MiB Voimavarahautomo vahvisti äitien tietoisuutta omista voimavaroista

MiB Voimavarahautomo toteutettiin syksyn 2023 aikana tavoitteenaan ennaltaehkäistä pienten lasten äitien uupumusta ja tukea siten koko perheen hyvinvointia. Voimavarahautomo toteutettiin Alli Paasikiven säätiön rahoituksen avulla pilottihankkeena, joka sisälsi vertaistuellisia ja kannustavia pienryhmätapaamisia MiBiläisille pienten lasten äideille.

Ryhmätapaamisia tutkimustietoa hyödyntäen

Voimavarahautomon pienryhmätapaamisten aiheina olivat mm. uupumuksen tunnistaminen ja siltä suojautuminen, oman identiteetin, oman toimijuuden ja omien vahvuuksien vahvistaminen ja omien palautumisen keinojen löytäminen. Nämä aiheet tutkitusti vahvistavat vanhemman resilienssiä ja toimintakykyä auttamalla suojautumaan uupumiselta. Ryhmätapaamisten aiheet suunniteltiin vahvasti tutkimustietoon perustuen hyödyntäen Jyväskylän yliopiston VoiKu-hankkeen tuloksia. VoiKu-hanke on osa kansainvälistä tutkimusta, joka osoitti mm., että vanhemmuuden uupumusta esiintyy erityisesti tasa-arvoisissa maissa.

Voimavarojen vahvistamista tarvitaan

Voimavarahautomon vaikuttavuutta mitattiin henkilökohtaisilla alku- ja loppukartoituksilla, joiden avulla nähtiin, että osallistujien tietoisuus omista voimavaroista ja kyky hyödyntää niitä parani vuorovaikutteisten pienryhmätapaamisten, työkalujen ja Voimavarahautomon yhteydessä järjestettyjen avointen verkkoluentojen myötävaikutuksella. Myös Voimavarahautomon aikana saadun avoimen palautteen ansiosta huomattiin, että Voimavarahautomon kaltainen vertaistuellinen, matalan kynnyksen toiminta koetaan mielekkääksi ja hyödylliseksi oman jaksamisen takaamisessa ja omien voimavarojen vahvistamisessa. Konkreettisesti tuen tarve ja kysyntä näkyivät jo Voimavarahautomon ilmoittautumisaikana, kun 30 osallistujapaikkaa täyttyi alle 3 minuutissa.

Mukana pienlapsiarjessa

Voimavarahautomon aikana lämminhenkisissä pienryhmissä ehdittiin nähdä monta aitoa elämänvaihetta; raskausajan alkuvaiheet pahoinvointeineen, odotuksen loppuvaiheet valmistautumisineen, uhmaikää, töihin paluu ja myös itsensä priorisointia uusien tai tuttujen harrastusten parissa. Voimavarahautomon sisältö kannusti myös osaltaan oman jaksamisen tason tarkasteluun ja tarvittaessa toimiin ryhtymiseen tilanteen muuttamiseksi, esimerkiksi lisäämällä omia rakkaita harrastuksia, vähentämällä työtaakkaa tai lisäämällä toisen vanhemman tai muun hoitajan hoivavastuuta. Voimavarahautomossa käsiteltiin vaikeitakin asioita vertaistuellisessa ja tukevassa ilmapiirissä ratkaisukeskeisesti.

Kiitos

MiB Voimavarahautomon fasilitoijana sain ilon ja kunnian tavata upeita mibiläisiä äitejä pienryhmätapaamisissa koko syksyn 2023 ajan. Huomasin konkreettisesti, miten tärkeää vertaistuki on. Se, että näkee, kuulee ja tuntee, ettei ole omien ajatuksiensa kanssa yksin. Yllätyin myös siitä, miten stigmatisoituna uupumusta edelleen yhteiskunnassamme pidetään, erityisesti vanhemmuuden uupumusta, joka on tutkitusti täysin oma ilmiönsä. Siksi koen, että uupumuksen tuntemusten sanoittaminen on erittäin tärkeää – se auttaa saamaan tukea ja myös antaa tärkeää vertaistukea muille.

Toivon, että jokainen saa ennaltaehkäisevää tukea omien voimavarojensa vahvistamiseksi hyvissä ajoin, myös hyvinä päivinä ja hyvissä vaiheissa, ei vain pitkäaikaisen kuormituksen tai loppuun palamisen hetkillä. Toivon, että Voimavarahautomon myötävaikutuksella kenenkään ei tarvitsisi kärsiä edes uupumuksen ensioireista tai peitellä omaa kuormittumistaan, vaan jokainen saisi olla vanhempi juuri sellaisena kuin on, hyödyntäen omia voimavarojaan itselleen sopivalla tavalla ja saaden stigma-vapaata tukea ennaltaehkäisevästi.

Syksystä sydämellisestä kiittäen,

Voimavarahautomon fasilitoija Anne Liljestrand

Lue lisää Vanhemmuuden voimavara- ja kuormitustekijät (VoiKu)-hankkeesta ja osallistu tutkimuksen avoimeen verkkokyselyyn tästä.


Mothers in Business (MiB) ry on järjestö kaikille äideille, jotka ovat kiinnostuneita urastaan. MiBin tavoitteena on tasa-arvoinen ja perheystävällinen työelämä. Järjestämme vuosittain eri puolilla Suomea satoja tapahtumia, jotka kehittävät ammatillista osaamista ja lisäävät hyvinvointia. Yli 4000 MiB-äidin joukko takaa vertaistuen ja arvokkaiden verkostojen kasvamisen.

Liity jo tänään - rakkaudesta uraan ja perheeseen.