Hakiessani viime syksynä MiBin hallitukseen pohdin voinko seisoa MiBin ajaman 9+9-perhevapaamallin takana, jossa perhevapaaosuudet on kiintiöity tasan kummallekin vanhemmalle. Pohdin tätä siksi, että meidän perheessä asiat ovat menneet olosuhteiden vuoksi eri tavalla, eikä meidän perhe suoranaisesti ole malliesimerkki tasapuolisesta perhevapaiden jakamisesta. Käytännössä minä olen ollut lapsen kanssa kotona ja mies on käynyt töissä - enkä varmasti ole ainut mibiläinen vastaavassa tilanteessa. Tarkastelin 9+9-mallia monelta kantilta, koska halusin kirkastaa itselleni mistä on kyse ja tässä kirjoituksessani käyn läpi pohdintojani ja johtopäätöksiäni.
Entä valinnanvapaus?
Radikaali perhevapaamalli sai minut ensin tuskastumaan. Pohdin, että eikö perheillä tulisi olla valinnanvapaus ja oikeus päättää itse. Tällaiset kiintiöt tuntuvat usein sanktioilta ja suorastaan yksilönvapautta rajoittavilta. Sitten katsoin faktoja. Nykyinen perhevapaajärjestelmä on johtanut siihen, että naiset käyttävät yli 90 prosenttia vanhempainvapaista ja kotihoidontuesta. Tämä näkyy myös naisten urakehityksessä, palkkalaskelmissa ja eläkekertymissä.
Faktaa on myös se, että lisääntymisikäinen nainen nähdään valitettavan usein potentiaalisena riskinä. Nainen ei välttämättä pääse etenemään haastaviin tehtäviin, hänellä voi olla myös ketjutettuja määräaikaisuuksia. Työpaikoilla tapahtuu raskaussyrjintää ja työnkuvia lakkautetaan perhevapaiden aikana, jolloin lapsen kanssa kotona olleella äidillä ei ole enää työpaikkaa mihin palata. Nainen kantaa lapsen sekä hoivavastuun ja naisen työurassa nähdään usein myös sen seuraukset.
Isiäkään ei Suomessa suoranaisesti kannusteta jäämään kotiin lastensa kanssa. Kansainväliset esimerkit antavat kuitenkin vahvan näytön siitä, että isille kiintiöidyn perhevapaaosuuden kasvattaminen on tehokas keino jakaa hoivavastuuta. Isät ja isien työnantajat mieltävät yleensä isän perhevapaaosuudeksi vain näille korvamerkityt vapaat, joten isän suurempi kiintiö antaa isille tasavertaisemman mahdollisuuden lastensa hoivaan.
Näiden faktojen valossa tasa-arvoisemmin kiintiöity hoivavastuu alkoi tuntua järkevältä ratkaisulta. En väitä, että perhevapaauudistus olisi avain kaikkien näiden edellä mainittujen ongelmien ratkaisemiseksi, mutta kyllä sillä positiivinen vaikutus olisi.
Entä raha ja joustot?
Mieltäni askarrutti myös se, tarkoittaako 9+9-malli sitä, että ensin toinen vanhempi on yhdeksän kuukautta kotona ja sitten toinen. Tutustuessani malliin tarkemmin ymmärsin, että mallin keskeisin ajatus ovat joustot. Malli edellyttää, että perhevapaapäiviä voi pitää myös joustavammin yksittäisinä päivinä ja osa-aikaisesti. Tämä tuntui hyvältä, sillä yhteiskuntamme ja työelämä on pullollaan erilaisia on/off -malleja. Esimerkiksi itse olisin halunnut palata töihin jo aiemmin, mutta silloinen työnantajani ei ollut suostuvainen, koska olisin halunnut palata osittaisella hoitovapaalla. Paluu olisi tarkoittanut 100 prosenttista työaikaa, jota en ollut valmis tekemään lapseni ollessa vasta 1-vuotias. Joustavammalla perhevapaamallilla voidaan vaikuttaa myös työnantajien asenteisiin.
