Annica Moore Mothers in Business MiB ry:n toiminnanjohtajaksi

Uraäitien yhdistys Mothers in Business haluaa nähdä muutoksen kohti perheystävällisempää yhteiskuntaa, ja vahvistaa organisaatiotaan toiminnanjohtajalla. “Onnistunut työn ja perheen yhteensovittaminen nousee yhä tärkeämpään asemaan työelämän murroksessa”, toiminnanjohtajaksi valittu Annica Moore toteaa.

 
(Kuva: Suvi Kivimaa, Studio Torkkeli)

(Kuva: Suvi Kivimaa, Studio Torkkeli)

Mothers in Business MiB ry:n toiminnanjohtajaksi on valittu 9.3.2020 alkaen YTM, FM Annica Moore. Moore tulee tehtävässään vastaamaan yhdistyksen operatiivisesta johtamisesta, vaikuttamistyöstä, sidosryhmäyhteistyöstä sekä rahoituksesta. 

Moore on aikaisemmin toiminut mm. projektipäällikkönä ja kansainvälisten yhteishankkeiden asiantuntijana Opetushallituksessa sekä yliopistojen kehitysyhteistyöverkosto UNIPIDin vetäjänä. Lisäksi hänellä on kansainvälistä kokemusta Unescon tasa-arvo- ja ihmisoikeusasiantuntijana. Moore on pitkän linjan naisyhdistysaktiivi ja toiminut mm. Mothers in Business ry:ssä hallituksen puheenjohtajana sekä Naisjärjestöjen keskusliitossa ja Suomen UN Womenissa.

“On hienoa päästä luotsaamaan yhteiskuntaa perheystävällisempään suuntaan” Moore innostuu. “Mothers in Businessin tavoitteena on yhteiskunta, jossa työ ja perhe kuuluvat samaan arkeen. Tämä vaatii rohkeita panostuksia perheystävällisyyteen.”

Työelämä on murroksessa, ja työelämässä menestyminen vaatii ketteriä tapoja osaamisen päivittämiseen. “MiBin toiminta mahdollistaa jo nyt jatkuvaa osaamisen kehittämistä työn ja perheen ohella”, Moore kertoo. “Yhteiskuntaan tarvitaan laajemminkin tämänkaltaisia mahdollisuuksia yhdistää mutkattomasti lapsiperheen arkeen sopivia ratkaisuja verkostoitumiseen ja uuden oppimiseen.”

Työelämän murros linkittyy myös ajankohtaiseen syntyvyyskeskusteluun. “Syntyvyyden osalta olisi hyvä siirtyä kohti konk­reet­ti­sia te­ko­ja. Tekoja, joilla va­le­taan taloudellisen selviytymisen, työn mur­rok­sen ja il­mas­tok­rii­sin huolestuttamiin potentiaalisiin vanhempiin lisää tu­le­vai­suu­denus­koa”, Moore vaatii.

Lisätietoja:

Annica Moore, p. 050 352 5347, annica.moore@mib.fi

Susanna Mikkonen, hallituksen puheenjohtaja, p. 050 911 7367, susanna.mikkonen@mib.fi 

Tiedote 19.2.2020

Mothers in Business (MiB) yhdistää yli 4000 urahenkistä äitiä, joille työn ja perheen yhdistäminen on luonnollinen osa arkea. Järjestö tarjoaa mahdollisuuksia työelämätaitojen ja oman osaamisen kehittämiseen ja edistää äitien asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa. https://www.mothersinbusiness.fi/