MiB Kymenlaakson kantava teema tänä vuonna on Uskalla unelmoida! Syyskauden unelma-aiheisen kolmen tapahtuman sarjan käynnisti elokuussa lämminhenkinen paneelikeskustelu unelmista. Inspiroivat panelistimme jatkavat MiBin blogissa tapahtumassa heränneistä ajatuksista ja ensimmäisenä pääsemme Sanna Fäldtin kanssa pohtimaan kuka päättää unelmistasi ellet sinä itse?

Kuka päättää unelmistasi?

Tavoite, visio, maali ja päämäärä. Kaikki tarkoittavat samaa asiaa: tiettyä tavoiteltavaa lopputulosta. Entäpäs sitten sellaiset sanat kuin unelma, haave, mielikuva ja kuvitelma. Nekin voivat olla tavoiteltava lopputulos, mutta jollain tapaa sanoina pehmeämpiä. Ehkäpä feminiinisempiä? Emme useinkaan työelämässä kuule puhuttavan unelmista ja haaveista. Siellä meillä on tavoiteasetantaa, uratoiveita ja strategioita, joilla näihin päästään. Itse pidän ennemmin sanana unelmoinnista, sillä se tuo mukanaan sellaista mukavaa potentiaalin ja ilmavuuden tuntua – jopa mystiikkaa. Mutta voiko unelmointi olla vakavastiotettavaa touhua, kun se kuulostaa niin epämääräiseltä?

Unelmointi on mielestäni elämän suola ja sille pitäisi olla lupa ja tilaus myös työkontekstissa. Mutta unelmoinnin kanssa liikutaan kiikkerillä vesillä. Sitä ei nimittäin saisi naamioida maskuliinisen työmaailman haarniskaan, tai siltä häviää sielu.

Saanko sanoa en tiedä?

Jään harvoin hiljaiseksi, mutta yksi kysymys vaientaa minut melkein sadan prosentin varmuudella: ”Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?”. En ole missään vaiheessa elämääni osannut antaa tähän kysymykseen vastausta, enkä oikeastaan ole edes halunnut yrittää. Ehkäpä se on työelämän tapa paketoida siistiin asuun kysymys: minkälaisia unelmia sinulla on? Minulle tulevaisuuden rakentaminen tavoitteellisesti ei ole niinkään Excel-, vaan ennemmin sanapilviharjoitus. Tiedän minkälaisia tunnelmia haluan rakentaa ja osaan ehkä nimetä joitakin elementtejä siitä, mitä työni tai elämäni voisi tulevaisuudessa sisältää – tiedän ison kuvan ja fiiliksen, mutta en oikein muuta. En missään nimessä haluaisi rakentaa unelmalleni roadmappia, jossa on nimetty kronologisessa järjestyksessä ne 50 askelta, jotka aion seuraavien vuosien aikana ottaa päästäkseni maaliin. Huh, alkoi ahdistaa jo pelkkä ajatuskin!

Unelmointi tarvitsee hengitystilaa. Suunnan, mutta ei tarkkaan piirrettyä karttaa perille. Tahtotilan, mutta ei puskutraktoria. Unelmoinnin kuuluu olla hieman huokoista. Ja usein unelma yllättääkin meidät toteutumalla aivan eri tavalla kuin ajattelimme – joskus ihmeen elegantisti ja vaivatta! Unelmia ei voi pakottaa - ne tukehtuvat, jos ne kahlitaan viiden vuoden strategiaan KPI’ksi tai MWB’ksi.

