Tunnelmia Helsingin Syysseminaarista

MiB Helsingin Syysseminaari:

Tarvitsemme rohkeutta tarttua haasteisiin

ja lisää perhemyönteisyyttä työelämään


Noin 180 urasuuntautunutta, korkeakoulutettua äitiä kokoontui verkostoitumisen ja itsensä kehittämisen äärelle Mothers in Businessin (MiB) Syysseminaariin lauantaina 26.10.2019 Helsingissä. Puheenvuoroissa, yleisökysymyksissä ja kahvipöytäkeskusteluissa todettiin, että äitien ammatillisen osaamisen ja roolin vahvistaminen on kaikkien etu. Se vaatii äideiltä henkisten esteiden ylittämistä ja työnantajilta ja yhteiskunnalta panostusta perhemyönteisyyteen.  

Seminaarin avannut MiBin hallituksen puheenjohtaja Annica Moore kehui MiBin yhteisön voimaa, joka puskee ajattelemaan eteenpäin ja isommin kohti vaativampia tehtäviä. 

“Muutamme maailmaa ja työelämää perhemyönteisemmäksi tapahtuma kerrallaan. Meillä on valtava tarve ja halu vaikuttaa yhteiskuntaan. Se näkyy myös MiBin jäsenmäärän nopeassa kasvussa”, Moore kertoi. 

MiBin hallituksen puheenjohtaja Annica Moore

MiBin hallituksen puheenjohtaja Annica Moore

Valtakunnan viralliseksi epäonnistujaksi itseään kutsuva yrittäjä Tomi Kaukinen hälvensi monelle tuttua epäonnistumisen pelkoa kertomalla epäonnistumisistaan ja siitä kaikesta hyvästä, mitä niistä on seurannut. Epäonnistuminen todistaa, että on uskaltanut yrittää ja ottaa riskin. Se myös kasvattaa.

“Mokattuaan ymmärtää oman inhimillisyytensä. Sitten on helpompi olla ymmärtäväisempi muita kohtaan esimerkiksi esimiehenä”, Kaukinen pohti. 

Yrittäjä Tomi Kaukinen

Yrittäjä Tomi Kaukinen

Häpeä ja pelko varjostivat muutosvalmentaja Maaretta Tukiaisen uran alkua. Kateus sai hänet lopulta luopumaan pelosta ja tarttumaan mahdollisuuksiin. Tukiainen kannusti MiBin jäseniä selättämään pelon ja sanomaan kyllä uusille asioille. Tukiaisen mukaan ruuhkaisessa arjessa pystyy keskittymään tärkeimpään esimerkiksi karsimalla turhan työn not to do -listalle. 

“Merkitys lisääntyy, kun tekee vain sitä mikä on tärkeintä”, Tukiainen tiivisti. 


Kansanedustaja Eeva Kalli puhui perheen ja työn yhdistämisestä lainsäätäjän ja pienten lasten vanhemman näkökulmista. Hän vaati perhemyönteisiä tekoja niin yhteiskunnalta ja työnantajilta kuin perheiltäkin. Hän kiirehti etenkin perhevapaauudistusta ja isien ansiosidonnaisen vapaan pidentämistä. Työnantajilta hän toivoi joustoja työaikoihin ja -käytäntöihin sekä sallivampaa ilmapiiriä osa-aikaiseen työhön.

“Johtamisella voi kannustaa osa-aikaiseen työhön ja muihin perhemyönteisiin käytäntöihin. Etenkin työvoimapulasta kärsivillä aloilla perhemyönteisyys on työnantajalle rekrytointivaltti”, Kalli muistutti. 

“Lapset ovat suojelleet minua työelämän paineilta, sillä perheen myötä identiteettini ei rakennu vain työn ja siinä onnistumisen tai epäonnistumisen varaan”, Kalli pohti.

Toimittaja Miina Lange ja media-alalta sekä politiikasta tuttu Lotta Backlund äänittivät seminaarissa suositun podcastinsa sadannen jakson, jossa he tarjosivat yleisölle vertaistukea ja omiin kokemuksiinsa nojaavia elämänhallintavinkkejä. Backlund & Lange-podcastin juhlajakso julkaistaan perjantaina 1.11.2019.

Miina Lange ja Lotta Backlund

Miina Lange ja Lotta Backlund


Tilaisuudessa puhuivat myös seminaarin pääsponsori FCG:n toimitusjohtaja Mari Puoskari ja MiBin pääkumppani Hoivanetin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Mikaela Dunder.He kertoivat omia kokemuksiaan kuinka yhdistää ura ja perhe ja antoivat omia vinkkejään arjen keskelle.

MiBillä on pääkaupunkiseudulla jäsenilleen vuosittain toista sataa tapahtumaa, joista lauantainen seminaari on merkittävin. Sen järjesti noin parikymmentä perhevapaalla olevaa tai jo työelämään palannutta vapaaehtoista. Lapset ovat tervetulleita MiBin tapahtumiin ja seminaariin saapui äitiensä kanssa kymmeniä lapsia vauvoista kouluikäisiin. Seminaarin live-stream tavoitti yhdistyksen jäsenet valtakunnallisesti. 


MiB Helsingin Syysseminaarin ohjelma

Lisätietoja: viestinta.helsinki@mib.fi

kuva2.jpg