MiBin mallissa äidillä on myös erikseen synnytysvapaa, ja ansiosidonnaiset etuudet päättyvät vasta lapsen ollessa noin 18 kuukauden ikäinen. Osa-aikaisena pidettynä perhevapaakautta voi pidentää. Vertailun vuoksi nykyisessä mallissa ansiosidonnaiset etuudet päättyvät jo lapsen ollessa 11,5 kuukauden ikäinen. Lisäksi hoitovapaa-oikeus lapsen kolmivuotispäivään säilyy, kuten nykyisinkin. Lopulta tässäkin mallissa kaikki perheet tekevät omat valintansa, ja kyse onkin siitä, mitä yhteiskunta rahallisesti tukee.
Entä lapsen etu ja varhaiskasvatuksen laatu?
Pohdin myös kovasti sitä, onko 9+9-malli hyvä lapsen kannalta. Itselleni lapseni on kaikki kaikessa ja haluan tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka ovat hänelle hyväksi. Luin kiintymyssuhdeteoriaan liittyviä asioita ja näin maallikkona en löytänyt sellaista, joka sotisi tätä perhevapaamallia vastaan. Lapsi tarvitsee teorian mukaan hyvään kasvuun ennakoitavan ympäristön ja vähintään yhden, mutta mielellään useamman riittävän hyvän kiintymyssuhteen. Lapselle ei siis ainakaan ole haitaksi, jos hän saa muodostaa hyvän kiintymyssuhteen molempiin vanhempiinsa.
Tarkastelin myös varhaiskasvatuksen vaikutuksiin liittyviä asioita. Mietin voiko lapselle olla hyväksi, että hän 1,5-vuotiaana menisi päivähoitoon. Löysin paljon tietoa ja viimeisimmät tutkimustiedot puhuivat jopa sen puolesta, että 1–2 vuotiaiden ajattelutaidot kehittyvät paremmin päivähoidossa kuin kotihoidossa.
Toki tähän kaikkeen vaikuttaa paljon saadun hoidon laatu, virikkeiden määrä ja se kuinka stressaava ympäristö päivähoito tai oma koti lapselle on. Ei voi siis yleistää, ja se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Jos kuitenkin vanhemmat haluavat yhdistää työelämän ja perhe-elämän, joustot perhevapaamallissa ja lyhyemmät hoitopäivät päivähoidossa voisivat olla ihanteellinen vaihtoehto.
Miksi MiB vie eteenpäin näin radikaalia ehdotusta?
Olen pohtinut paljon sitä, miksi MiB vie tätä mallia eteenpäin, ja tullut siihen lopputulokseen, että yhteiskunnassa on todella vaikea saada ääntään kuuluviin esittämällä kädenlämpöisiä ehdotuksia. Tiedostamme että nykymallista tuskin siirrytään suoraan tähän, mutta sen tulisi olla tavoite pidemmällä aikavälillä. Jos haluamme saada aikaan muutosta, eli lopettaa perhetilanteisiin liittyvän syrjinnän, parantaa äitien asemaa työelämässä ja antaa isille mahdollisuuden tasa-arvoiseen vanhemmuuteen, tämä on oikea viesti. Molemmilla vanhemmilla tulee olla yhtäläinen oikeus hoivaan ja samalla yhtäläiset mahdollisuudet työelämässä sekä yhteiskunnan jäsenenä, lapsen etua unohtamatta.
MiB ajaa perhevapaajärjestelmän uudistamisen lisäksi myös muita tärkeitä tavoitteita, eikä 9+9-perhevapaamalli ole missään nimessä ainoa ratkaisumme. Tasa-arvoinen perhevapaajärjestelmä tarvitsee rinnalleen laadukkaan ja saatavilla olevan varhaiskasvatuksen. Lisäksi työelämän käytäntöjä on kehitettävä merkittävästi perheystävällisempään suuntaan. Asioista voit lukea lisää vaikuttamisohjelmastamme.
Kaiken kaikkiaan, vaikka perhetilanteet ovat erilaisia ja perheen sisällä ratkaisuja mietitään aina yksilöllisistä lähtökohdista, haluan itse uskoa tasa-arvon toteutumiseen ja näen tasa-arvoisemman perhevapaamallin tärkeänä tekijänä tasa-arvon polulla.
Teksti: Elina Jolma, MiB ry, hallituksen viestintävastaava
Kuva: Pixabay
Liity jäseneksi urasuuntautuneiden äitien järjestöön!
Mothers in Business MiB ry on juuri sinulle oikea järjestö, jos haluat päästä mukaan yli 300 osaamista kehittävään tapahtumaan, seminaariin ja striimiin vuosittain yhdessä yli 4000 uraäidin kanssa.
