”Miehet ne tekee yhtä aikaa lapsia ja väikkäreitä!” Tämä raflaava kommentti Oulun yliopiston käytäviltä ohimenevästä käytäväkeskustelusta jäi soimaan mieleeni vuosia sitten suorittaessani perustutkintoa Oulun yliopistolla. Muuta en kommentoijasta muista kuin että hän oli keski-ikäinen suomalainen mies, ja keskustelukumppanina oli suomalainen nainen. Muistan tympeän tunteen, joka käytäväkeskustelusta minulle valui, ja yhä huomaan kommentin herättävän ärsytystä. Vastaavaa sovinismia omassa elämässäni en onneksi ole kokenut, vaan päinvastoin halunnut todeksi elää, että toisinkin voi valita.
Olen juuri palannut Yhdysvalloista, Montanan osavaltiosta, jossa olin Fulbright-säätiön kautta tutkijavaihdossa yhdeksän kuukautta. Kirjoitan väitöskirjaani Oulun yliopiston Maantieteen tutkimusyksikköön. Olin USA:ssa mieheni ja vuoden vanhan lapsemme kanssa. Hoidin lastamme Suomessa siihen saakka, että hän oli yhdeksän kuukautinen, ja siinä vaiheessa teimme vuoronvaihdon mieheni kanssa. Mieheni oli siis hoitovapaalla Yhdysvalloissa yhdeksän kuukauden ajan. Lapsi on minulle rakkain asia maailmassa, mutta samalla pidän erittäin paljon myös työstäni. Olen nauttinut joka päivä töihin lähdöstä. Lisäksi on luksusta saada syödä lounas rauhassa kenenkään keskeyttämättä.
Äitiys- ja vanhempainvapaa pidensivät väitöskirjan kirjoitusprosessia yhteensä 10 kuukauden ajalta, mitä olin poissa töistä. Toisaalta töihin palasi erittäin motivoitunut, stressiä paremmin sietävä sekä työajan erittäin tehokkaasti käyttävä nainen. Uskallan väittää, että tehokkaampi kuin ennen vauvan syntymää. Raskaus, vauvan synnyttäminen, synnytyksestä toipuminen ja vauvan hoitaminen yövalvomisineen ovat kovin ja kasvattavin koulu ja työpaikka, minkä tähän mennessä olen käynyt läpi.
Väitöskirjatutkijana olen kokenut työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen erittäin hyvänä asiana. Parasta nykyisessä työssäni on, että voin itse päättää työskentelyaikatauluni. Jos puhkeavat hampaat ovat pientämme yöllä itkettäneet, voin hyvillä mielin tehdä iltapainotteisen työpäivän. Aivotyöläisenä työn tehokkuutta ei voi mitata samalla lailla tuntimäärissä kuin esimerkiksi suorittavassa työssä. Korkea motivaatio omaa työtä kohtaan varmistaa samalla sen, että työ etenee.
Emme halunneet laittaa lastamme kovin nuorena päivähoitoon, mutta sen sijaan, että ainoastaan toinen meistä olisi kantanut hoitovastuun lapsestamme, koimme reiluksi mieheni kanssa jakaa vastuun. Erityisesti Yhdysvalloissa ratkaisumme herätti paljon ihmetystä ja ihailua. Suomalainen ja skandinaavinen järjestelmä on sinällään ainutlaatuinen, että se ylipäätään mahdollistaa tällaisen vaihtoehdon! Olen tavannut amerikkalaisia naisia, jotka pahimmillaan ovat palanneet kahden viikon kuluttua synnytyksen jälkeen töihin, ja nekin kaksi viikkoa ovat olleet vuoden ainoat kesälomat, jotka on säästetty ”äitiysvapaaksi”. En ymmärrä, miten nämä naiset pysyvät edes pystyssä työpaikoilla; varsinkin, jos kaikki ei mene sujuvasti niin synnytyksen kuin uuden vauvan kohdalla. Moni perhe valitseekin sen tien, että nainen on vuosia poissa töistä. Tätä tukee erityisesti se, että päivähoitomaksut ovat todella kalliit; kuukauden päivähoito voi maksaa 800 euroa lasta kohden. Erityisesti toisen lapsen kohdalla taloudellisestikin järkevämpää voi näin ollen olla jäädä kotiin hoitamaan lasta. Amerikkalainen kulttuuri on myös keskimäärin konservatiivisempi. Monilla alueilla ideaali malli on, että mies hankkii leivän pöytään, ja nainen huolehtii lapset, kodin, koulu- ja harrastuskyyditykset sekä osallistuu erinäisiin vapaaehtoistoimintoihin. Jos nainen ja perhe valitsee naisen töissä käynnin, täytyy ympärillä olla hyvät tukiverkostot eli esimerkiksi isovanhemmat huolehtimasta päivisin lapsista tai hyväpalkkainen ja motivoiva työ, jolla kustantaa päivähoitomaksut tai esimerkiksi yksinhuoltajan kohdalla kova paine saada rahaa, jotta pystyy elättämään itsensä ja lapsensa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa vanhempainvapaalla olevista vanhemmista edelleen noin 97 prosenttia on naisia. Perheemme on ratkaisun kanssa siis myös Suomessa hyvin marginaalissa. Koemme, että tilanteessamme kaikki osapuolet ovat voittaneet: lapselle isä muodostuu aivan yhtä tärkeäksi, hoitavaksi ja vastuuta kantavaksi huoltajaksi kuin äiti, isä saa muodostaa oman tavan toimia lapsen kanssa ilman äidin läsnäoloa ja myös tauon työelämästä, eikä äidille tule pitkää taukoa työhön. Neljäs ja viides voittaja ovat myös molempien työnantajat, sillä perhevapaan jälkeen on erittäin todennäköistä, että töihin palaavat vanhemmat ovat entistä motivoituneempia ja tehokkaampia työntekijöitä. Myös työnantajia kohtaan on reilua, ettei vain naisen työnantaja eli minun tapauksessani Oulun yliopisto olisi joutunut kantamaan tauon aiheuttamia kustannuksia yksin, vaan ne jakautuivat tasapuolisesti myös miehen työnantajalle. Tällaisen ratkaisun takana täytyy kuitenkin olla molempien vanhempien yhteinen ymmärrys siitä, että hoitovastuu halutaan jakaa aidosti tasapuolisesti. Toivon oman esimerkin kannustavan myös muita perheellisiä edes harkitsemaan sitä, voisiko isä ottaa hoitovastuusta edes hiukan suurempaa roolia kuin isyysvapaan verran. Ilolla voisin alussa mainitsemalleni keski-ikäiselle miehelle hänet kohdatessani nyt todeta, että myös nainen voi tehdä yhtä aikaa väitöskirjaa ja saada lapsen!
Kirjoittaja: Sini Kantola on Lappia rakastava maailmankansalainen, joka asuu Rovaniemellä ja kirjoittaa maantieteen väitöskirjaa maankäytön suunnittelusta pohjoisilla alueilla. Hänen elämässään keskiössä ovat pian 2-vuotias poika, mies ja kaksi koiraa.
Liity jäseneksi urasuuntautuneiden äitien järjestöön!
Mothers in Business MiB ry on juuri sinulle oikea järjestö, jos haluat päästä mukaan yli 300 osaamista kehittävään tapahtumaan, seminaariin ja striimiin vuosittain yhdessä yli 4 000 uraäidin kanssa.
