”Aha, tervemenoa sitten vaan!”, taisi olla ensireaktioni mieheni kertoessa, että hänelle oli tarjottu projektityömahdollisuutta Tanskasta. Yön yli nukuttuani tajusin siinä kuitenkin piilevän mahdollisuuden. Ja kaksi viikkoa myöhemmin mies työskenteli arkiviikot Tanskassa ja minä valmistelin muuttovalmiuttamme kotimaassa kahden pienen sankarin pyöriessä jaloissani. Olisimme olleet valmiita lähtemään yllättävänkin nopeasti, vajaassa kuukaudessa, mutta kohdemaassa asuntoasioiden järjestyminen vaati lopulta pidemmän ajan.
Uutta tässä kaikessa oli minulle se, että tällä kertaa ulkomaille muuttaessani mukanani olikin mies ja kaksi lasta eikä minulla ollut valmista yhteisöä odottamassa, kuten esimerkiksi vaihto-oppilasvuotenani. Oman sopeutumisen lisäksi minun tulikin toimia tukena ja turvana kahdelle pienelle ihmiselle, joiden vaatimustaso lisääntyi huomattavasti ensimmäisten viikkojen aikana.
Toiseen pohjoismaahan sopeutuminen on käynyt mielestäni kohtuuttoman vaivattomasti, vaikka tanskalaisten tavat edelleen hämmästyttävätkin. Siitä huolimatta kaikki oli alussa uutta ja ihmeellistä sekä samalla hyvin aikaa vievää. Muuton hetkellä lapsemme olivat 1v 6kk ja 2v 9kk. Kahden viikon jälkeen esikoinen alkoi ikävöidä kovasti omaa Suomen kotiamme, vanhoja lelujaan sekä kavereitaan. Esikoinen alkoi käyttäytyä vauvamaisesti ja oli itkuisempi. Kuopuksemme hengaili mukana kohtuullisen tyytyväisenä, mutta yölevottomuus ja eroahdistus lisääntyi. Noin 1,5 kuukauden jälkeen huomasin tilanteen rauhoittuneen ja myös oman väsymyksen väistyneen. Olimme löytäneet toimivan päivärytmin, tutustuneet uusiin ihmisiin ja mahtaviin ulko- ja sisäleikkipaikkoihin. Enää ruokakaupassa käyntikään ei tuntunut ihmettelyä täynnä olevalta seikkailulta.
Kun etukäteen tietää, että kyseessä on määräaikainen oleskelu, ei varsinaiseen kotoutumiseen tule usein panostettua voimakkaasti. Lapset eivät kuitenkaan ymmärrä oleskelun määräaikaisuutta ja kuopukselle nykyinen asuntomme on varmasti se ainoa oikea oma koti ja paluumuutossa Suomeen on edessä jälleen uusi sopeutuminen. Mikäli mukana on vanhempi lapsi ja tarkoituksena on viipyä vuosi tai pidempään, suosittelen kieleen perehtymistä etukäteen esim. lastenlaulujen ja lastenohjelmien myötä, ja panostamista lapsen kielitaidon kehittämiseen alusta asti. Samalla on hyvä miettiä, mikä lasten ensisijainen vieras kieli tulee olemaan, jotta voi sen pohjalta tehdä valintoja esimerkiksi mahdollisen lastenhoitoavun ja päivähoidon suhteen. Lastenhoitoavun hankkiminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa on erittäin suositeltava teko, ainakin kaiken varalta. Lapsiperhearki on lapsiperhearkea myös ulkomailla ja ulkopuolisen lastenhoitajan mahdollistama oma aika/puolison kanssa yhteinen aika on välillä todella tarpeen, sillä muuta tukiverkostoa ei ole.
