Leluliikkeissä oli kova tohina koko loppuvuoden. Vuoden tärkein, ja ainoa suuri sesonki oli päällä, henkilökuntaa oli enemmän kuin tavallisesti, paketointinopeudessa tehtiin omia ennätyksiä, sekä jännitettiin mikä lelu tai peli nousee hitiksi ja loppuu liian aikaisin.
Media nostaa lööppeihin juuri joulukaupan aikoihin niin sanotut hittilelut. Hittilelu-syndrooma aiheuttaa kuitenkin minulle harmaita hiuksia: mikä on tämän vuoden hittilelu? Kuluttajan näkökulmasta hittilelu on lelu, jonka jokainen lapsi toivoo löytävänsä joulukuusen alta. Hittilelu on kuvastossa, tai päiväkodissa kuultu ja omittu toive. Hittilelu on myös lelu, josta kovan etsinnän jälkeen jää kuitenkin tyhjä arpa käteen. Voiko joulua edes viettää jos kuusen alla ei komeile kuvastojen kuningas?
Kauppiaan näkökulmasta hittilelun tarina on aivan toisenlainen: hittilelu on markkinointialan ammattilaisten taidonnäyte. Tämän synnyttämiseen on panostettu paljon rahaa ja aikaa. Ensin on valittu tuote, jonka ympärille on valjastettu paras mainostoimisto ikinä, ja pitkän synnytystuskan jälkeen käsissä lepää erikoistehosteita vilisevä amerikkalainen unelmamainos ja ikävästi tarttuva jollotusbiisi. Ja tämä toimii – mummit ja kummit valjastetaan kyntämään oman kotikaupungin kaikki kaupat läpi.
Sisäänostajat ja kauppiaat ovat tutustuneet tulevan joulun leluantiin jo kuukausia ennen itse sesonkia. Meille tuote on vain tuote, ilman erikoisefektejä ja mainoksia. Mikäli en itse usko tuotteeseen, en voi hyvällä omallatunnolla ottaa sitä myymälän valikoimaan. Mikä on siis minun ajatukseni hittilelusta? Hittilelu on lelu, joka tuottaa lapselle onnistumisen riemua, tarjoaa mielikuvitukselle ponnahduslaudan, siivittää lapsen leikkiin, jossa lelu on väline, ei viihdyttäjä. Lelu, joka kehittää verbaalisia taitoja tai motorisia kykyjä. Lelu, joka on sopiva juuri lapsen iän ja kehityksen tasolla. Kaikki tietävät, että onnistumisen riemu on paras riemu, kaiken ikäisenä.
Leikki on lapsen työtä ja lelut ovat välineitä lapsen kasvussa ja kehityksessä. Näin ollen lelun elinkaari vaihtelee ja lapsen kasvaessa lelu siirtyy nuoremmille sisaruksille tai kirpputorin kautta seuraavalle lapselle. Lelu ei enää kiinnosta, koska kehittyessä taidot kehittyvät ja vaatimustaso on taas hitusen verran korkeammalla. Kasvuvara ei kannata vaatteissa eikä myöskään leluissa. Lapsi etsii hienosta monisataisesta palapelistä sopivaa palaa ja kun ei löydä sitä sanoo vanhempien kauhuksi: tyhmä peli. Peli ei ole tyhmä, mutta onnistumisen riemu jäi puuttumaan ja tämä riemu on juurikin se ihmeellinen voima, joka kantaa yrittämään uudestaan. Me kaikki haluamme onnistua, lapset vielä suurten taputusten ja kehujen saattelemana.
Pienyritysten jatkuva kilpailu suurten ketjujen ja markettien kanssa on jokapäiväistä. Meidän on turha nousta samaan kehään painimaan meitä suurempien kanssa. Daavid voitti Goljatin, onnittelut siitä hänelle. Uskon ja toivon että ajatukset ostaa läheltä tarkoittaisi paitsi lähellä tuotettua tai valmistettua myös suomalaisia pienyrityksiä tukemalla. Uskon että vahvuutemme on juurikin vuosikymmenten kokemus alalta, asiakaslähtöinen lähestyminen sekä palvelu. Haluamme uskoa että kaupassa käynti on edelleen tätä päivää eikä internet sitä tule poistamaan. Haluamme erottua tarjoamalla klassikko leluja sekä kestäviä leluja joiden elinkaari ei katoa vaikka tv-sarja loppuisikin. Loppupelissä nukke on nukke ja auto on auto. Trendejä tulee ja menee, se on täysin selvä asia. Palvelulla ja keskustelemalla voimme olla avuksi. Oikean lelun etsiminen lähtee ajatuksella että lapsi on keskipiste ja sopiva lelu löytyy kyllä, ei välttämättä mainoksen tai mainoslehtisen sivulta, vaan aidon vuorovaikutuksen tuloksena.
Lelukaupassa työskentelemme iloisten asioiden parissa. Neljä sukupolvea on saanut tämän parissa tehdä työtä ja toivomme matkan ja tarinan jatkuvan.
Teksti: Sabrina Casagrande, Leluliike Casagranden kauppiasperheen jäsen, 20- ja 22-vuotiaiden tytärten äiti.
Sabrina Casagranden isoisoisä perusti Leluliike Casagranden Turkuun. Alunperin liike oli sekatavarakauppa, mutta 1960-luvulla vähitellen valikoima muuttui enemmän lelujen suuntaan ja pikkuhiljaa kaikki muu tavara jäi.
