Johtaminen ei ole vain insinöörimiehiä varten: uraäitien johtajuushautomo nostaa naisia johtotehtäviin

Naisten johtotehtäviin nousemisen tiellä on edelleen hidasteita. Mothers in Business järjesti johtajuushautomon tukemaan ruuhkavuosia elävien äitien etenemistä johtotehtäviin. Järjestö kannustaa työpaikkoja luomaan naisille mahdollisuuksia johtotehtävien ja perheen yhteensovittamiseen.

Mothers in Business -järjestö (MiB) järjesti keväällä 2023 ensimmäistä kertaa johtajuushautomon nostamaan uransa nivelvaiheessa olevia äitejä johtotason tehtäviin. Hautomon tavoitteena on ollut edistää naisten asemaa johtotehtävien tavoittelemisessa myös ruuhkavuosissa, jolloin naiset tyypillisesti jäävät urallaan miehistä jälkeen. Hautomoon osallistui helmi-toukokuussa 135 äitiä.

Netta Huttunen

MiBin hallituksen varapuheenjohtaja Netta Huttunen kertoo, että johtajuushautomo sai järjestön jäsenistössä valtavan suosion. Paikat täyttyivät minuuteissa, ja jonoon jäi yli 200 halukasta.

“Johtajuusvalmennukselle on selkeästi äitien keskuudessa tilausta”, Huttunen toteaa. “Naiset haluavat sekä edetä urallaan että saada lapsia, eikä lasten saamisen tarvitse merkitä ura-ambitioiden jäämistä taka-alalle.”

Johtajuushautomo ei ole ollut perinteistä johtamiskoulutusta, vaan ajatuksena on ollut kehittää osallistujien osaamista ja pystyvyyskokemusta siten, että seuraava askel johtotehtäviin tuntuisi pienen lapsen äidille aidosti mahdolliselta.

Tea Klinga

“Johtajuushautomossa on opittu johtajuuden perusasioita, mutta myös haastettu omia uskomuksia siitä, millainen johtajan tulisi olla ja kenestä on johtajaksi”, kuvailee hautomon vetäjä Tea Klinga. “Osallistujat ovat päässeet pohtimaan omaa osaamistaan ja rakentaneet johtajan identiteettiään omien vahvuuksiensa päälle.”

Hautomo on pitänyt sisällään työpajoja ja luentoja, joiden avulla on kehitetty osallistujien pystyvyysuskomuksia ja osaamista sekä tarjottu mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja vertaistukeen.

Niina Ekqvist

Vaasalainen diplomi-insinööri Niina Ekqvist osallistui johtajuushautomoon hakeakseen lisää rohkeutta ja itsevarmuutta sekä vahvistusta urasuunnalleen.

"Oman johtotehtäviin etenemisen tiellä on ollut ennen kaikkea minä itse ja omat epävarmuudet", Ekqvist kommentoi. "Naisjohtajia on vielä varsin vähän, joten sopivat esikuvatkin ovat harvassa. Siksi johtajuushautomon kaltaiset mahdollisuudet ovat itselle tärkeitä.”

Ekqvist kokee saaneensa hautomosta vahvistusta sille, että hänestä todella on hyväksi ihmisjohtajaksi. Seuraavaksi hän haluaa tavoitella esihenkilöpositiota, jonka näkee tärkeänä askeleena matkalla kohti tulosvastuullista roolia.

Naisten saaminen johtotehtäviin edellyttää tukea ja ennakkoluulojen murtamista

Naisten eteneminen johtotehtäviin on Suomessa ollut haastavaa. EVAn tuoreimman lasikattomittauksen mukaan naisia oli kaikista suomalaisista johtajista 37,5 prosenttia. Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista vain seitsemän prosenttia on naisia, hallitusten jäsenistä taas 31 prosenttia. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan pörssiyhtiöiden hallituksissa toimivat naiset ovat miehiä selvästi useammin lapsettomia.

Netta Huttusen mukaan johtotehtävät kiinnostavat naisia, mutta sukupuolistereotypiat jarruttavat edelleen johtotehtäviin nousemista. Sukupuoliroolit vaikuttavat opiskeluvalintoihin, minkä seurauksena myös Suomen työmarkkinat ovat selkeästi jakautuneet miesten ja naisten aloihin.

“Meillä on totuttu näkemään johtajina asiajohtamiseen keskittyviä insinöörimiehiä, mikä saattaa johtaa siihen, että koemme tämän kaltaiset henkilöt luonnostaan hyvinä johtajina. Stereotyyppisiä käsityksiä hyvistä johtajista tulisi kuitenkin aktiivisesti haastaa, jotta johtajuus nähtäisiin aidosti mahdollisena myös naisille.”

Huttunen peräänkuuluttaa aktiivisia toimia naisten nostamiseksi johtotehtäviin. “Moni kaipaa tukea erityisesti ensimmäiseen johtotehtävään kiinni pääsemiseen, ja myös rohkaisua liiketoimintajohtamisen pariin. Työpaikoilla tulee pohtia, miten naisia kannustetaan johtotehtäviin, millaisia kriteereitä rekrytoinneissa käytetään ja huomioidaanko riittävästi, miten johtajan työtä voi hoitaa erilaisista elämäntilanteista käsin.”

Lisätietoja:

Netta Huttunen, hallituksen jäsen, Mothers in Business, netta.huttunen@mothersinbusiness.fi, p. 044 4309368

Tea Klinga, johtajuushautomon vetäjä, tea@johtakee.fi, p. 044 981 6036

Niina Ekqvist, ekqvist.niina@gmail.com, p. 050 316 1106


Mothers in Business (MiB) yhdistää yli 4000 äitiä, joille työn ja perheen yhteensovittaminen on luonnollinen osa arkea. Järjestö tarjoaa mahdollisuuksia työelämätaitojen ja oman osaamisen kehittämiseen ja edistää äitien asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa. https://www.mothersinbusiness.fi/