Tanskassa lapset aloittavat päivähoidossa yleensä 10-12 kk:n iässä, minkä vuoksi erityisesti vanhemmalle lapselle on ollut haastava löytää ikätovereita. Tämän vuoksi myös päiväsaikaan suunnatut harrastukset ovat suunnattu pääosin vauvoille vanhempineen. Tanskassa ei myöskään ole yleisti tarjolla perinteistä kerho- tai perhekerhotoimintaa. Aarhusin kansainvälinen verkosto on kuitenkin eläväinen ja olemme myös sitä kautta löytäneet uusia ystäviä, ja heillä usein on myös yli kaksivuotiaita kotihoidossa. Olin liittynyt etukäteen muutamiin paikallisiin Facebook-ryhmiin, joiden kautta tutustuin heti alussa suomenkieliseen perheeseen ja ystävystyimme nopeasti. Erityisesti alkuvaiheessa perheemme ulkopuolisen suomea puhuvan aikuisen seura oli kullanarvoista lapsillemme. Ja voi sitä lapsen onnea, kun hän puolen vuoden jälkeen sattumalta tapasi suomea puhuvan ikätoverin,jonka kanssa synkkasi välittömästi ja pääsi käyttämään äidinkieltään osana leikkejä. Yllättäen perheen kanssa ulkomaille muuttaessa Suomi-yhteisön merkitys kasvaa.
Tanska on erittäin lapsiystävällinen maa ja täällä on helppo asua lasten kanssa. Lapset saavat näkyä ja heihin suhtautuminen on rentoa. Heidät on huomioitu erinomaisesti esimerkiksi ravintoloissa ja kulttuuripalveluissa. Päivähoitopalveluihin on panostettu paljon, koska myös perheiltä vaaditaan paljon. Äitien työssäkäyntiaste on korkea ja täällä ei ole Hollannin tapaan vahvaa naisten osa-aikatyökulttuuria. Puolet alle kuusivuotiaiden lasten molemmista vanhemmista käy kokopäivätöissä. Kaikkien keskustelemieni yli puolitoistavuotiaiden kotihoidossa olevien lasten vanhemmista toinen on joko lykännyt opiskelujaan tai irtisanoutunut työstään ollakseen lapsensa kanssa kotona. Vain n. 10% yli 1-vuotiaista on kotihoidossa. En ole aistinut vastakkainasettelua pidemmän kotihoidon ja aiemmin työhön palanneiden kesken. Osin varmasti siitä syystä, että enemmistö toimii yhdenmukaisesti. Suomen mallin mukainen mahdollisuus säilyttää oma työpaikka, vaikka lapsi olisi olisi jopa kolmivuotiaaksi kotihoidossa, on herättänyt ihastusta.
Entäpä minun työurani? Niin, jatkoin sulavasti hoitovapaata vuodella eteenpäin. Lähdin avoimin mielin ajatuksella, että jos erittäin houkutteleva työmahdollisuuksia tulisi vastaan, tarttuisin niihin ja sitä kautta voisimme tarvittaessa jopa jatkaa täällä oloamme. Vaikka välillä kipuilinkin pitkän hoitovapaa-ajatuksen kanssa, kokonaisuuden kannalta arvioin parhaimmaksi olla tukena kotona ulkomailla asumisen ajan. Ilman hoitovapaata tuskin olisimme onnistuneet näin vaivattomasti toteuttamaan seikkailuamme. Näin meillä on ollut varmasti sujuvampi arki ja olemme päässeet ottamaan kaiken mahdollisen irti hyggestä. Lisäksi uskon vahvasti, että MiB on huomattavasti lisännyt “kotiäitiviihtyvyyttäni” myös täällä ulkomailla oleskelun aikana. Sitä kautta olen saanut ylläpidettyä verkostoja Suomessa ja ammattiosaamista osallistumalla aktiivisesti yhdistyksen toiminnan pyörittämiseen ja kehittämiseen.
Meillä on vielä muutama kuukausi jäljellä, mikäli alkuperäinen aikataulumme paluusta pitää. Ajatukset paluusta herättävät ristiriitaisia tunteita. Tähänastinen reissumme on kuitenkin ollut monin tavoin rikastuttava kokemus raskaista vaiheistaan huolimatta. Ja toivottavasti mukanamme seuraa edes ripaus tanskalaista rennon nautiskelevaa elämänasennetta tulevien vuosien varalle. Onneksi tulin toisiin aatoksiin vuosi sitten tammikuussa.
Jonna Lampinen on kahden lapsen äiti, joka viettää hoitovapaataan liikkeenjohdon konsultin työstään Tanskan Aarhusissa ja toimii myös MiB ry:n varapuheenjohtajana.
