Esihenkilö, näin tuet perheellistä työntekijää päiväkotien ja koulujen sulkeutuessa

Meneillään oleva lakko haastaa päiväkoti- ja kouluikäisten lasten vanhempien arkea. Työnantajilla on tässä poikkeuksellisessa tilanteessa tilaisuus huolehtia työntekijöiden hyvinvoinnista sekä sitouttaa osaajiaan helpottamalla työn ja perheen yhteensovittamista. 

Äitien yhdistys Mothers in Businessin johtaja Annica Moore antaa konkreettiset vinkit perheystävälliseen johtamiseen kaikille esihenkilöille:

  • Myönteinen suhtautuminen ja ymmärrys kantavat pitkälle

Mothers in Businessin jäsenkyselyssä perheystävällisen työpaikan tärkeimmäksi kriteeriksi nousi myönteisesti työn ja perheen yhteensovittamiseen suhtautuva esihenkilö. Empaattisella suhtautumisella ja kannustavalla asenteella pääsee tällä haastavalla viikolla jo pitkälle.

  • Mahdollista etätyö matalalla kynnyksellä

Koronatilanne totutti jo monet vanhemmat tasapainoilemaan etätyön ja lastenhoidon haastavan yhdistelmän kanssa. Etätyö voi helpottaa myös vanhempaa, joka vaihtaa lastenhoitovuoroa puolison tai muun aikuisen kanssa kesken päivän.

  • Tarjoa lyhyempää työaikaa tai mahdollisuutta poissaoloihin

Saldojen lyhentäminen, miinuksen kerryttäminen tai vuosilomapäivien pitäminen lyhyellä varoitusajalla voi auttaa työntekijää selviämään lakkoviikosta.

  • Tarjoa joustoa työaikoihin

Normaalia pidemmät liukumat tarjoavat työntekijälle mahdollisuuden työskentelyn jatkamiseen iltaisin tai aloittamisen ennen lasten heräämistä. Liukumat myös helpottavat vuorottelua mahdollisen puolison kanssa. Poikkeustilanteessa myös mahdollisuudesta työskennellä viikonloppuna voi olla hyötyä. Jos työssä ei ole mahdollisuutta liukumiin, tarjoathan matalalla kynnyksellä mahdollisuutta esimerkiksi vuoronvaihtoon tai muuhun sopimiseen kollegoiden kesken.

  • Varaudu yllätyksiin ja jousta muuttuvissa tilanteissa

Osalle vanhemmista lakkotilanne tarkoittaa aamuista kilpajuoksua päiväkodille, jossa mahdollisuus hoitoon vasta lopullisesti varmistuu. Suhtaudu ymmärtävästi lyhyellä varoitusajalla tapahtuviin muutoksiin ja jousta mahdollisuuksien mukaan, jotta työnteko on mahdollista muuttuvissa tilanteissa.

  • Pidä huolta työntekijöiden jaksamisesta

Lastenhoidon järjestäminen lakkoviikolla aiheuttaa monessa perheessä haasteita ja kuluttaa vanhempien voimavaroja. Vaikka työt hoituisivatkin etänä tai iltaisin ja viikonloppuisin, työn ja lastenhoidon vuorottelu on rankka yhtälö. Sano siis ääneen, että ymmärrät, ettei työpanos tällä viikolla ehkä yllä normaalitasolle. Voit kuitenkin pyytää työntekijääsi tekemään parhaansa haastavassa tilanteessa ja kertoa, että se riittää. 

Hyvällä johtamisella varmistat, että lakkoviikolle asetetut tavoitteet ja työtehtävät on oikein mitoitettu. Näin pidät huolen, että työntekijän jaksaminen riittää myös tulevina viikkoina.

Mothers in Business (MiB) yhdistää yli 4500 urastaan kiinnostunutta äitiä. Järjestö tarjoaa mahdollisuuksia työelämätaitojen ja oman osaamisen kehittämiseen ja edistää äitien asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa.