Uraäidit Yhdysvalloissa (osa 2): Yrittäjä loi äitiyhteisön

Keskenmeno, aviomiehen potkut ja muutto uudelle paikkakunnalle siivittivät Jessica Cavenderin yrittäjyyteen. FIT4MOM-hyvinvointipalvelut poikivat neljässä vuodessa markkinointiosaamista ja äitiverkoston.

Fitnessala kukoistaa Yhdysvalloissa, jossa sen vuotuisa markkina on käsittämätön 30 biljoonaa dollaria. Viimeisen kymmenen vuoden aikana pelkästään kuntosalijäsenyyksien määrä on noussut kolmanneksella. 

Jessica Cavender lähti hyvinvointibisnekseen mukaan franchise-yrittäjäksi ja huomasi, että siitä oli eniten hyötyä hänelle itselleen. Hän oli uudella paikkakunnalla Texasissa puolitoistavuotiaan lapsen kanssa, raskaana ja juuri saanut keskenmenon. 

”En tuntenut ketään ja oloni oli hiukan masentunut. Naapurini houkutteli minut äitiporukan ohjattuun kuntoiluun.”

Uraäidit Yhdysvalloissa osa2.jpg

Jessica teki vaunulenkeillä muiden odottajien ja äitien kanssa askelkyykkyjä, reisipitoja ja lihaskuntoliikkeitä. Poika Lucas hihkui kärrystä kannustusta. Jessicasta tuntui hyvältä, että lapsi sai samalla mallia terveellisiin elämäntapoihin. 

Parasta oli jakaa kokemuksia äitien kesken. Yksinäisyyden tunne alkoi väistyä. Pian Jessica oivalsi, että hän voisi tuoda suositun konseptin mukanaan Michiganiin.

Töitä perhevapaalla

Entrepreneur-lehti listasi alkuvuodesta FIT4MOM-palvelun yhdeksi vuoden 2019 lupaavista franchise-ketjuista. Sillä on Yhdysvalloissa lähes 300 franchise-harjoittajaa ja 1500 ohjaajaa. Vaunuja työnnetään jo 2600 toimipaikassa. 

Jessica selittää suosiota sillä, että äidit ja odottajat haluavat räätälöityjä hyvinvointipalveluja.

”Vartalon tuoreet muutokset voivat jarruttaa liikuntaa. Kuntosali ei houkuta, kun kukaan siellä ei tajua, mitä itse käy läpi. Ihan pientä vauvaa ei haluaisi jättää kotiin tai lapsiparkkiin.”

Jessicalle franchise-konsepti tarjosi työskentelymahdollisuuden perhevapaalla. Ohessa äitiyrittäjä verkostoitui, nautti vertaistuesta ja vahvisti omaa hyvinvointiaan. 

Opettajana toimineelle Jessicalle liiketoiminnan vetäminen oli kokonaan uutta. Aluksi jännitti se, mitä pitäisi hoksata markkinoinnissa. 

”Haastavinta oli palvelun räätälöinti. Kaliforniassa hyvinvointipalvelujen shoppailua leimaa pinnallisuus, joka puuttuu Keskilännen Michiganista. Täällä ohjaajan täytyy olla helposti lähestyttävä.”

Jessica on neljän vuoden aikana onnistunut työllistämään seitsemän ohjaajaa ja pitämään liikevaihdon voitollisena. Itselleen hän ei ole vielä maksanut palkkaa.  

“Haluan tukea äitien hyvinvointia ennemmin kuin rikastua. Olen saanut antamani moninkertaisesti takaisin. Yhteisön tuki auttoi esimerkiksi, kun jouduin itse leikkaukseen ja kun sain toisen keskenmenon.”

Markkinointia äideille

Jessicalla on nykyään noin 30 asiakasta, jotka hän tuntee erittäin hyvin. Markkinoinnissa hän ammentaa omasta kokemuksestaan. Äidit kuluttajina voivat tuntea syyllisyyttä palvelusta tai tavarasta, jonka he hankkivat itselleen perheen sijasta. 

Uraäidit Yhdysvalloissa osa 2.jpg

”Silloin täytyy perustella, miksi äidin saama hyvä, kuten vaikka ohjattu kärrylenkki lapsen ja muiden äitien kanssa, voi parantaa koko perheen hyvinvointia.” 

Jessican mieleen on jäänyt yrityksen perustajan vinkki ajatella yrittämistä vuoristoratana. Ylämäet ja alamäet vuorottelevat. 

 ”Tulee hetkiä, jolloin tekisi mieli hypätä pois kyydistä. Sitä ei kuitenkaan kannata tehdä silloin, kun fiilis on huono. Sinnikkyys palkitaan.” 

FIT4MOM-yrityksen seuraava askel on laajentua kansainvälisesti. Toimintaa on jo vireillä Eurooppaan, ensimmäisenä Saksaan. Ehkä franchise-äidit työntävät kärryjä pian Suomessakin?

3 tärkeää markkinoinnissa 

  • Uloin kehä markkinassasi ovat äidit, jotka vasta tarkastelevat palveluasi tai tuotettasi. He voivat odottaa sinulta rohkaisua, että tämä on myös heidän juttunsa. 

  • Jaa tarinasi. Äidit haluavat kuulla, kuinka palvelu tai tuote muutti sinun elämäsi.

  • Panosta aitoon keskusteluun opetellun myyntipuheen sijasta.

Kirjoittaja Tuovi Bresnahan (FM) on viestintäkonsultti, joka muutti vanhempainvapaalle Yhdysvaltoihin. Sarjassa tarkastellaan äitiyden ja työn yhdistämistä, voimavaroja ja uravalintoja Atlantin takana.

Lähteet:
Entrepreneur
www.axios.com

Kuvat: FIT4MOM Grand Travers
Kansikuva: Pixabay


Liity jäseneksi urasuuntautuneiden äitien järjestöön!

Mothers in Business MiB ry on juuri sinulle oikea järjestö, jos haluat päästä mukaan yli 300 osaamista kehittävään tapahtumaan, seminaariin ja striimiin vuosittain yhdessä yli 4 000 uraäidin kanssa.