Ihana ensikosketus vanhemmuuteen
Tulin ensimmäisen kerran äidiksi kesällä 2008. Esikoisemme oli “täydellinen vauva”, joka alkoi nukkua kokonaisia öitä noin puolen vuoden iässä, söi ja kasvoi normaalisti sekä oli täysin terve. Kahvittelin viikoittain muiden äitien kanssa, kävin säännöllisesti jumpalla vauvan ollessa lapsiparkissa ja nautin äitiydestä kaikin puolin. Elämä oli varsin leppoisaa ja aloin kaivata pian jotain haastavampaa tekemistä.
Aloitin opinnot avoimessa yliopistossa ja opiskelin iltaisin. En palannut vanhempainvapaalta takaisin aikaisempaan työpaikkaani, sillä pääsin sisään tutkinto-opiskelijaksi hallintotieteen opiskelijavalinnassa syksyllä 2009. Opintojen ohella hakeuduin kuitenkin takaisin työelämään, sillä paloin halusta päästä soveltamaan oppimaani. Ennen kaikkea halusin päästä käymään ammatillisesti kehittäviä keskusteluja aikuisten kanssa, sillä koulussa näitä tilaisuuksia oli liian vähän. Aloitin tutkimusapulaisena Tampereen teknillisellä yliopistolla ja suoritin opinnot loppuun työn ohessa. Elämässä tuntui olevan mukava draivi päällä.
Alkuvuonna 2013 saimme kuulla odottavamme kaksosia. Perheenlisäys oli toki ollut haaveissa, mutta monikkoraskaus tuli täysin odottamatta ja yllätyksenä.
Ilon ja kauhun sekaisissa tunnelmissa sovimme puolisoni kanssa, että kumpikaan ei ehdota avioeroa seuraavaan kahteen vuoteen. Jo esikoisen aikana olimme ymmärtäneet, kuinka tärkeä voimavara riittävä yöuni ja palautuminen on perheen hyvinvoinnille. Aloimme siis henkisesti valmistautua haastavaan ajanjaksoon, mutta sen rankkuus yllätti meidät silti.
Tuplakuormittava arki
Ensimmäiset kolme ja puoli vuotta monikkoperheenä olivat puhdasta suorittamista ja selviytymistä, joka meinasi viedä meidän vanhempien voimavarat.
Ensimmäinen vuosi vauvojen kanssa oli henkisesti helppo, mutta fyysisesti raskas. Kaksi ei mene siinä kuin yksi, jos tavoitteena on, että molemmilla on vaippa- ja vaatetuspuoli kunnossa. Luojan kiitos, lapsemme nukkuivat ja söivät “synkronisesti”, johon pääsimme hyvin järjestelmällisillä rutiineilla. Lapsentahtisuus, jota esikoisen kanssa noudatimme, oli enää hauska muisto vain.
Vauvavuoden jälkeen ajattelimme, että nyt helpottaa, sillä niinhän oli käynyt esikoisemmekin kanssa. Vaan eipä helpottanut. Sen jälkeen, kun tuplat saivat jalat alleen, saimme useimmiten pelätä heidän henkensä tai muiden omaisuuden puolesta. Kehomme oli jatkuvassa hälytystilassa ja valmiina reagoimaan. Koti oli oikeastaan ainoa mielekäs paikka oleilla lasten kanssa, mutta seinät tuntuivat ajoittain kaatuvan päälle. Kirsikkana kakun päällä sairastelimme vuoden verran nuorimpien aloittaessa päivähoidon.
Töihin palattuani olin onneni kukkuloilla, sillä sain vihdoin keskittyä edes johonkin asiaan rauhassa ja juoda lämmintä kahvia. Viikonlopun jälkeen saatoin huokaista TGIM!
Alkuvuonna 2016 minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä osakkaaksi Moodmetriciin, joka on suomalainen hyvinvointiteknologian startup. Tiesin, että ajankohta oman jaksamiseni kannalta olisi luultavasti huonoin mahdollinen, mutta en halunnut jättää tilaisuutta väliin. Olin haaveillut yrittäjyydestä ja uskoin vahvasti yrityksen mahdollisuuksiin. Yrittäjyys toi mukanaan valtavaa innostusta ja uusien taitojen opettelua. Tutkijan keskittynyt työskentely vaihtui lennossa varsin nopeatempoiseen ja dynaamiseen työskentelyyn.
Nuorimmaiset ovat nyt neljä vuotta ja maailman suloisimpia veijareita. Esikoinen on ihana kolmasluokkalainen, joka kaipaa vanhemmalta enimmäkseen kuuntelevaa korvaa. Arjen rytmi on mielekäs ja työpäivän jälkeen on mukava siirtää ajatukset kotiasioihin ja lapsiin. Suurin kuormituspiikki näyttäisi olevan ohi.
Raivokohtaukset
Joskus pikkulapsiaika venyttää jaksamisen äärimmilleen.
Olen kiitollinen monikkoarjesta pikkulapsiaikana, jota en kuitenkaan kaipaa takaisin. Jos esikoinen olisi jäänyt ainoaksi lapsekseni, olisin saattanut pitää itseäni varsin kärsivällisenä vanhempana. Kerrat, jotka menetin malttini esikoisen kanssa, voidaan laskea yhden käden sormilla.
Pikkulapsiaika venytti jaksamiseni kuitenkin äärimmilleen. Raskaimpina aikoina minusta saattoi kuoriutua sekunnin sadasosassa ihmishirviö, joka räjähtää huutamaan lapsille. Lapset saattoivat purskahtaa itkuun ja kertoa, että heitä pelottaa. Onneksi yksikään raivokohtaukseni ei jäänyt käsittelemättä, vaan pystyin pyytämään lapsilta anteeksi. Sanomatta lienee selvää, että raivokohtaukset olivat suorassa suhteessa kuormittuneisuuteni määrään.
