasuunnitelman tekemiseksi kannattaa varata rauhallinen hetki sekä kynää ja paperia omien ajatusten hahmotteluun. Suunnittelua voi olla tehokasta tehdä myös ystävän kanssa, joten nappaa tekstin talteen ja lähde vaikka yhdessä kävelylle.

Vastaamalla itseäsi ja uraasi koskeviin kysymyksiin voit luoda tälle vuodelle urasuunnitelman, jonka pohjana ovat omat vahvuutesi, osaamisesi ja kiinnostuksen kohteesi. Samalla vahvistat tasapainoa työn ja muun elämän välillä.

Valmista? Lähdetään liikkeelle!

Reflektointi

  • Millaisia vahvuuksia, taitoja ja osaamista minulla on? Miten voisin saada vahvuuteni mahdollisimman hyvin käyttöön tänä vuonna?

  • Mistä saavutuksista olin erityisen ylpeä viime vuonna? Mistä pidin, mikä sai minut syttymään? Miten voisin lisätä näitä kokemuksia elämääni?

  • Millaisia kehityskohteita minulla on? Millaista uutta osaamista tarvitsen tänä vuonna ja pidemmällä tähtäimellä?

  • Mitkä ovat minulle tärkeimmät arvot elämässä? Pystynkö tällä hetkellä elämään elämääni riittävästi arvojeni mukaisesti? Miten työ vaikuttaa tähän?

    • Kokeile esim. tätä työkalua, jolla voit kartoittaa itsellesi tärkeät arvot

Pitkän aikavälin uratavoitteet

  • Mihin olen tyytyväinen työelämäni/urani nykytilanteessa? Tuntuvatko tekemäni asiat merkityksellisiltä? Mihin kaipaan muutosta (esim. työtehtävät, työpaikka, ala)?

  • Missä haluan olla seuraavan kolmen, viiden ja kymmenen vuoden päästä urallani?

  • Mihin minun tulee keskittyä tänä vuonna, jotta pääsen pitkän aikavälin tavoitteisiini?

Osaamisen kehittäminen

  • Millaisia uusia taitoja haluan oppia tänä vuonna? Millaisiin koulutuksiin ja tapahtumiin haluan osallistua? Haluanko suorittaa tutkintoja, sertifiointeja tai osaamiskokonaisuuksia?

  • Mitä uutta alallani tapahtuu parhaillaan? Mistä minun ainakin tulisi olla perillä?

  • Miten voin hyödyntää osaamistani edetäkseni nykyisessä työssäni tai tavoitellessani uusia haasteita?

  • Voisinko hyödyntää mentorointia osaamiseni kehittämisessä?

Verkostoituminen

  • Keitä ovat ihmiset, joihin haluan tänä vuonna tutustua ammatillisesti tai mistä organisaatioista he tulevat?

  • Keitä minä voi auttaa ja kuka voi auttaa minua uralla eteenpäin?

  • Millaisia verkostoitumistilaisuuksia tai verkkoalustoja voin hyödyntää?

  • Millaisilla alustoilla (esim. LinkedIn, ammatilliset julkaisut) minun kannattaisi tehdä osaamistani näkyväksi?

Urasiirtymät

  • Suunnittelenko tällä hetkellä uramuutosta: esimerkiksi roolin, työpaikan tai alan vaihtoa? Millaisia askelia uuteen suuntaan voisin tänä vuonna ottaa?

  • Millaiset työtehtävät, roolit ja alat vastaavat arvojani, kiinnostuksen kohteitani ja vahvuuksiani?

  • Kenelle minun kannattaa puhua ääneen unelmistani ja suunnitelmistani, jotta minulle voidaan tarjota tukea ja uusia mahdollisuuksia?

Työ ja perhe

  • Miten sovitan yhteen työn ja perheen tänä vuonna? Millaisia joustoja ja palveluita voin hyödyntää? Jaammeko mahdollisen puolison kanssa riittävästi tasan koti- ja metatöitä? Millaisia voimavaroja saan töistä ja perheestä ja miten voin maksimoida niitä?

  • Onko nykyinen työnkuvani, työpaikkani tai tiimini perheystävällinen? Jos ei, voinko hakeutua paikkaan, jossa tasapaino työn ja perheen välillä olisi parempi?

  • Miten hallitsen tänä vuonna aikaani, jotta voin keskittyä aidosti tärkeisiin asioihin kotona ja töissä?

  • Millaisia rajoja minun tulee asettaa, jotta pystyn huolehtimaan hyvinvoinnistani?


Uralla eteneminen vaatii ripauksen rohkeutta

Lopuksi: ole urallasi rohkea!

Kun oman uran suunta kirkastuu, ole rohkea tekemään pieniä ja suuria valintoja sekä uskaliaita kokeiluja ja tartu tilaisuuksiin, joiden kautta voit kasvaa ja saada näyttöjä, jotka vievät uralla eteenpäin.

Ja vaikka urasuunnittelu kannattaa, jätä myös aina tilaa sattumalle ja tartu rohkeasti mahdollisuuksiin. Vääriäkin valintoja tulee joskus tehtyä, mutta niistäkin selviää ja oppii itsestään uutta. Sen jälkeen voi taas tehdä uuden suunnitelman.

Uraäidin urasuunnitelman kannattaa olla joustava ja sopeutuva ja ottaa huomioon, että niin uraan kuin perheeseen liittyvät prioriteetit muuttuvat ajan myötä. Kun urasuunnitelmaa arvioi uudelleen ja hienosäätää säännöllisesti, se voi auttaa säilyttämään tasapainon työn ja muun elämän välillä.

Tukea uralla etenemiseen

Jos kaipaat tukea ja verkostoja uralla etenemiseen, liity jäseneksi Mothers in Business -järjestöön! Tarjoamme jäsenillemme osaamista, verkostoja ja vertaistukea ja rakennamme perheystävällisempää työelämää. Jäseneksi voit liittyä edulliseen 40 € vuosihintaan.

Lue lisää: www.mib.fi/liityjaseneksi

Kirjoittaja:

Susanna Bergendahl
Viestintäpäällikkö, MiB ry


Mothers in Business on järjestö äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. Meidän tavoitteenamme on perheystävällisempi ja tasa-arvoisempi työelämä sekä naisten työmarkkina-aseman parantaminen. Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli neljän tuhannen MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen.

Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.