Uraäitien kysely: Perhevapaauudistuksen kiintiöt valuvat yhä äideille

Mothers in Businessin tuoreen (07/2022) kyselyn mukaan yli puolet (55 %) perheistä siirtäisi ainakin osan kiintiöidyistä vanhempainrahapäivistä äidin käytettäväksi. Perhevapaauudistus vaikuttaa kuitenkin selvästi kasvattaneen halukkuutta jakaa perhevapaat tasaisemmin. Halukkuutta lisää isän työpaikan kannustus sekä imetyksen mahdollistaminen töissä.

Elokuun alussa uudistuneissa perhevapaissa molemmille vanhemmille on varattu 160 vanhempainrahapäivän kiintiö. Omasta kiintiöstä voi luovuttaa toiselle vanhemmalle korkeintaan 63 vanhempainrahapäivää.

Mothers in Business (MiB) -järjestö kysyi kesä-heinäkuussa jäseniltään perhevapaiden käyttöaikeita. Kyselyyn vastasi 549 yhdistyksen jäsentä. Vastaajia pyydettiin arvioimaan, miten he jakaisivat perhevapaat, jos heille syntyisi lapsi uuden perhevapaamallin ollessa voimassa.

Muutosta näkyvissä

Kyselyyn vastanneista äideistä 36 prosenttia uskoi, että perheen molemmat vanhemmat käyttäisivät täysimääräisinä omat 160 päivän kiintiönsä. Vuoden 2020 jäsenkyselyssä (n=554) vastaava luku oli 21 prosenttia.

Niiden vastaajien osuus, jotka siirtäisivät koko siirrettävissä olevan kiintiön äidin käytettäväksi, oli laskenut 55 prosentista uuden kyselyn 20 prosenttiin. Vastaavasti niiden vastaajien osuus, jotka siirtäisivät vain osan kiintiöstä äidin käytettäväksi, oli hieman noussut, 22 prosentista 35 prosenttiin.

“Kysely antaa rohkaisevia tuloksia siitä, että perhevapaauudistuksella voidaan saada aikaan muutosta hoivavastuun jakautumisessa tasa-arvoisempaan suuntaan”, kommentoi MiBin toiminnanjohtaja Annica Moore. “Erityisesti toisen vanhemman lisääntynyt ansiosidonnaisten vapaiden määrä kannustaa isiä jäämään pidemmäksi aikaa perhevapaille.”

Kuitenkin vain 5 % kyselyn vastaajista siirtäisi vanhempainrahapäiviä isän/perheen toisen vanhemman käytettäväksi. “Kyselymme osoittaa, että äidille nähdään edelleen kuuluvaksi suurempi osuus perhevapaista”, Moore toteaa.

Vapaiden tasajakoa edistää työelämän kannustus ja vakaa taloustilanne

Kyselyn avovastausten perusteella perhevapaiden tasan jakamista edistää perheissä erityisesti isän työnantajan positiivinen suhtautuminen ja tuki.

“Työyhteisön asenteilla on valtavasti merkitystä. Kannustava suhtautuminen isän vapaisiin on avainasemassa uudistuksen onnistumisessa”, arvioi Annica Moore. “Jos isälle ei hankita vapaiden ajaksi sijaista tai suhtautuminen miesten hoivavastuisiin on työpaikalla vanhanaikaista, perhevapaille jääminen koetaan vaikeaksi. Myös työehtosopimusten epäkohdat miesten ja naisten palkallisten perhevapaiden määrissä tulee korjata.”

Kyselyn vastaajat arvelivat, että myös vanhempien samantasoiset tulot tai muuten vakaa taloudellinen tilanne edistäisivät perhevapaiden jakamista tasaisesti. Tilanteissa, joissa toinen vanhempi tienaa enemmän kuin toinen, koettiin usein, että vähemmän tienaavan kannattaa jäädä kotiin hoitamaan lasta.

“Tämä on varsin yleinen uskomus”, toteaa Moore. “Perheiden kannattaa kuitenkin laskea, miten eri vaihtoehdot jakaa perhevapaat vaikuttavat talouteen. Usein paremmin tienaavan voi olla kannattavampaa jäädä ansiosidonnaisille vapaille, etenkin jos vaihtoehtona on, että toinen vanhempi jää pidemmäksi aikaa kotiin ja siirtyy kotihoidontuelle.”

Voiko työpaikalla imettää?

Perhevapaauudistuksen myötä äidit voivat palata töihin jo huomattavasti aiemmin, jolloin työelämässä tarvitaan tietoa ja ohjeita siitä, miten töihinpalaavia äitejä voidaan tukea imetyksen jatkamisessa.

“Suuri osa äideistä haluaa noudattaa imetyssuosituksia, joten äitien aikaisempi paluu työelämään edellyttää imetyksen ja työn yhteensovittamisen mahdollistamista työpaikoilla”, Moore muistuttaa.

MiB ry:n kyselyn perusteella työpaikoilla kaivataan ymmärrystä ja joustoja, jotka mahdollistavat imetyksen ja työnteon yhdistämisen. Esimerkkeinä nostettiin esiin joustavat etätyömahdollisuudet sekä mahdollisuudet taukoihin, joiden aikana voi pumpata tai imettää. Usein ratkaisut työpaikoilla ovat yksinkertaisia, kuten mukavan rauhallinen lukollinen paikka, jossa voi pumpata ja jossa on oma jääkaappi maidolle.

“Sen verran intiimiä pumppaus on, ettei maitoa halua viedä 150 henkilön yhteiseen jääkaappiin. Eikä yhdenkään imettäjän mieltä ylennä rasvaiset naureskelut omista kahvimaidoista taukohuoneen jääkaapin äärellä”, Moore kuittaa. 

Mooren mukaan imetyksen mahdollistaminen on työpaikoilla myös järkevää, sillä imetyksen terveysvaikutuksilla ehkäistään pitkässä juoksussa lasten sairastamisia ja myös vanhempien poissaoloja.

Lisätietoja:

Yhteenveto kyselyn tuloksista

Toiminnanjohtaja Annica Moore, p. 044 705 7333, annica.moore@mib.fi 

Mothers in Business (MiB) yhdistää noin 4000 äitiä, joille työn ja perheen yhteensovittaminen on luonnollinen osa arkea. Järjestö tarjoaa mahdollisuuksia työelämätaitojen ja oman osaamisen kehittämiseen ja edistää äitien asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa. Kyselyn vastauslinkki lähetettiin järjestön jäsenille sähköpostitse, ja se jaettiin myös järjestön suljetussa Facebook-ryhmässä. Kysely oli avoinna 20.6.–6.7.2022, ja siihen vastasi 549 yhdistyksen jäsentä. | https://www.mothersinbusiness.fi/