Syyskokouksessa valittiin jäseniä MiBin hallitukseen ja hyväksyttiin uusi strategia 2024–2026

Mothers in Businessin syyskokous on valinnut yhdistyksen puheenjohtaksi Olivia Kuusisen kaudelle 2024 ja hallitukseen viisi uutta jäsentä kaudelle 2024–2025. Lisäksi syyskokouksessa hyväksyttiin yhdistykselle uudistettu strategia vuosille 2024–2026.

Mothers in Business MiB ry:n syyskokouksessa 18.11.2023 valittiin yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi jatkokaudelle 2024 Olivia Kuusinen.

Kuusinen on koulutukseltaan ekonomi ja työskentelee kasvuyritys Suomen Rokotepalvelu Oy:n toimitusjohtajana. Hallitushakijoita haastatellut vaalitoimikunta kuvailee Oliviaa innostavana ja rohkeana johtajana, jolla on liiketoiminta- ja strategiaosaamista sekä hyvää yhdistyksen tuntemusta, mikä on omiaan luomaan edellytyksiä toiminnan tehokkaalle kehittämiselle.

“Kiitän jäsenistöä luottamuksesta ja lähden innolla viemään yhdessä eteenpäin MiBin uutta strategiaa. Sitä on ilo päästä jalkauttamaan kautta linjan hallituksesta aina jäsenistöön saakka”, Kuusinen sanoo.

“Tulevalla strategiakaudella on tärkeää panostaa yhdistyksen toiminnan merkitykseen niin yhteiskunnallisesti kuin yksittäisen jäsenenkin kannalta. Haluamme seuraavina vuosina keskittyä tukevaan jäsenkasvuun ja jäseniä palvelevaan sisältöön.”

Hallitustyö työelämän perheystävällisyyden puolesta kiinnosti laajasti

Toiminnanjohtaja Annica Moore iloitsee Mothers in Businessin hallitushakuun kohdistuneesta kiinnostuksesta. Yhdistyksen puheenjohtajaksi haki neljä (4) ja hallituksen jäseneksi 28 henkilöä.

“Hakemukset hallitukseen olivat tänä vuonna todella korkeatasoisia, ja saimme yhdistyksen johtoon upeaa osaamista”, Moore kommentoi. “On ilo huomata, että työ tasa-arvon ja työelämän perheystävällisyyden puolesta innostaa laajaa joukkoa osaajia.”

Mothers in Businessin hallituksen jäseniksi kaudelle 2024–2025 valittiin syyskokouksessa viisi henkilöä:

Noora Alanne, Pirkkala

Noora Alanne on kauppatieteiden tohtori, digitalisaation ja media-alan kasvujohtaja työnantajaliitossa ja Media-alan tutkimussäätiön johtaja. Alanne omaa vahvaa kasvujohtamisen ja osaamisen kehittämisen sekä koulutuspolitiikan osaamista, josta on hyötyä MiBin jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittämisen toiminnan vahvistamisessa.

 

Irina Kalmi, Kirkkonummi

Kalmi on kokenut ja monipuolinen johtamisen ja vaikuttamistoiminnan osaaja. Hänellä on takanaan monipuolinen ura, joka luo edellytyksiä useiden osaamisalueden kattamiselle hallitustyössä. Hän on hyvin verkostoitunut ja toiminut johtoryhmätehtävissä, hallituksissa sekä johdon sparraajana.

 

Terhi Kytö, Sipoo

Terhi Kytö tuo hallitukseen vahvaa talousjohtamisen ja juridiikan osaamista. Kytö toimii rahoitusalalla riskienhallintatehtävissä, Nordean kiinnitysluottopankin hallituksen sihteerinä ja Naisjuristien hallituksen puheenjohtajana.

 

Hanna Lehto, Helsinki

Lehdolla on monipuolista kokemusta yritysmaailman johdossa sekä muutosjohtamisessa. Hän on toiminut pörssiyhtiön henkilöstöjohtajana (ml. johtoryhmävastuu) sekä viestintä- ja markkinointijohtajana. Vahvan johtamiskokemuksensa kautta Lehdolla on strategista näkemystä työelämästä ja paloa naisten aseman parantamiseen.

 

Sanna-Riikka Valtonen, Turku

Valtosella on vahvaa ammatillista osaamista henkilöstön kehittämisen parista. Hän vastaan suuren yhtiöryhmän johtamisen kehittämisestä ja Talent Managementista. Valtosella on vahvat näytöt vapaaehtoisjohtamisesta ja järjestötoiminnan vastuurooleista niin MiBistä kuin Nuorkauppakamarista, ja hänen osaamisensa tuo hallitustyöskentelyyn arvokkaan lisän MiBin paikallistoiminnan ja vapaaehtoisjohtamisen tukemiseen ja kehittämiseen.

Valittujen lisäksi hallituksessa jatkavat vuonna 2024 Eeva Reittilä, Taina Vallander ja Netta Huttunen.

MiB uudisti strategiansa vuosille 2024–2026

Syyskokouksessa hyväksyttiin Mothers in Business ry:lle uusi strategia vuosille 2024–2026.

MiB haluaa olla elinvoimainen, muutosvoimainen ja kasvava työelämän tasa-arvoa ja perheystävällisyyttä edistävä järjestö. Tavoittelemme tulevina vuosina vahvaa jäsenpohjaa ja aktiivista paikallista toimintaa ympäri Suomen. Olemme rohkea työelämän uudistaja ja innostava verkosto urastaan kiinnostuneille osaajille. Teemme yhdessä maailman tasa-arvoisinta ja perheystävällisintä työelämää.

Seuraavan kolmen vuoden aikana MiB keskittyy kehittämään toimintaansa jäsenlähtöisesti ja palvelumuotoilee inspiroivaa ja arvoa tuottavaa sisältöä MiBin eri aktiivi- ja jäsenprofiileille. Haluamme myös lisätä MiBin tunnettuutta työelämän perheystävällisyyden ja tasa-arvon pää-äänenkannattajana ja vahvistaa suhteitamme poliittisiin ja työelämän päättäjiin. Järjestön rahoituspohjaa pyritään laajentamaan perustoiminnan vahvistamiseksi.

Tule mukaan toimintaan ja liity MiBin jäseneksi!

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Annica Moore, annica.moore@mib.fi, p. 044 705 7333

Puheenjohtaja Olivia Kuusinen, olivia.kuusinen@mib.fi