Koronatilanne tuo poikkeuksellisia haasteita työn ja perheen yhteensovittamiseen

Sanna Kranjc _ Kuva_ Suvi Kivimaa, Studio Torkkeli .jpg

Työtä ja lasten hoivaa yhteensovittavat vanhemmat tasapainoilevat uuden arjen kanssa, kun valtaosa päiväkoti-ikäisistä ja koululaisista pidetään päivisin kotona. Urasuuntautuneita äitejä yhdistävän Mothers in Businessin jäsenkyselyn mukaan kolme neljästä äidistä kokee tilanteen melko tai erittäin kuormittavaksi. Työnantajilta toivotaan etenkin etätyömahdollisuutta, mahdollisuutta sijoittaa työaikoja joustavasti sekä empaattista suhtautumista työn ja lastenhoidon yhteensovittamiseen. Kyselyyn vastasi 963 järjestön jäsentä.

“Jäsentemme mukaan työpaikoilla on mahdollistettu erittäin hyvin etätöiden tekeminen ja työaikojen joustava sijoittelu. Erittäin tärkeänä tukena koetaan myös työnantajan empaattinen asenne tässä poikkeustilanteessa. Ymmärtäväisyyteen ja inhimillisyyteen kannattaa ehdottomasti panostaa molemmin puolin, eikä empatia maksa mitään. Haaste on yhteinen ja ratkaisuja haettava yhdessä”, Mothers in Businessin varapuheenjohtaja Sanna Kranjc uskoo.

Parhaiten kyselyn mukaan työpaikoilla on mahdollistettu etätyöt (93 %), työaikojen joustava sijoittelu (76 %). Empaattisessa suhtautumisessa työn ja lastenhoidon yhteensovittamiseen koetaan onnistuttavan kolmessa viidestä työpaikasta (61%). Tämän äidit nostivat kuitenkin etätyöoikeuden jälkeen kaikkein tärkeimmäksi tuen muodoksi tässä tilanteessa. Valtaosa vastaajista pitää myös mahdollisuutta työkuorman keventämiseen tai lyhennettyyn työaikaan tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Lyhennetty työaika on tällä hetkellä mahdollistettu vajaassa kolmanneksessa vastaajien työpaikoista ja työkuorman keventäminen 16 prosentilla.

“Niin työntekijät kuin työnantajat ovat ison haasteen edessä koronan myötä. Kaikilla työpaikoilla on hyvä keskustella tilanteesta, joka työntekijöiden kotona tällä hetkellä vallitsee, ja miten se vaikuttaa työssä jaksamiseen. Ilman työnantajan tarjoamia joustoja, on selvää, että lastenhoidon yhdistäminen työntekoon kuormittaa perheellisiä työntekijöitä. Mikäli mahdollista, on hyvä tarkastella työkuorman keventämistä tai työajan lyhentämistä, jos työntekijä sitä toivoo”, Kranjc sanoo.

Työn ja lastenhoidon yhteensovittaminen vaikuttaa jaksamiseen

Kyselyn vastaajista erittäin kuormittavaksi tilanteen kokee neljännes (24 %) ja melko kuormittavaksi noin puolet (48 %).

“Vastaajista 80 prosenttia hoitaa lapsiaan nyt kotona. Kun mukaan otetaan ne, joilla lapset ovat osittain kotona ja osittain päivähoidossa tai koulussa, nousee osuus lähes 90 prosenttiin. Ne työnantajat, jotka nyt ymmärtävät ja tukevat työntekijöitään, saavat vastalahjaksi sitoutuneen ja hyvinvoivan työntekijän, joka luultavimmin haluaa olla mukana ratkaisemassa myös työnantajan kohtaamia haasteita”, Kranjc kannustaa.

Kyselyn vastaajilla on myös runsaasti vinkkejä työnantajille siihen, miten työntekijöitä voi tukea koronatilanteessa:

  • Työnantajilta toivoisin empaattista suhtautumista ja yksilöllistä mahdollisuutta erilaisiin joustoihin. Jo se, että tilanne ymmärretään, tekee asiasta paljon siedettävämpää.

  • Tulevaisuudessa työnhakija voi hyvinkin kysyä työhaastattelussa "miten huomioitte perheiden poikkeukselliset tilanteen Korona-kriisin aikana?"

  • Ymmärrystä ja luottoa omiin työntekijöihin 

  • Ymmärrän että on tosi tärkeää saada yritys pidettyä hengissä, mutta parhaiten se onnistuu sitouttamalla työntekijät. Ja tämä onnistuu henkilöstön kohtaamisella hankalassa ja uudessa tilanteessa.

  • Selkeää linjausta töiden priorisointiin ja ymmärrystä siihen, ettei työpanos tällaisessa tilanteessa ole 100%.

  • Jospa työnantajat, varsinkin isoimmat konsernit, hoksaisivat tarjota jotain etäohjelmaa lapsille esim muskari, askartelu, satutunti, ohjattu satutanssi tms. Että edes hetkeksi päiväkoti-ikäinen saisi ohjattua tekemistä päiväänsä ilman vanhempien ideointivastuuta. Antaisi myönteisen kuvan työnantajasta, että firma ymmärtää tilanteen ja antaa tukea, joka mahdollistaa työnteon.

  • Etäkahvit, etätaukojumpat ja ylipäänsä yhteinen tekeminen ja asioiden jakaminen auttaa jaksamaan. 

  • Hallintojohtaja muistutti, että nyt pitää ja saa olla itselleen armollinen kun on etätyö ja lapset kotona.

Useat löytävät tilanteesta myös nyt käyttöönotettuja asioita, joiden toivoo jäävän käytännöiksi koronan jälkeenkin.

  • Aktiivinen etätyöskentely tulee jäämään osaksi työviikkoani myöhemminkin.

  • Avoin ja erittäin nopea sisäinen tiedonjako, ei pelkästään tiimin sisällä, myös johtoryhmältä.

  • Etäosallistumismahdollisuus kaikkiin palavereihin. Se, että lähes kuka tahansa projektin jäsen voi tehdä töitä sijainnista riippumatta.

  • Hyvät etätyön rutiinit, kuten päivittäiset virtuaalikahvit ja avoimet kalenterit ja fiksusti mietityt palaverit agendoineen

  • Joustava työajan sijoittaminen.

  • Palaverit on tehokkaampia ja lyhyempiä

  • Parempi ymmärrys perheen ja työn yhteensovittamisesta ja halukkuus edistää sitä. 

  • Työmatkojen vähentäminen (huomioiden erityisesti ilmastoystävällisyys, tehokas ajankäyttö)


Lisätietoja:

Yhteenveto kyselyn tuloksista 

Valokuvat: Sanna Kranjc / Kuvat: Suvi Kivimaa, Studio Torkkeli

Sanna Kranjc, p. 050 535 1988, sanna.kranjc@mib.fi

Annica Moore, p. 050 352 5347, annica.moore@mib.fi 


Mothers in Business (MiB) yhdistää noin 4000 urahenkistä äitiä, joille työn ja perheen yhdistäminen on luonnollinen osa arkea. Järjestö tarjoaa mahdollisuuksia työelämätaitojen ja oman osaamisen kehittämiseen ja edistää äitien asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa. Kyselyn vastauslinkki lähetettiin järjestön jäsenille sähköpostitse, ja se jaettiin myös järjestön suljetussa Facebook-ryhmässä. Kysely oli avoinna 31.3.–7.4.2020, ja siihen vastasi 963 jäsentä. | https://www.mothersinbusiness.fi/