Unelma sytyttää sinut, eikä sitä tarvitse perustella muille

Miten unelmoida työssäkäyvänä äitinä? Vastaus: ihan niinkuin itse haluaa, kunhan unelmoi. Suurin este unelmille on usein sisällämme. Jotta unelmiinsa voi uskoa oikeasti, itseensä pitää uskoa oikeasti. Saatamme ajatella, että unelman pitää olla tietyn muotoinen, näköinen tai oloinen. Tai että minun unelmani eivät varmastikaan ikinä toteudu, toteutuvat unelmat ovat muita varten. Tai että ei nyt ole aika unelmoida, kun lapset ovat pieniä. Tai, että minun unelmani vain kuulostaa niin pöljältä ja tiedän, että muut eivät pidä sitä minään. Ja pöh sanon minä. Unelmointi kuuluu kaikille, kaikkina aikoina, kaikissa muodoissa ja kukaan toinen ei voi päättää siitä puolestasi.

Unelma on mikä tahansa sellainen asia, jonka tunnustaminen kutittaa masusi pohjassa ja olet täysin varma, että sinulta löytyy loputon määrä energiaa sen tavoitteluun, kunhan vain saat alkaa elää sitä kohti. Tämä fiilis, jos mikä, saa ihmisen tuntemaan olevansa elossa! Jos et ole tuntenut sitä vielä, älä huoli, saat siitä varmasti kiinni. Sinun on ehkä ensin riisuttava muutama kerros muiden ja itsesi sinuun istuttamia epäilyjä, olettamuksia ja muita mielen esteitä, mutta onnistut kyllä. Hyvin paljastava kysymys omien unelmien löytämiseen on: mistä nautit elämässäsi? Kun tiedät mistä nautit, mieti miten voisit tehdä tätä lisää? Isommin? Kysy sitten itseltäsi lopuksi haluatko tätä asiaa ihan aikuisten oikeasti? Onko tämä varmasti MINUN haaveeni? Jos et löydä heti vastausta siihen, mistä nautit, poissulkutekniikka on hyvä. Kysy ensin mistä et nauti ja katso mitä jää jäljelle!

Omaa unelmointiani on ohjannut yksi tärkeä kysymys, jonka löysin aikoinaan Jon Kabat-Zinin kirjasta Olet jo perillä. Hän viittaa kunkin ihmisen yksilölliseen tehtävään maapallolla. Sen löytämiseksi kannattaa kysyä usein itseltään kysymys: ”Mitä sellaista tällä planeetalla pitää tehdä, mistä minä tiedän jotakin ja mitä ei ikinä tapahdu, ellen minä ota siitä vastuuta?”. Tämä kysymys on hyvin voimakas.

Kun luin kysymyksen ensimmäisen kerran, ajattelin välittömästi, että en minä voi ajatella näin isosti. Virke tuntui jopa hieman mahtailevalta. Nyttemmin olen ymmärtänyt, että se kuulostaakin mahtavalta. Kun olen kysynyt tätä kysymystä itseltäni säännöllisesti vuosien ajan, olen alkanut löytää oman ääneni ja suuntani. Olen pikkuhiljaa kasvattanut isot unelmointiin nostavat siivet! Kysymys on auttanut minua pitämään mielessä sen, että elän omaa elämääni, en kenenkään muun. Se tarkoittaa, että minä saan päättää, miten päiväni tällä pallolla käytän. Ja tiedätkö siskoni, niin saat sinäkin. Olisi sääli jättää käyttämättä tätä päätösvoimaasi hyväksi, eikö vain?

P.S. Jos kaipaat henkilökohtaista sparrailuapua unelmointiin, autan mielelläni.

Blogin kirjoittaja, Sanna Fäldt, on valmentaja, yrittäjä, mindfulness-ohjaaja, työ- ja organisaatiopsykologian ja muutosjohtamisen asiantuntija, kokenut tiiminvetäjä sekä tietokirjailija. Sannalla on yli 15 vuoden kokemus vaativista viestintäalan tehtävistä, viimeisimpänä Deloittelta markkinointi- ja viestintäjohtajana. Sanna on toinen kokemuksellisen valmennustoimisto Bravers Oy:n perustajista. Hän valmentaa ja ohjaa asiantuntijoita työkseen missionaan rohkeuden ja hyvinvoinnin lisääminen suomalaisessa työelämässä.

Kuvituskuvat: Unsplash