Stressi
Stressi on ihana asia, kun sitä on sopivasti ja sen määrää voi itse säädellä. Ruuhkavuodet asettavat kuitenkin haasteita palautumiselle ja monet pienten lasten vanhemmat ovatkin ajoittain ylikuormitustilassa.
Fysiologisessa mielessä stressireaktio käynnistyy, kun yksilö kokee fyysistä, emotionaalista tai kognitiivista kuormitusta. Sympaattinen hermosto aktivoituu ja taistele-tai-pakene-reaktio menee päälle. Mikäli palautumista ei tapahdu riittävästi, saatetaan käydä ns. ylikierroksilla ja stressi kroonistuu. Autonominen hermosto ei saavuta tasapainotilaa, joka on terveen ja mielekkään elämän edellytys.
Ruuhkavuosiarki sisältää usein univelkaa, sairasteluja, tunteiden vuoristorataa, paineita vanhemmuudesta, hervotonta multitaskausta lasten hoidon ja kotitöiden välillä sekä tasapainoilua työn ja oman ajan kanssa. Se kaikki on sekä fyysisesti, emotionaalisesti että kognitiviisesti kuormittavaa.
Riittävä ja laadukas uni on hyvän stressinhallinnan lähtökohta. Pikkulapsiperheessä uni on kuitenkin usein varsin häiriöherkkä palautumisen lähde: yösyötöt, sairastelut, yölliset heräilyt ja aikaiset herätykset ovat lähes kaikille vanhemmille tuttuja tilanteita. Toisaalta moni vanhempi on valmis nipistämään omista yöunista saadakseen edes hetken omaa aikaa lasten mentyä nukkumaan.
Innostuminen on myös stressitila
Stressi mielletään usein negatiiviseksi, mutta se voi olla myös positiivista. Esimerkiksi innostuminen näyttäytyy elimistön näkökulmasta korkeana virittyneisyytenä ja on siten stressitila. Työlleen omistautuvat ja korkeasti motivoituneet ovatkin usein vaarassa uupua, jos palautumisen merkitystä ei ymmärretä.
Stressi pitäisikin nähdä pikemminkin energiana. Sen avulla saadaan asioita aikaiseksi. Huippusuoritus, oli se sitten kotona, työssä tai kaikessa mitä tekee, löytyy sopivasta määrästä stressiä. Mitä enemmän kuormitusta, sitä enemmän tarvitaan palautumista vastapainoksi.
Homman haastavuus tulee kuitenkin siinä, että jokaisen kuormituksen sieto on erilainen ja kykymme palautua vaihtelee. Jokaisen olisi hyvä löytää oma optimaalinen stressin ja suorituskyvyn kombinaationsa. Metsään mennään, jos vertailukohtaa haetaan kollegasta tai esimerkiksi muista äideistä. Vain omilla rajoilla on merkitystä, ja esimerkiksi lasten lukumäärä ei kerro siitä, kuinka kuormittavaa juuri sinun elämäsi on.
Suvantovaihe
Kirjoitan tätä kansainvälisenä isovanhempien päivänä. Meillä on kolme ihanaa isovanhempaa, jotka auttavat parhaansa mukaan, vaikka kaukana asuvatkin. Puolisoni mahdollisti minulle vapaa viikonlopun viedessään lapset 600 km päähän isovanhempien luo. Saan hetken nauttia täydellisestä hiljaisuudesta, haravoida pihaa sieluni kyllyydestä ja valmistella lasten vaatevarastoa tulevaa talvea varten. Voit lukea lisää meidän perheen hyväksi koetuista stressinhallintakeinoista LinkedIn postauksestani viime kesältä.
Olen kuullut kokeneemmilta vanhemmilta, että teini-ikä tuo aivan toisenlaisen ulottuvuuden kuormitukseen. Meillä siihen on vielä muutama vuosi aikaa ja nyt haluan ottaa kaiken irti siitä, että elämä tuntuu mahtavalta ja energiaa riittää vaikka mihin. En enää edes muista, koska olisin viimeksi huutanut lapsilleni.
Minusta vanhempien jaksamisesta tulisi puhua enemmän. Mikään ei ole niin tärkeää kuin hyvinvoivat vanhemmat. Tai no, aamulla viereen kömpivät maailman rakkaimmat unenpöpperöiset lapset ovat.
Kirjoittaja: Henna Salonius
Henna Salonius toimii yrittäjänä Moodmetricissä ja on kolmen lapsen äiti.
Henna (@HennaSalonius) on yrittäjä ja kolmen lapsen äiti, joka saattaa huokaista viikonlopun jälkeen ”TGIM!”. Hänellä on omakohtaista dataa siitä, että arki lasten kanssa on usein kuormittavampaa kuin töissäkäynti – ainakin jos pitää siitä, mitä tekee. Henna on osakkaana suomalaisessa hyvinvointiteknologian startupissa Moodmetricissä, jonka vaatimattomana missiona on pelastaa maailma krooniselta stressiltä. Moodmetric valmistaa älysormusta ja mobiilisovellusta, joiden avulla stressiä ja palautumista on helpompi hallita. Henna on aiemmin työskennellyt tietojohtamisen tutkijana Tampereen teknillisessä yliopistossa, ja pyrkii edelleen säilyttämään tieteellisen otteen kaikessa tekemisessään.
